Ylioppilaslakki oli hullunkurinen päähine, jolle naurettiin
Opiskelevan nuorison ajatuksissa siintää kaiken uurastuksen
palkitseva suuri keväinen päivä, jolloin he saavat painaa
tavoittelemansa mustavalkoisen samettisen ylioppilaslakin päähänsä.
Mutta kuinka moni tuntee valkolakin syntyhistorian? Milloin ensimmäinen
nykyisen mallinen ylioppilaan päähine otettiin käyttöön? Kuka oli
sen luoja?
Mustasta ja valkeasta sametista valmistettu kultaisen lyyran
koristelema ylioppilaslakki ei ole virallisesti vahvistettu akateemisen
kansalaisen merkki. Se on syntynyt yksityisen aloitteesta ja valmistettu
lähinnä skandinaavisia lakkimalleja mukaillen. Aiemmin Suomen
ylioppilailla oli pakollinen virkapuku venäläiseen tapaan: sinisestä
verasta tehty takki kiiltävine nappeineen sekä asuun kuuluva
päähine. Asu ei kuitenkaan koskaan saanut ylioppilaiden suosiota.
Sitä käytettiin vain virallisissa tilaisuuksissa, jos aina
silloinkaan. Nykyinen ylioppilaslakki sen sijaan tuli
epävirallisuudestaan huolimatta yleiseen käyttöön, vaikka sen
ensimmäisille käyttäjille yleisesti naurettiin.
Tee meille ylioppilaslakki
Kaikki alkoi vuonna 1865, kun eräänä päivänä neljä ylioppilasta
kääntyi neiti Maria Grapen puoleen pyytäen häntä tekemään heille
kokeeksi ylioppilaslakin. Nuorukaiset lienevät antaneet neiti Grapelle
viitteitä myös lakin mallista, ainakin sen väristä. Aikalaisten
kertoman mukaan Maria Grape suunnitteli lakin kuitenkin täysin
itsenäisesti.
Helsingistä ei kuitenkaan siihen aikaan löytynyt
välttämättömiä tarpeita. Sametti oli tilattava Uppsalasta eikä
sekään ollut parasta mahdollista laatua. Kaikesta huolimatta nämä
neljä nuorta miestä saivat lakkinsa vapuksi. Nämä neljä nuorta,
jotka toukokuun 1. päivänä 1865 asettivat Kaisaniemessä valkoisen
lakin päähänsä, olivat Paul Edelheim, Julius Osberg, Aleksander
Stjerncreutz ja Mortimer Trapp. Kumppanukset saivat kyllä naurua
osakseen, sillä lakkia pidettiin hullunkurisena. Pian se kuitenkin sai
suuren suosion ja on sen jälkeen pysynyt sukupolvesta toiseen
opiskelevan nuorison näkyvänä tavoitteena.
Grapen ompelimo oli kaupungin arvostetuin
Maria Grape oli syntynyt 1834 papin tyttärenä Ruotsin Länsipohjassa.
Orvoksi jäätyään hän joutui Ouluun, josta sitten siirtyi
1860-luvulla Helsinkiin. Harjoitettuaan ammattiopintoja ulkomailla Maria
Grape perusti Helsinkiin miesten ompelimoliikkeen, josta tuli kaupungin
tunnetuin ja arvostetuin. Varsinkin Kaivopuiston venäläiset
kylpylävieraat olivat neiti Grapen asiakkaita. Parinkymmenen
työntekijän voimin liikkeessä valmistettiin pukuja, hännystakkeja ja
univormujakin. Pukuja räätälöitiin jopa Venäjän hovin jäsenille.
Kerrotaan, että kun Maria Grape vuonna 1862 tuli Helsinkiin,
hänellä oli taskussaan 1 rupla ja 80 kopeekkaa lainarahoja ja koko
omaisuus käsilaukussaan. Ennen pitkää hänen kuitenkin onnistui koota
itselleen valtaisan varallisuuden. Maria Grapen rakkaus suomalaisuuteen
ja erityisesti ensiaskeleitaan ottaneeseen Suomalaiseen Teatteriin oli
intohimoisen palava. Kukoistuksensa päivinä hän tuki monin eri tavoin
nousevia suomalaisia kykyjä. Mutta sitten tulivat ankeat ajat.
Maksukykyiset venäläiset kylpylävieraat kaikkosivat Helsingistä, ja
kun ruplan arvo Turkin sodan aikana romahti, suomalaiset suuntasivat
ostosmatkansa Pietariin. Maria Grapen liike ajautui vaikeuksiin.
Kuoli köyhänä
Kaiken menettäneenä Maria Grape joutui luopumaan liikkeestään
1880-luvulla. Hän siirtyi asumaan Ähtäriin erään talon
vinttikamariin, jossa eli viimeiset vuotensa vaatimatonta elämää.
Hän olisi kärsinyt suoranaista puutettakin, elleivät tehtailija
Keirkner, rovasti Bergroth ja professori Tarjanteen perheet olisi
häntä tukeneet. Vielä vanhoilla päivillään Maria Grape muisteli
aikoja, jolloin hän omakätisesti oli parinkymmenen vuoden ajan
painanut valkoisen lakin jokaisen uuden ylioppilaan päähän. Lakkia ei
tuohon aikaan jaettu yliopiston eteisessä, vaan jokainen juoksi neiti
Grapen liikkeeseen avopäin sen noutamaan.
Vakava sairaus pakotti Maria Grapen siirtymään Helsinkiin
sairaalaan. Siellä hänen elämänsä katkesi 78-vuotiaana maaliskuun
11. päivänä 1912. Kuolinvuoteellaan hän pyysi, että pohjalaiset
ylioppilaat kantaisivat hänet hautaan, - ja näin myös tapahtui.
Aki Mäki
Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Pohjanmaan Historiallisen Seuran Miilu-lehdessä
1/2010, s. 32-33.
URN:NBN:fi-fe201012033059
|