Talo kadulla

Siinä talo seisoi - keskellä tietä. Liikennesuunnittelijoitten, automiesten, pyöräilijöitten ja kaikenmaailman jalankulkijain iänikuisena riesana. Moneen kertaan oli talon lahonneita, kuluneita, rikkimenneitä tai muuten vain rikottuja puunpaikkoja korjaileva puumies manaillut talon sijaintia remontteeratessaan läjään ajettuja ja pirstuneita portaita öisten autonkuljettajain jäljiltä.

Kelirikkoaikana - jota muuten tuntui riittävän loppumattomiin - kurainen tienpinta siirtyi vähitellen näyteikkunoitten peitteeksi ja kesähelteitten pöly tummutti ikkunaverhot ja narskui kahvilan kaljamiesten hampaissa. Ja monet kerrat kylän tapoja tuntematon ja tien kaitaa puolta kulkeva jalkamies sai suojautua autoilta olemattomalle jalkakäytävälle litistyneenä talon seinustalle.

Ja joskus kevätkelillä, jolloin peltikatto syöksi rämisten nuoskalumet alustalaistensa niskaan kiroiltiin talon sijaintia ja sen onnetonta rakentajaa vuosikymmenien taakse.
Asfaltti toi aikoinaan parannusta asiaan, mutta vain osin - pöly ei enää lentänyt, ei kura roiskinut, mutta yksi pulma ei muuttunut: talo seisoi paikallaan keskellä tietä aivan niin kuin aikojen alussa 6 vuosikymmentä sitten: Hirsiläjiä, kivijalkakiviä, sorakasoja - miehiä niiden keskellä. Linjakeppiä, saveentunutta mittanarua, lapioita, kankia, moukareita, vipukeinoja ja miehiä niiden varsissa.

Laitettiin miehissä pohjaa kivijaloille: hieman mättäitä sivuun alle muutama kivensiru ja tasoitteeksi soraa - vähäsen vain - oikeastaan näön vuoksi. Milläpä sitä runsaasti 3 peninkulman takaa. Kivenheiton päässä pari taloa, ympärillä mättäistä keväisin märkää peltomaata, lehmien tallaamaa piikkilangan ympäröimää josta kerran oli tuleva kylän keskus - tori.

Talojen välissä tien tapaista joka yritti olla usein suora ja aina joko tavattoman pölyinen tai toivottoman kurainen - riippuen taivaanisän ilmoista ja tiemiesten tahdosta. Peltomaita halkoivat ojat - ei mitään pikkuisia sarkaojia vaan metrisiä valtaojia vesien mennä ja tulla ylämaista ja peltoalueelta joen vietäväksi. Keväisin ääriään myöten täynnä ja kesäisinkin lirutteli sen verran haisevaa liejunsekaista vettä, että kakarat kastumaan pääsivät äitiraiskan kauhuksi ja naapurinpojan iloksi. Mutta välttämättömiä nämä: ilman niitä ei vesi juossut eikä taloja kylään liiemmälti noussut. Östermyran niityt olisivat pysyneet niittyinä.

- - -

Kesä oli jo pitkällä. - Hiki kasteli miesten ahavaisia sänkisiä kasvoja ja kirjaili flanellipaidan selkämykseen mielivaltaisia läiskiään. Keski-ikäinen, tanakka viiksiniekka mies - maailmaa nähnyt: amerikoissa rahat ja nätin vaimon hankkinut, Ylistarosta talon ostanut, sen kylään junalla kuljettanut. Rakentaja itse.

Nyt piti talo pystyyn pistää - komea kaksikerroksinen talo. Pitkä rivi ikkunoita, vankkaa hirttä syli sylen perään, niiden päälle komeuden tähden laudat, sitten siihen öljymaali, katollen päreet - myöhemmin pelti. - Kivijalka liittyi kivijalkaan. Ei niin kovin suoraan eikä niin kovin tiiviisti - senkun siinä oli.

Tietä astelee uudisrakennukselle mies: keppi, koppalakki, valkoiset korkeat kaulukset, harmaat jämerät viikset. Kiertelee, mittailee silmäilee ympärilleen, astelee sitten varmasti ja vakaasti työmaalle, väistelee arvokkaasti lautaläjiä ja hiekkakasoja, pysähtyy viimein katselee kulmat rypyssä kivijalkajonoa koputtaa sitten kepillään lähintä ja sanoo: tämä tässä.

Rakentaja oikoo selkäänsä rypistää kulmiaan, työntää kangen kiven alle, mutta peruu: miten niin.
On väärässä paikassa…
Miten niin.
Kun mine myi Sinulle tämä blassi sanoin määräpaikka tulisi rakenta - ei tähän.
Ei kauppakirjassa oo sellaasta sanottu.
Ei sano, mutta kunnan sääntö sanoo 10 metriä on tilaa jätettävä katua varten. Tässä vain 8 m - miksi ei tee niinkuin puhe?
Kattokaas ny itte: tuossa on tuo oja justiin sillä kohorin eikä täs liikene maata sen täytteeksi - eikä siihen sittenkään vois perustaa - se pettää… Ny se jää talon alla - jääköhöt sinne, kyllä sen aika sielä kuluu…
Mutta miksi Sine et voinu rakenta niin että kivijalka olisi ollu ojan tuolla puolen?
Siksi, etten mä halua kunnalle maatani lahjoittaa.
Mutta etkö Sine ymmärrä - talosi tule katun päälle - se tulle tielle.
Kattokaas nyt Kruunlunti - näettekö - tuolla on pyykki ja tuolla, tuolla ja tuossa tämä on mun maatani, mä omistan tämän plassin joka ainuan tuuman ja rakennan taloni sille mihin mä itte haluan…
Älkää nyt Pollari suutu - käsittää nyt asian: Seinäjoki kasvaa, siitä tule vielä kaupunki…
Pötyä!
No, miksi te tulla tänne - miksi rakenta?
Siksi että tämä voi antaa leivän. Tämä paikka on hyvä - tähän tuloo kahvila ja matkustajakoti - tuo rautatie tua ja viä ihimisiä… ja rahaa kans…
Kait sine kuitenkin ymmärtä että kylä kasvaa. Katujen tulee olla leveät vaikka automobiilin kulkea…
Auto - kyllä sitä päivää saatte vielä orottaa.
Mutta ne kunnassa päättu, että 10 meeteriä on katua oltava niinettä kaksi voi toisensa sivuutta.
Kuulkaas nyt Kruunlunti - mä olin 8 vuotta amerikoissa mainarina ja näin sentään yhtä ja toista, mutta en monta autoa - eikä niitä koskaan näy täällä - uskotteko?
Uskokaa te mitä haluaa, mutta katu tule olla 10 m - mine valitan!
Tuossa on pyykit ja ne pysyy - niitä ei siirrä kukaan. Tähän taloni pistän ja tässä se kans pysyy.

Rakentaja piti päänsä ja siinä talo nyt seisoo - keskellä katua.

Ossi Polari

Artikkeli on julkaistu aiemmin Seinäjoen joulu 1977 -lehdessä, s. 26-27.

URN:NBN:fi-fe201012033058