Vilho Lauttajärvestä ja Kirkonkylän koulusta
Vuonna 1926 huomasin istuvani kirkonkylän eli Kankaankylän
kansakoulun yläkoulun ensimmäisellä luokalla. Istuin aivan edessä
kateederin kohdalla. Vieressäni oli naapuruston poika Arvo Turakka,
jota pidin jonkinlaisena esikuvanani. Muuta ei siten paljoakaan
tapahtunut. Jostakin syystä en sittemmin kumminkaan ollutkaan koulussa.
En tiedä vieläkään miten se meni.
Luulen, että kun olin oppinut lukemaan hyvin nuorena ja kuljin
innokkaasti kiertokouluissa, äitini arveli olevan aika aloittaa
yläkansakoulukin nuorena. Toisaalta oli myöhemmin joku, oliko opettaja
vai oliko kotonani huomattu, että eipä taida Into-poikanen olla vielä
oikein kypsä yläkoulun oppilaaksi. Lienee ollut menossa joku taantuma
kehityksessä ja onnekseni koulu keskeytyi. Mainittu vierustoveri katosi
näkyvistäni, mutta myöhemmin vuosien kuluttua olen nähnyt sen
nimisen papin toimineen Pohjois-Suomessa valtakuntien rajapitäjissä.
Seuraavana vuonna jo viisaampana muistan oikein hyvin kuinka olin
aloittamassa koulua uudelleen vastaavalla paikalla ja ihmettelin
toisella luokalla olevan Pirkko-tytön suurta tietoutta, kun hän nousi
taululle ja näytti karttakepillä seinäkartasta Erzebircke-vuoret.
Olin jo niin miehekästä, että en viitsinyt opetella esimerkiksi
kaunokirjoitusta, enkä sitten sitä koskaan kunnolla osannutkaan.
Opettajana oli Emmi Haapaniemi, jonka muistan jotenkin pulskana
tätinä. Raamatun historia oli tärkeä aine ja muistan mitenkä
ihmettelin kun Kain murhatekonsa rangaistustuomion jälkeen totesi: ”Tämä
rangaistus on suurempi kuin kantaa voin.” Ihmettelin pitkään, että
minkälaista on kun pitää kantaa voita.
Sitten parin lukukauden jälkeen siirryin ylemmille luokille, Vilho
Lauttajärven ja Aili Luhtalan opetukseen. Aili oli jo nuorempaa
sukupolvea ja siirtynyt uudempaan tyyliin äidinkielen opetuksessa ja
siirtynyt setä Topeliuksesta Aleksis Kiveen.
Pääopettaja Vilho Lauttajärvi oli monipuolinen opettaja. Hän kertoi
mielellään taiteestakin, mutta ei myöskään unohtanut fysiikkaa ja
laskentoa. Musiikki oli kumminkin hänelle erittäin tärkeä asia.
Esimerkiksi ei tarvinnut kuin, että hän käveli laulutunnilla
viereistä käytävää pitkin ohitseni, niin jo osasi panna nelosen
laulusta todistukseen.
Lauttajärvi oli monitoiminen mies, mutta nykyisin hieman unohdettu.
Kurikan historiassa hänestä mainitaan puolessatoista kymmenessä
kohdassa ja Kurikan koulun historiikissa kuudella rivillä.
Opettaja oli pitkämielinenkin, vaikka joskus suuttuikin. Hän antoi
Elmarin rakentaa veistotunnilla lentokonetta hyvin tietäen, että
eihän siitä valmista voi tulla ja vaikka Oskarilla sattui olemaan
melko julmanäköinen puukko hän tyytyi vain asiasta hieman
veistelemään. Sen sijaan muistan opettajan hermostuneen, kun Jaakko
kieltäytyi istumassa samaan pulpettiin erään tytön kanssa, tyttö
oli kyllä aivan näyttävä ja hyvännäköinen, mutta jokin pani
Jaakon mielen lukkoon. Pieni käsirysy siitä tuli, mutta muistaakseni
opettaja sen voitti.
Kuten jäljempänä mainitaan hoiti opettaja Lauttajärvi kirkonkylän
kirjastoa, joka oli sijoitettu koulun kahteen kaappiin. Siinä
tehtävässä en häntä erikoisemmin tule kehuneeksi. Kirjat olivat
kaapeissa, eikä niitä mustaselkäisiä vanhoja teoksia juuri kaupattu
luettaviksi, ellei osannut niitä anella. Tosin joitakin uudempia Mark
Twainin ja Jules Vernen sekä myös Ilmari Jäämaan ja Anni Swanin
kirjoja saatiin luettaviksi, mutta Santeri Ivalo oli pääasiassa vielä
muodissa.
Vilho Lauttajärvi tuli Kirkonkylän kansakoulun opettajaksi 16.11.1918
ja lopetti työnsä vasta 1947. Paikka avautui, kun entinen kylläkin
ansioitunut opettaja Kaarlo Saari joutui vankilareisulle sekaannuttuaan
vallankumoukselliseen toimintaan. Saari sai armahduksen jälkeen
armovuodet Polven kylän koulun opettajana.
Lauttajärvi tuli Kurikkaan suoraan kaamoksen keskelle. Suomi oli
irtaantumassa entisestä emämaastaan ja irtosikin, jolloin koko
hallinto maassa ja myös Kurikan pitäjässä jouduttiin luomaan alusta
alkaen.
Uutta opettajaa tarvittiin lukuisissa tehtävissä muodostettaessa
tulevaa hallintoa toimiin, joita aikaisemmin olivat hoitaneet
keisarikunnan määräämät viranomaiset Venäjän keisarin
määräyksien ja keisarikunnan lakien mukaan.
Ensimmäiseksi avautui pitkäaikainen ja vaikea työkenttä ensin
koulupiirijakotoimikunnan ja sen jatkona oppivelvollisuustoimikunnan
sihteerinä oppivelvollisuuslain käytäntöä toteutettaessa vuodesta
1921. Tässä työssä hän oli toimikunnan ”eittämätön keskipiste”,
kirjoittaa Lauri Tamminen Kurikan koululaitoksen historiikissa. Jatkossa
tuli lisäksi suurtyö koulujen ohjesäännön laatimisen suunnittelun
toimikunnassa. Kurikan suojeluskunnan esikunta 1920 alkaen, samoin oli
aikaa vaativa. Kurikan kokoomuksen perustajia 1918 ja piirisihteeri
vuoteen 1921 olivat hänen tehtäväkenttiään oman toimensa ohella.
Kirkkohallintokunnan puheenjohtaja ja soittokunnan perustaja ja
puheenjohtaja vuodesta 1933 vaati oman aikansa. Hän oli alullepanijana
sankaripatsastoimikunnassa vuonna 1920 ja samana vuonna hän oli myös
perustamassa maatalouskerhoa ja oli siinä sihteerinä. Myös Kankaan
koululla sijaitsevan pääkirjaston hoito oli hänen tehtävänään.
Kurikan kunnan tilinpidon uudistus vuonna 1921 oli hänen johdollaan
suoritettu suurtyö.
Aikoinaan hän oli myös Keuhkotautiparantolan johtokunnassa koko sen
toiminta-ajan ja vielä myöhemmin jo ikämiehenä siirtoväen huollon
johtajana. Päätoimi oli tietenkin olla johtajaopettajana kirkonkylän
kansakoulussa vuosina 1918-1947. Vilho Lauttajärvi oli syntynyt
Orivedellä 9.5.1884. Hän oli käynyt seminaarin ja oli sen jälkeen
opettajana Kauhajoella Turjan koulussa. Turjan kylästä löytyi
puolisokin Sanni os. Turja. Vilho Lauttajärvi oli vanhanajan malliin
tarkka, vieläpä nuuka opettaja. Erikoisesti se tuli esiin
veistonopetuksessa. Yhtään puupalikkaa en huomannut tuodun ulkoa
kouluun käsitöiden tekemiseen, kaikki värkit haettiin
halkoliiteristä. Liimapannu kuumeni kamiinan päällä, siihen ei
kumminkaan juurikaan koskaan lisätty varsinaista liima-ainetta
nahkaliimaa, jota oli jossakin opettajan kätköissä. Opettajan
polkupyöräkin oli vuosisadan alkupuolen mallia, varustettuna puisilla
rapakaarilla ja puuvanteilla, pannen pojat harjoittaman joskus ”uuliikaa”
sitä kohtaan. Myös opettajan hoidossa olevaan kirjastoon ei raaskittu
hommata kuin vain hitaasti jotakin uutta luettavaa.
Mutta uuttakin aikaa elettiin Arkimeden laki tuli jo kankaankoulussa
opittua jääden mieleen, opettaja arvosti myös taiteita, muistan
kuinka hän kertoi kreikkalaisesta taidemaalarista, joka maalasi
tuolinkuvan niin selkeästi, että vieras meinasi sille istua.
Kankahan koulussa puhuttiin 30-luvulla Aleksis Kivestä, Sakari Topelius
jäi vähän vähemmälle. Se kyllä saattoi johtua enemmän nuoresta
Aili-opettajattaresta kuin Lauttajärvestä. Mennessäni myöhemmin
Helsinkiin kävin heti Kiven muistomerkillä Kansallisteatterin edessä.
Kun aikoinani aloitin kyseisen koulun oli kaapin päällä veistosalissa
lentokoneen tason puolikas. Elmari, hieman vanhempi oppilas, teki
käsitöikseen lentokonetta. Niin oli Elmari päättänyt ja Äijä siis
opettaja Vilho Lauttajärvi oli
myöntynyt aatteeseen, luultavasti hieman vastahakoisesti. Kerrankin
veistotunnilla Elmari sovitteli tekeleen rungon alle tulevaa
laskupyörän telinettä ja sen ripustusta. Muistan kun opettaja neuvoi:
”Jospa sovitetaan kappaleet yhteen näin päin, jos sattuus vaikka
tulemaan hätälasku.” Aavistin silloin, että ohjeessa oli jotakin
hieman ylimääräistä. Neuvo ei kuitenkaan ollut mitenkään
korostetun ylimielisellä tavalla esiin tuotu. “Ja puukko miestä
myöden”, sanoi hän ohi mennessään Oskarille, joka komeili suurella
puukollaan. Olin mielestäni kohtalaisen hyvä laskemaan, mutta
viimeisellä luokalla keksin, että koulukaveri Olavi, joka asui
koulutien varrella, jouti laskemaan kotilaskuni aamuisin. Niinpä
numerokin putosi kahdeksaksi, mutta hyvitykseksi oli opettaja lisännyt
perään plus-merkin. Plussassa olikin sitten selittelemistä, luultiin,
että olisin sen ehkä itse piirtänyt todistukseen, mitä en kumminkaan
muista tehneeni.
Elmarin lentokone ei ehtinyt valmiiksi, hän kaatui hyökkäysvaiheen
aikana Karjalan kannaksella Jaakkimassa 18.8.41, vain 32 päivää
veljensä Taunon kaatumisen jälkeen. Tapio Sampola, opettaja sanoi
vahingossa Sampo Tapiolaksi, kaatui Kannaksella, samoin Arvo Nummi ja
Martti Huhtanen menehtyivät sodassa.
Käsitöiden lisäksi koulussa tehtiin muutakin, voimistelu oli
pihamaalla. Sitä opettaja johti vaatien, että rivit olivat suorat ja
pojilla hyvä ryhti. Pesäpallo oli näihin aikoihin tulossa muotiin,
mutta Kankaan koulussa pelattiin pitkääpalloa, hyötykäyttäen
omatekoista nahkapalloa ja koivukalikoita.
“Älä seiso siinä niinku olis velliä pussis”, sai helposti
voimistelussa kuulla opettajan suusta. Lauttajärvi nimittäin kantoi
suojeluskunnan vääpelin arvoa, toimien tosin soittokunnan johtajana,
eikä niinkään kenttäharjoituksissa.
Sekä Kurikan historia, että Kurikan kansanopetuksen historia eivät
ole huomanneet mainita Vilho Lauttajärven kotikuntaa eikä syntymä-
tai kuolinvuotta ja mistä tai koska Vilho-opettaja tuli Kurikkaan ja
aloitti koulunpitonsa Kankaan eli Kirkonkylän koulussa.
Kun näkee joskus Kurikan museossa Samuli Paulaharjun polkupyörän,
tulee heti mieleen ”Äijän” puurapakaarinen polkupyörä.
Opettaja Vilho Lauttajärvi oli syntynyt Orivedellä 9.5.1884.
Hän kuoli 3.12.1962 Kurikassa. Vilho Lauttajärven puoliso Sanni Emilia
o.s. Turja oli syntynyt Kauhajoella. Hän kuoli 28.12.1965 Kurikassa.
Heillä oli 2 lasta, jotka kuolivat kouluiässä.
Into Järvinen
Artikkeli on julkaistu aiemmin Kurikan Joulu 2009 -lehdessä, s.
50-52.
URN:NBN:fi-fe201002091351
|