Minä, professori ja hellankansi
Rättisitikka oli pakattuna tupaten täyteen työkaluja ja
kaikenlaista rakennusmateriaalia. Olin lähdössä puolivalmiille
kesämökilleni Jääskänjärven Kusiaisniemeen. Puhelin soi. Velu
Kaakinen, maakuntaradion päällikkö, soitti ja komensi: Mene kiireen
vilkkaa junalle vastaan professori Olavi Peräsaloa ja hänen mukanaan
tulevaa toista lääkintäalan professoria. Vie heidät Piirille,
Törnävän Piirimielisairaalaan, esitelmätilaisuuteen ja haastattele
siellä professoreita.
Maakuntaradion friilanssarin oli vastaväitteistään huolimatta
taivuttava. Veluhan ei periksi antanut; mitäpä yksi puolivalmis
kesämökki on professoreitten rinnalla! Rautatieasemalla löysin
kyseiset herrat. Heille ilmeisesti oli selvitetty, että vastassa on
pieni mies ja samankokoinen auto. Olin purkanut osan tavaroistani
kotipihalle ja näin isotkin miehet mahtuivat rättäriin.
Professori Olavi Peräsalo oli käynyt koulunsa Seinäjoella ja tunsi
kauppalan hyvin: Jaha, tuossa on nyt sitten Laurilan Matin päämaja ja
nyt tullaan kana-Elinan kioskille, tuossa on kansakoulu ja tuolla
Yrityksen komia sahalaitos... Päivitteli sitten tien kuoppia, kun
sitikka mukavasti nyökytteli. Tämä on kuin kouluaikanakin,
keväällä lentää kura ja kesällä pöly! Puheeseen tuli pieni
tauko. Sitten takana alkoi kuulua hellanrenkaitten hilpeätä kilinää;
olin jättänyt hellankannen rättärin takaosan lattialle.
Peräsalon professori siinä kilkutteli jaloillaan hellanrenkaita ja
sanaili: "Oon ollu Amerikas ja nähny autoos kaikenlaasta; niissä
on ollu rarioota, baarikaappeja, televiisiokin ja kaikenmoisia
hienouksia, mutta en oo missään viälä hellaa nähny. Pitääpä
kertoa amerikkalaasille, kun sinne taas menen."
Kirjasta "Torin laidalta"
Ossi Polari
Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Seinäjokinen-lehdessä 27.11.2010, s. 5.
URN:NBN:fi-fe201012163123
|