Vanhat kirjat
Lukutaito alkoi olla yleistä Suomenniemellä 1850-luvun tienoilla.
Mutta tavallisissa torpissa ei kovinkaan paljon luettavaa ollut: rukous-
ja virsikirja ja tietysti Ajantieto, josta pidettiin silmällä
kuunkierrot ja säänvaihtelut.
Olen "vintin-nuohoojana" löytänyt monista lahoamassa
olevista tuvista "loppuun luettuja" kirjoja, joista näkee,
että ne ovat olleet ahkerassa käytössä. Ainakin nimilehdet ovat
poissa tai repaleiset, sidonta on pettänyt ja sivut monikertaisista
lehteilyistä kuluneet ja nuhraantuneet.
Voin vain kuvitella, kuinka 150 vuotta sitten suurina nälkävuosina
1867-68 kaiken surkeuden keskellä - mitä nykypolvi ei voi
kuvitellakaan - toivat nämä kirjat jonkinlaista lohtua kurjuuteen.
"Jumalan ääni ja armokutsumus" oli kirjoitettuna kirjan
kanteen. Lohtua se toi.
Lehdillä etu- ja takasivuilla saattoi olla kirjoituksia, joita en
oikein ymmärrä: "Miks unes aina jäät." "Jo herää
syntinen pyydä". "Sun lapsuus voi aina…"
Kirjoissa oli yleensä alkuteksti: Tohtori Martti Lutheruksen lyhyt
Evangeljumi Postilla ja alareunassa: "Turussa Frenkkelin
Kirjapainossa 1858".
Eräässä Rukouskirjassa on selvään kirjoitettuja tekstejä vuosien
takaa: "Tämän kirjan oikia omistaja on Gustav Erkinpoika Åberg
Ylistarosta, se 11. päivä Marraskuussa 1897". "Tämän
kirjan oikia omistaja on Anna Gustaan Tytär Åberg. Lapualla se 23.
päivä Marraskuussa 1869". Ja vielä "Tämän kirjan omistaa
Antti Salokorpi Nurmoo 1868". "Tämän kirjan omistaa Antti
Salokorpi W 1984."
Arvoituksellinen kirjoitus eräässä rukouskirjassa; "lipietillan
mallaa (Pietilän maalla?) 1 pv 12 1896".
Kummallisinta tässä rukouskirjassa on se, että se lyhyessä ajassa on
ollut niin monen omistajan hallussa, ja kulkeentunut Ylistarosta Lapuan
kautta Nurmoon!
Ossi Polari
Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Seinäjokinen-lehdessä
27.02.2010, s. 5.
URN:NBN:fi-fe201003311594
|