Takapiha II
Kun lähdin kirjoittamaan tarinaa tästä maapläntistä en olisi
uskonut, että juttua riittää enemmältikin. Ulkorakennuksessa, jossa
oli viimeksi Monosen levykauppa, oli 30-luvulla Matkahuolto. Kun
liikenne lisääntyi ja tilat kävivät pieniksi, piti torin laitaan
pystyttää jonkinmoinen parakki, ennen kuin Matkahuolto sitten siirtyi
Laurilan taloon Kirkkokadun ja Valtionkadun kulmaukseen. Dahlbergin
taloon muutti vähäksi aikaa rakennusmestari Terho, jonka jälkeen
siinä toimi sodan ajan lottakuppila.
Talvisodan aikana pommitettiin Seinäjokea yhden kerran, mutta ei
häävin tuloksin siihen nähden, että koneita oli parikymmentä ja
pommejakin melkoinen määrä pudotettavaksi pitkin peltoja. Eikä
kolmesta kilometristä oikein tarkkoja pommituksia voinut tehdäkään.
Ja vielä: Seinäjoella ei ollut minkäänlaista ilmatorjuntaa! Siihen
Matkahuollon eteen tuli pommi, mutta se painui niin syvälle sinne
litoriinameren liejuun, ettei siitä paljoakaan tuhoa tullut - yksi
lauta irtosi seinästä, kattoon tuli muutama reikä, joita sitten
keväällä paikkailin. Taisi siinä muutama lasiruutukin mennä.
Siihen parakin viereen oli pystytetty surkean näköinen kahvikoju,
mutta sillä oli sangen tärkeä virka ainakin Vappuisin: se toimi
Ernesti Hentusen puhujakorokkeena. Hentunen seisoi kopin katolla ja
puhui kuin myöhemmin seuraajansa Wennamo kovaa ja korkealta! Tuo
Hentunen taisi olla peräti tohtorismies ja teksti niin mehevää, että
kuulijoita riitti! Hänen puolueellaan oli lehti "Minä
Huudan", joka kansan suussa muuttui "Minä Ulvon"
-muotoon.
Siinä torin varren talossa, jonka Koivisto omisti, asui
Juppe-niminen pisamanaamainen ja kierosilmäinen kiusantekijä, joka oli
aina meidän pienempien kimpussa. Kerran taas kamppasi minut
kuralätäkköön, kiukku antoi minulle ylimääräistä rohkeutta,
sieppasin kouraani kasan kiviä ja aloin nakella. Viimeinen kivi olisi
saanut olla nakkaamatta; kun Juppe oli menossa portailla, linkosin kiven
oikein kaikin voimin! Se osui kiviportaisiin ja kimmahti näyteikkunaan!
Juoksin hädissäni kotiin, enkä pariin päivään näyttäytynyt
niillä nurkilla. Kun mitään ei kuulunut, unohdin koko jutun.
Ihmettelen vain, miksei Juppe käynyt kantelemassa!
Kun sitten sodan jälkeen alkoi uusi ajanjakso, se kiireellä
hävitti kaiken vanhan ainakin sillä tontilla. Ensin katosi se
kahvikoppero, sitten parakki, jonka Ahti Perttu ilmeisesti siirsi
Kaleva-teatterin taakse Urheiluliikkeeksi. Sitten se lottakuppila sai
tappotuomion ja tilalle nousi upea KOP:n talo. Näin oli taas otettu
aimo askel "kaupunkimaisempaan" suuntaan - jos se minulle nyt
sitten mikään riemun paikka oli!?
Ossi Polari
Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Seinäjokinen-lehdessä 28.11.2009, s. 5.
URN:NBN:fi-fe201001291194
|