"Valokuva-ateljee Aar-po"
Vuosikymmeniä myöhemmin kaivoin Isa-Iisakin ateljeekameran
vintinkomerosta. Varovasti vedin nitisevät palkeet auki, ihmettelin sen
hienoa sadan vuoden takaista tekniikkaa ja sain vähitellen selväksi
miten tuo vekotin toimi. Kun sitten hyvän ystäväni Aarnion Joukon
kanssa oikein innostuimme valokuva-harrastajina laitteesta, niin
päätimme ruveta oikein puoliammatiksemme kuvaamaan sillä.
Ostimme Railan kautta laitteeseen kuuluvia lasilevyjä - tuollaista
postikorttikokoa. Muutaman harjoituskuvan jälkeen levisi tieto
"kuvaamostamme", alkoivat kaverit kuvauttamaan itseänsä.
Eihän sitä mihinkään yhtiörekisteriin ilmoitettu, vaikka
"pihapiireissä" nimikkeellä "Valokuva-Ateljee Aar-po".
Tuohimäen peltisepältä ostimme valolaitteitten jalustat, jotka oli
alun perin tarkoitettu Seurakuntatalolle(?), mutta eivät kelvanneet
sinne. Pollarin piharakennuksessa oli kaksi huonetta; toisessa toimi
veli-Osmon Hammaslaboratorio ja toisessa me sitten teimme
valokuvataidetta. Valoa riitti 100 W lampuista.
Sen huoneen seinään olin puhkaissut oven liiterin puolelle, ja
värkännyt sinne pimiön - Sellainen 2x1 metriä vain, mutta täytti
tarpeen. Lasilevylle tuli teräviä, ihan paremmillekin
ammattivalokuvaajille pärjääviä kuvia.
Joukon kanssa muistelimme ketä kävi kuvauttamassa itseään:
Seppälän Risto meriupseerin puvussaan, Mäkisen Kalevi (postimies), ja
"filmitähtimäinen" Hillamon Erkki ja monia muita. Siitä on
nyt 60 vuotta, eikä lyhyt muistini riitä niin kauaksi..
Tulipahan möhlittyäkin. Miehen nimi taisi olla Takkula - tai jotain
sinne päin - joka tuli kovalla kiireellä kuvauttamaan itseään
passikuvaa varten. Kuva otettiin, kehitettiin ja koska kiire oli kova,
keksin kuivattaa sitä uunin avotulella. Sitten pimiöön, mutta tulos
oli surkea: kalvo lasilla oli kuumentunut liikaa ja kuva paperilla
muistutti enemmän "Notre Damen kellonsoittajaa", kuin nuorta
ihan ihmisen näköistä miestä!
Ossi Polari
Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Seinäjokinen-lehdessä 10.7.2010. s. 3.
URN:NBN:fi-fe201007212223
|