5 000
Tuo luku tarkoittaa valmistamieni linnunpönttöjen määrää - on
siinä kirkontornin
mitta moneen kertaan! Jo ihan pikkupoikana seurailin kun Oiva-veljeni
teki niitä laudanpätkistä tusinoittain. Niitä oli Pollarin
jokaisessa pihakoivussa ja räystäitten alla. Nämä olivat
avopönttöjä harmaasiepoille. Niitä näihin aikoihin vielä oli. Nyt
ei ole jätekasoja - hienosti sanottuna komposteja talojen nurkilla. Ja
kun ei ole niitä, niin eipä ole kärpäsiäkään sieppojen
siepattavaksi!
Näinä keväisinä päivinä kottarainen lauleskeli pihakoivussa ja
Oiva väitti, että se oli joka kevät sama kottarainen. Sanoi, että
hän tuntee sen siitä että toinen siipi repsotti
varmana merkkinä. Mutta kun sitten 7 vuotta kului, ei sitä
siivenroikottajaa
enää näkynyt...
Kertovat, että ihan poikasena oli Oiva leikannut kappaleen vanhoista
fällyistä ja tehnyt siitä laukun, jossa sitten oli Kivirikon
Lintuopas. Ja tietysti muistiinpanovihko, johon sitten raapusteli
havaintonsa. Se lienee tallella vieläkin,
vaikka tuosta ajasta on kulunut jo suurin piirtein 80 vuotta.
Myöhemmin kun Oiva asui Koulukadulla, oli pönttöjä sekä
koivuissa että seinillä.
Erääseen pesi tervapääsky, jonka sitten Ojalan Seppo kävin
rengastamassa. Vuosi kului, ja seuraavana kesänä tuo lintu löytyi
oman koivuni pöntöstä Kaivotieltä. Ja
rengas koivessa. Tuo lintu oli lentänyt tuhansien kilometrien matkan
jonnekin Saharan eteläpuolelle ja "erehtyi" entisestä
pesäkolostaan muutaman sadan metrin verran lentäessään taasen nuo
tarvittavat tuhannet kilometrit päästäkseen tuttuihin
maisemiin!
Vielä vanhanakin Oiva oli kiinnostunut luonnon seuraamisesta ja
linnuista erikoisesti. Joi muutamat tuhannet kahvikupposet siinä
keittiön työpöydän ääressä, ja piti silmällä pihamaan
tapahtumia. Tuohon aikaan olivat pellot Oivan liiterin takana
täysin rakentamattomia ja luonto sen mukainen.
Onkohan sekin geeneissä - josta me nykyään syytämme kaikkea -
että rakentelin jo poikasena lautapönttöjä. Nyt olen jo sorvaillut
niitä rakentamallani laitteella. Ennen
Suomenselän Lintumiehet värkkäsivät pihamaallani lautapönttöjä
miehissä oikein urakalla. Teimme pitkiä "putkia", ja
paloimme ne sitten linnuille sopiviksi.
Joskus 60-luvulla sain lintujen rengastusluvan. Aloitin keväällä
50 pöntön tarkastukset heti kun ensimmäiset pesähaituvat
ilmestyivät, ja viimeksi syksyllä, jolloin kirjattiin kuoriutumattomat
munat ja kuolleet poikaset. Kierroksia tuli kesän kuluessa viisi ja
"kurkistuksia" tuli sitten kaikkiaan n. 1300.
Tiedot sitten raportoin professori Olavi Hildenille - joka kuoli pari
vuotta
sitten. Silloin vasta selvisi, että tämä lintumies oli sukulaiseni,
tosin kaukainen, mutta sittenkin. Olikohan "lintugeeni"
kukaties yhteinen?
Ossi Polari
Teksti on julkaistu Seinäjokinen-lehdessä 3.4.2010
URN:NBN:fi-fe201004211703
|