Kankaan koulussa vuonna 1884
Eemeli ja Mikki, kaksitoistavuotiaat pojanklopit, olivat menossa
Kankaan kouluun. Oli ensimmäinen koulupäivä alkamassa ja pojat olivat
liikkeellä Pappilan tiellä Palomäen kylällä. Pojat olivat puettuina
ajan muodin mukaisiin Unto Reinikka-räätälin
kotikutoisiin kankaasta neulomiin takkeihin, ja puolisääreen ulottuviin housuihin, joiden jatkona oli harmaat villasukat ja kotoiset
nahkapieksut. Poikien aikomuksena oli ilmoittautua ensimmäiselle
luokalle kansakouluun. Ei pitkääkään matkaa pysytty kylätiellä,
kun jo kaarrettiin oikealle pienelle tuskin havaittavalle polulle ja
jatkettiin sitä pitkin Riuhdankallion laitaa. Kun kallio oli ohitettu
alkoi lievä alamäki, jota riitti lähes koko loppumatkan, olihan koulu
lähellä jokea, joka virtasi syvällä monituhantisen vesivirran
kuluttamassa syvänteessä.
Aution kookkaan torpan plassin ohituttua kierrettiin hieman
korkeammalla oleva Pölhölänmäki, jossa pitkässä hirsitorpassa
Aukusti tiesi kiertokoulun opettaja Saarpärin asuvan. Kohta olikin
edessä Jyrän kookkaat riihiradit. Toisesta nousi luuvan oven
yläreunasta imelää savua, toisesta kuului varstojen tahdikasta
paukutusta. Sitten hetimiten tultiin maantielle ja suuren ojanteen
ohituksen jälkeen Vierunpohja jossa maa oli aikojen kuluessa
lomahdellut joen alinkoon muodostaen tielle alavamman osuuden. Sieltä
oli hyvä näköala alempana virtaavalle joelle, joka olikin näillä
main kapeahko.
Sitten jo oltiin lähellä koulualuetta, jota sanottiin Kankaan
Kaupungiksi, koska useat kauppapuodit ja käsityöläiset olivat
asettuneet tänne varsinaisesta kirkonkylästä edemmäs maantien
varrelle. Ennen koulua oli ainakin Sandelinin kuparisepän paja ja sen
jälkeen matala pitkä Erlingin kauppapuoti. Muitakin taloja oli, mutta
Eemelin mielenkiinto kiintyi tien oikealla puolella seisovaan mahtavaan
suuri-ikkunaiseen koulurakennukseen. Kolmen suuren moniruutuisen ikkunan
lisäksi oli pienempiä ikkunoita talon toisessa päässä kaksi ja
toisessa päässä neljä. Kaikkien yläpuolella oli vielä mataloita
ikkunoita vaakasuorassa asennossa ja pihanpuolella oli lisää. Tähän
mahtavaan lasipalatsiin pojat sitten astuivat.
Koulussa
Koulun pihamaalla ja eteisessä tungeksi monen kirjava lauma
pikkupoikia ja hieman varttuneempiakin Aukustin ikäisiä ja vieläkin
vanhempia. Tyttöjäkin oli joukossa tosin vähemmän kuin poikia. Kun
päästiin sitten eteiseen kuului komennus, vanhat oppilaat toiseen
luokkaan ja uudet toiseen, jonne Eemeli ja Mikkikin siirtyivät.
Huoneessa oli korokkeen päällä kateteri ja musta taulu seinällä.
Katosta riippui peräti neljä öljylamppua ja seinillä oli komeita
värikuvia raamatun kertomuksista ja maamme historiasta. Komein oli
kuva, jossa punaiseen kaapuun puettu mieshahmo sauva kädessään johti
tummiin pukeutunutta vakavan näköistä miesrivistöä. Kuva oli Turun
yliopiston vihkiäissaatosta.
Vanttera, viiksiniekka opettaja Kaarlo Saari komensi tulijat istumaan
mustakantisiin pulpetteihin poistuen pieneksi ajaksi komentamaan
viereiseen huoneeseen vanhempia oppilaita joille määräsi tehtävää
lähitunniksi. Opettajan palatessa joutui kukin uusista oppilaista
vuorollaan käymään viiksekkään opettajan pöydän ääressä
ilmoittamassa nimensä, ikänsä ja isänsä nimen, jotka sitten
opettaja kirjasi paksuun kovakantiseen vihkoon. Vihkoon oli opettaja
kirjoittanut juhlallisen päiväyksen, 1 p:nä syyskuuta 1895.
Eemelikin astui esiin ja toi julki:" Juho Eemil Järvinen
Palomäenkylä, syntynyt helmikuun 2 pv 1883 Kurikassa isä Puuseppä
Juho Järvinen". Kirjaan opettaja jostakin syystä kirjoitti nimen
asuun Johan Emil Järvinen. Naapurin pojan nimeksi tuli kuitenkin Juho
Honkala, vaikka eihän Eemeli tätä tietysti huomioinut miksikään.
Tilaisuudessa kun oli muutakin mielenkiintoista tapahtumaa. Opettaja
kysyi vielä, aikoiko Eemeli pyrkiä vapaaoppilaaksi, jolloin hän
ilmoitti isänsä maksavan täyden koulumaksun 2 mk.
Kun kaikkien uusien oppilaiden nimet oli saatu kirjoihin, seurasi
ensimmäinen välitunti. Välitunnin jälkeen otettiin sitten rihvelit
ja mustat kivitaulut esiin ja alettiin opetella kirjainten riipustamista
tauluihin. Loppupäivä kului sitten tässä aherruksessa.
Iltapäivällä opettaja kertoi seuraavan päivän ohjelmasta, joka
olisi ensin katekismuksen lukemista ääneen ja illemmalla olisi
yhteenlaskuharjoituksia.
Näin siis alkoi Eemelin koulunkäynti. Sitä jatkui sitten
vuosikaupalla. Alussa pantiin pääpaino uskonoppiin ja katekismukseen.
Jälkimmäistä opittiin Wegeliuksen Pitkäkatekismus kirjasta, joka oli
ollut tuttu jo Juha-isällekin kiertokoulun opettaja Juha Homin ja myös
Helsingin Sunnuntaikoulun ajoista. Varsinaista uskonoppia taas luettiin
Tarkkasen kirjoittamasta Raamatun Historiasta. Mutta nämä tiedot
olivat paljolta Eemelille tuttuja jo Mäen Juhan kiertokoulun ajoilta. Vasta kun päästiin Maamme
kirjan tietoihin
avautui koulupojalle kuin uusi maailma. Saatiin tietää monista
vanhoista asioista, joita setä Topelius oli Suomen kansalle Maamme kirjassaan selvitellyt. Oli suuria sotatapahtumia. Heimosodista alkaen,
kerrottiin sekä Nuijasodat, että Ruotsin valtakunnan rinnalla käydyt
suuret jännittävät sodat Euroopassa. Viime mainittuja opettaja
tietojensa mukaan nimitti uskonsodiksi. Maamme kirja antoi myös
kosketuksen isänmaan luontoon ja kansaan. Oli monet suuret
luonnontapahtumat kerrottuna ja monet Suomen merkittävät nähtävyydet
Imatraa ja Punkaharjua myöten, vieläpä kuvien kanssa. Myös maamme
maakunnat ja heimot oli kerrottu kansanomaisesti ja innostavasti. Oli
tietysti varsinaista Historian oppia, jota saatiin Olof Wallinin
kirjasta. Siinäkin suuret suomalaiset sotapäälliköt olivat suuressa
maineessa. Samoin maantietoa opittiin omasta kirjastaan. Mutta oli
laskentoakin ja mittausoppia. Niitä luettiin Högmannin
taululaskuopista ja E.J.W.Bonsdorffin kirjasta. Jälkimmäisen nimi oli "Mittausopin alkeet ynnä Lyhykäinen Maanmittausopin johdanto". Vaativaa, joskin vähemmän suosittua oli kieliopin ja
äidinkielen oppiminen. Niitä opeteltiin kirjasesta "Lyhykäinen
Suomen Kielioppi". Tämän opetusvihkosen kertoi opettaja Saari
pränttäyttäneen Kurikkalaissyntyisen kansakoulun opettaja J.W.
Wuorisen. Opettaja kertoi olevan kunniakasta, että saatiin lukea oman
kunnan kasvatin laatimaa oppikirjaa. Kotomatkoilla sitten
ylhäisemmällä luokalla oleva Augusti kertoili vähemmän tietäville
omalla luokallaan kuulemiaan viisauksia, joita toiset eivät vielä
olleet saaneet kuulla osastollaan. Paljon aiheita antoi juuri mainittu
Maamme kirja, 30-vuotista sotaa ja aivan nuorta Oolannin sotaakin
kerrattiin matkoilla ja Turkin sodastakin saatiin kuulla.
Mutta oli koulussa käsitöitäkin. Niissä Eemeli jo alusta alkaen
näytti taitavuutensa, olihan hän jo polvenkorkuisesta näpertänyt
puuta. Vaikka ei hän sentään Augusti-veljelle pärjännyt. Joskus
päästiin ulos voimistelutunnille. Silloin tytöt jäivät tekemään
käsitöitä tai muuta sopivaa. Talvella voimisteltiin luokassakin,
traijattiin vain ensin pulpetit kasaan seinille ja alettiin tehdä
käsi- ja vartaloliikkeitä. Voimistelussa näytti Matti Reinikka
toisille oppilaille "kaapin paikan" .Hän oli innokas
voimailija ja lisäksi hän jo näihin aikoihin imi mieleensä
suomalaisuusaatteen, jota hän sitten koko elämänsä ajan piti
johtotähtenään ja joutuikin sen takia moneen selkkaukseen
venäläisiä viranomaisia vastaan.
Annetaanpa Samuli Paulaharjun kertoa: ”Käsitöitä tehdä
jytkytettiin ahtaassa verstaassa, joka oli nurkassa porstuan sivussa.
Siellä veistää möykytettiin, sahattiin, vuoltiin ja höylätä
nuljattiin sekä lopuksi teosta kihnutettiin klasipaperilla. Eikä
silloin klasipaperia saatu Äällingistäkään, josta kyllä sai
kaikenlaista kramaa lakritsista alkaen pännänteriin ja
plyijööspännihin asti. Klasipaperia laitettihin omassa werstaassa.
Pieni pahainen Riskin poikakin joka aina tahtoi nuljata ja pilata
työnsä, menestyi paremmin kun sai rautakorttelissa nuijata klasinpaloja jauhoksi,
siitä
opettaja sitten hienolla sihdillä seuloi liimatulle paperille ja pani
sitten kuivumaan. Seuraavalla tunnilla oli pojilla taasen
silitysainetta.
Mutta kun tarkastaja Forsman sitten ajaa tomautti koulun pihalle ja
yhtäkkiä paksuna faarina astui opettajan ovesta koulusaliin, koko
koulukunta lyötiin melkein ällikällä ja kaikki punoittivat, eikä
viisas Piillingin Salukaan eikä Niemen Mattikaan saaneet sanoja
suustaan. Sitten taas kun vedettiin vähän henkeä ruvettiin vastata
poukuttelemaan kuin ennenkin-----”. Hyvä oli Kankahan koulu. Ei
siellä herroja kasvatettu, vaikka sitä aluksi luultiin ja huudeltiin .
Neljä vuotta siellä käydä köpöteltiin ja moni sai
kirjaviisaudelleen sellaisen pohjan, jolle voi hyvin ruveta rakentamaan
lisää." Näin siis Paulaharju näki Kankaankylän
kansakoulun ja varmasti sen näki näki myöskin Eemeli.
Ei ole tiedossa minkälaisen todistuksen Eemeli sai Ylhäisemmästä
kansakoulusta, mutta toiselta luokalta alhaisemmasta koulusta 1pv
toukok.1897 saatu todistus kertoo uskonnosta ja käsitöistä annetun
arvosanaksi yhdeksän ja laskennosta ja laulusta kahdeksan. Muitakin
kahdeksaisia oli, mutta jätettäköön. Voipa olla, että joku numero
myöhemmin päästötodistuksessa nousikin. Ei kuitenkaan käynyt niin
kuin Samuli Paulaharjun joka ei ollut uskaltanut mennä kouluun pariin
vuoteen ollenkaan, kun sai toisella luokalla kympin käsitöistä, ja
pelkäsi numeronsa laskevan.
Into Järvinen 1997
LISÄYS
1899 Käsityöläisyhdistyksen toiminta jälleen aloitettiin.
Uudistuskokous
pidettiin puuseppä Emanuel Johanssonin luona 9 pv. heinäkuuta.
Kokouksen johdossa oli opettaja Kaarlo Saari, jonka johdolla
yhdistyksestä kehittyikin sitten
monipuolisesti toimiva järjestö. Yhdistys perusti ja piti yllä mm.
köyhäinlasten rahastoa ja jakoi siihen työhön avustuksia. Myös
pidettiin monet vuodet Toripäiviä. Toripäivät kuitenkin loppuivat,
kun kunta ei ottanut niitä jatkossa pitääkseen.
Varsinainen tavoite yhdistyksellä oli kuitenkin paikkakunnan
tuotteiden laadun parantaminen sekä Kurikan teollisuuden monipuolistaminen. Lisäksi yhdistyksen piti ruveta toimenpiteisiin
paikallisten tuotteiden markkinoimiseksi maan laajuisesti.
Markkinoimista
varten perustettiin osuuskunta, joka myös toimi tarvikkeiden
osto-osuuskuntana tuotteiden valmistajille.
URN:NBN:fi-fe201011112827
|