Nälkävuodet 1867-68
Aiheen tälle antoi tuo otsake ja median hokemiset siitä, kuinka
elintarvikkeet tekevät loppuansa. Ja toiseksi, miten jotkut ihmiset
käyttäytyivät ruokaa valitessaan: joku nuori nainen pakkaa kärrynsä
täyteen säilykepurkkeja. Ajatteleeko hän, että miten käy kun
purkissa lukee "parasta silloin ja silloin". Taitaa mennä
ohi...
Vanha rouva kääntelee kurkkuja. Ei ole kovin korrektia katsella,
mutta en voi olla: vasta yhdeksäs kurkku kelpaa - mielestäni ne kaikki
ovat täysin samanlaisia: vihreitä ja käyriä... Toinen vanhahko
nainen "kättelee" omenia; ottaa, katselee, panee pois ja
ottaa uuden jne. En kauan seuraa - otan alempana olevasta laatikosta
muutaman ja painun tieheni ja jätän rouvan pyörittelemään
omenoitansa, mutta päätän, etten enää syö omenoita kuorinensa.
Ties moniko "omenamato" on niitä jo käsitellyt!
Ja tuohon otsakkeeseen: Katovuosia on kirjattu aina 1300-luvulta
lähtien. Pahimmat olivat "suuret kuolinvuodet", jolloin 1/3
eli n. 170 000 ihmistä kuoli nälkään ja tauteihin. Nykyväestöön
verrattuna puolitoista miljoonaa!
Viimeisimmät katovuodet olivat 150 vuotta sitten. Silloin ajettiin
juhannuksena kirkkoon reellä ja kun vihdoin päästiin kylvämään,
vei halla Heikinpäivänä eli heinäkuussa oraat. Pahimmalta
vältyttiin, kun valtiovalta järjesti työttömyystöitä
ruokapalkalla. Maksettiin ns. mattojauhoina, joiden jauhoista sitten
työmaalla sekoitettiin jauhoja veteen ja syötiin "tokeroa".
Siitä nimitys tokerotiet, joita on esim. Jokipii - Kurikka ja
Seinäjoki- Vaasa.
Seinäjoen ja Ylistaron puolivälissä on kivi miehen muistolle, joka
kuoli tällä paikalla nälkään ja uupumukseen säästäessään
jauhot suurelle perheelleen. Östermyran patruuna G. A. Wasastjerna
palkkasi laivan hakemaan viljaa Pietarista 100 tynnyriä ja jakoi ne
sitten nälästä kärsiville. Kun järviseudulta vaelsi ihmisiä
leivän toivossa Etelä-Pohjanmaalle, näki Wasastjerna
kerjäläislauman kulkevan talosta taloon perässään pikkutyttö, joka
ei nälissään lumessa taapertaessaan pysynyt joukon mukana. Hän otti
lapsen kyytiin ja vei hänet Kortesmäkeen, lupasi maksaa lapsen
hoitokulut kunnes hän työllään tuli toimeen. Aikuisena hän asusteli
mökissään paikassa, mistä lähtee Katilan tie. Ammatikseen hän
kulki taloissa hoitelemassa "isännyyttään" kun vanhemmat
olivat poissa. Siitä nimitys Kesti-Liisa.
Antoiko ajattelemisen aihetta siirtymällä 150 vuotta ajassa
taaksepäin?!
Ossi Polari
Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Seinäjokinen-lehdessä 15.5.2010.
s. 2.
URN:NBN:fi-fe201005311927
|