Kiilloitetaan kengät..!
Kolmekymmentäluvulla - niinkuin jo vuosikymmeniä ennen - oli
pikkuväellä jatkuva puute rahasta - jo 3 markan leffalippu oli työn
takana. Harvalla perheellä oli antaa lapsilleen ns.
"viikkorahaa" - tai ei se vielä silloin edes tapana ollut.
Köyhillä ei ollut varaa minkäänsorttisiin "taskurahoihin"
- hyvä kun rahaa ruokaan riitti...
Ei silloin tunnettu lapsilisiä eikä oikein sosiaalihuoltoakaan -
oli vain jonkinlainen "hätävararahasto". Luokkatoverini
Mauri - olkoon esimerkkinä - oli lähtöisin suurperheellisestä
työläisperheestä ja jokaisen oli tienattava jollain konstin kun vain
"kynnelle kykeni". Ja kykeniväthän he heti yli kymmenen
ehdittyään - tavalla tai toisella.
Mauri oli värkännyt vanhasta naulalaatikosta "plankki-laatikon"
ja siihen asiaankuuluvan puisen kengänpohjan jäljen. Laatikko sisälsi
asiaankuuluvat tuotantolaitoksen välineet: kenkäharja, kiilloitusliina
äidin vanhasta mekosta, kaksi voidepurkkia musta ja ruskea, ja
kolmantena taisi olla saapasrasvapurkki. Rautatieasema oli hyvä paikka
ja siellä kaikui Maurin huuto: "kiilloitetaan kengät". Ja
kiilloitettiinhan niitä, varsinkin kesäisin kun pölyiset tiet
antoivat aihetta.
Joku koiranleuka väänsi Maurin huudon vitsiksi "kiilloitetaan
kengät, rasvataan saappaat ja kaavataan karvakengät!". Kun Mauri
vankistui, hän vaihtoi alaa. Nyt huuto kuului "tarvitseeko
kantajaa, tarvitseeko kantajaa!". Mikäs siinä - vorkamies!
Koppalakki merkkitunnuksineen "Kantaja".
Hyvä tulonlähde oli - sen ajan mittapuun mukaan pajujen
kerääminen, kuoriminen ja myynti Vainion Eetvaltille siinä
radanvarressa tai sokea-Lehtiselle pellolla nykyisen Kivipuron takana.
Nämä taitavat käsityöläiset väänsivät sitten materiaalista
pajukoppia ym. vispilöitä. Radan varresta löytyi pajupensaita
riittämiin ja varsinkin Kapernaumin pojat
olivat asialla, kun "Elopelto" oli ihan klasin alla...
Jollain varttuneemmalla pojalla oli ilmakivääri ja ruumanalustat ja
varsinkin Itikanplassi oli tuottoisaa aluetta. Jostain syystä apteekit
ostivat niitä ja maksoivat 50 penniä kappaleelta - ei toki koko
rotasta, vaan pelkistä hännistä. Näin päästiin inhottavista
tuholaisista eroon ja pojat saivat ihan ikiomaa taskurahaa, karamelliä,
leffalippuja ja - joskus
tupakkaakin varten. Näin sitä "rikastuttiin" puoli
vuosisataa sitten...
Ossi Polari
Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Seinäjokinen-lehdessä 21.8.2010,
s.3.
URN:NBN:fi-fe201008262363
|