Oikeuden jumalatar tosi sokea 120 vuotta sitten
Murhayritys vei vaasalaismaisterin sekä mielisairaalaan että
maanpakoon
Marraskuun 28. päivänä vuonna 1889 sattui Helsingin yliopiston
edustalla murhayritys, jonka kohteeksi joutui tunnettu rikosoikeuden
professori Jaakko Forsman (1839-1899). Teon suorittaja oli vaasalainen
filosofian maisteri ja kielenkääntäjä Waldemar Churberg, joka ampui
luennolle matkalla ollutta vanhaa ystäväänsä kohti kuusi laukausta;
niistä kaksi haavoitti Forsmania lievästi. Vilkaisemattakaan maassa
makaavaa uhriaan Churberg riensi ilmoittautumaan poliisilaitokselle saadakseen
ansaitsemansa rangaistuksen. Tapaus ja etenkin sen seuraukset
herättivät melkoisen kohun aikanaan. Siitä kirjoitettiin lehdissä
vielä vuosia jälkeenkin päin.
Mutta millainen ihminen Waldemar Churberg oli ja mitkä olivat hänen
vaikuttimensa järkyttävän teon taustalla? Oliko Waldemar Churberg,
niin kuin oikeusoppineet asian tulkitsivat, vainohullu
kiihkosuomalainen, joka yhteiskunnalle vaarallisena oli eristettävä
määräämättömäksi ajaksi mielisairaalaan? Vai joutuiko hän
murhayrityksensä kohteen, etevän ja vaikutusvaltaisen lakimiehen ja
tämän auktoriteettia pelkäävän lakeijan sokean kostonhimon uhriksi?
Oli miten oli, ainakaan silloisesta suomalaisesta yhteiskunnasta ei
löytynyt ainoatakaan lakimiestä, joka olisi uskaltanut riskeerata oman
asemansa avustamalla Churbergia oikeudessa. Myöskään yhdenkään
lääketieteen edustajan oikeudelle esittämä lausunto Churbergin
mielentilasta ei pystynyt estämään tervejärkisen miehen
tuomitsemista vuosiksi mielisairaalaan ja pitkäaikaiseen
maastakarkotukseen.
Suomalaisuusaate elähdytti
Karl Waldemar Churberg syntyi Vaasassa helmikuun 21. päivänä 1848
sairaalanlääkäri Mathias Christian Churbergin ja Maria Ulrika
Peranderin perheeseen. Äitinsä poika menetti jo 9-vuotiaana ja
isänsä kahdeksan vuotta myöhemmin. Waldemar Churberg tuli
ylioppilaaksi Vaasan yläalkeis-koulusta 1864, valmistui filosofian
kandidaatiksi 1869 ja tuli maisteriksi 1873. Opiskeluaikanaan Churberg
liittyi Helsingin pohjalaiseen osakuntaan, ja niin ruotsinkielisen koti-
kuin koulukasvatuksenkin saaneesta nuorukaisesta tuli innokas
suomalaisuuden kannattaja.
Churberg käänsi leipätyökseen englanninkielistä kirjallisuutta
suomeksi. Hänen ansiostaan monet merkkiteokset tulivat suomenkielisen
lukijakunnan ulottuville. Churbergin sisar Fanny Churberg puolestaan
edustaa naistaidemaalareidemme parhaimmistoa Helene Schjerfbeckin ja
Maria Wiikin ohella.
Yrjö-Koskinen kantona kaskessa
Churbergin mielestä suomalaisuuden asiaa ei hoidettu niin kuin olisi
pitänyt ja maan etu vaatinut. Churbergin vastenmielisyys kohdistui
erityisesti Yrjö Sakari Yrjö-Koskiseen, joka hänen mielestään pyrki
yksinvaltiaaksi suomalaisuuden liikkeessä. Waldemar Churberg kuului
siihen viiden miehen yhdistykseen, joka perustettiin lähinnä
Yrjö-Koskisen syrjäyttämiseksi. Jäseninä yhdistyksessä olivat mm.
Vaasan ruotsalaisen lyseon lehtori, professori Erkki Almberg ja maisteri
Viktor Löfgren (myöh. Lounasmaa).
Ennen pitkää yhdistys hajosi, mikä synnytti katkeria riitaisuuksia
Churbergin ja Löfgrenin välillä. Siitä sai alkunsa myös
eripuraisuus Churbergin ja Forsmanin kesken. Churberg piti jokseenkin varmana,
että Forsman juuri oli saanut aikaan yhdistyksen hajoamisen. Tapahtuman
seurauksena Churberg erosi suomalaisesta puolueesta. Samalla hän
muuttui kiihkosuomalaisesta maltilliseksi. Mihinkään puolueeseen hän
ei enää liittynyt.
Avioliittokin karille
Churberg oli avioitunut aikoinaan kokkolalaisen raatimiehentyttären
Constance Björkmanin kanssa. Kolmetoista vuotta kestänyt avioliitto
kariutui kuitenkin, mikä synkisti vastoinkäymisten pyörteisiin
joutuneen Churbergin elämän lopullisesti. Avioliiton ajautuminen
umpikujaan lienee johtunut lähinnä siitä, ettei Churbergilla
intensiivisen työskentelyn ja yömyöhälle venyneiden kokousten vuoksi
jäänyt käytännöllisesti katsoen lainkaan aikaa perheelleen.
Jostain syystä Churberg piti kuitenkin Jaakko Forsmania syyllisenä
perhe-elämänsä lopulliseen luhistumiseen. Koskaan hän ei silti
tiettävästi epäillyt, että Forsmanilla ja hänen vaimollaan olisi
ollut suhde. Mutta hän oli varma, että Forsman, heidän vanha
perhetuttavansa, kuitenkin jostakin syystä tahtoi rikkoa heidän
liittonsa, loukata häntä niin syvästi kuin mahdollista ja tehdä
hänen elämänsä sietämättömäksi.
Kuusi laukausta
Vastoinkäymisistään katkeroituneena Churberg päätti murhata
Forsmanin. Niinpä hän yliopiston portaiden edustalla ampui luennolle
matkalla ollutta Forsmania kohti kaikkiaan kuusi laukausta.
Lähietäisyydeltä ammutuista luodeista vain kaksi osui Forsmaniin
haavoittaen tätä jalkaan ja käsivarteen. Kahden viikon kuluttua
sairaalasta kotiutunut Jaakko Forsman aloitti oman vastahyökkäyksensä,
joka onnistui täydellisesti. Waldemar Churbergilta meni vapaus,
terveys, vaimo ja lapset, minkä lisäksi hän joutui vuosiksi
mielisairaalaan ja parikymmentä vuotta kestäneeseen maanpakoon.
Juristikunta tutisi pelosta
Kun oikeudenkäynti Waldemar Churbergia vastaan seuraavana vuonna
alkoi, sen lopputulos herätti ennennäkemättömän kohun. Voimasuhteet
Helsingin raastuvanoikeudessa olivat sellaista luokkaa, ettei
Churbergilla ollut pienimpiäkään selviämismahdollisuuksia.
Jaakko Forsmanin arvovalta oli niin suuri, ettei kaikista omaisten ja
tuttavien ponnisteluista huolimatta koko maasta löytynyt lakimiestä,
joka olisi lähtenyt puolustamaan oikeudessa Churbergia. Kun
raastuvanoikeus määräsi erään juristin avustamaan Churbergia,
tämä tuli vankilaan ja rukoili vapautusta tehtävästä, joka tulisi
koitumaan hänen turmiokseen. Niinpä Waldemar Churbergin oli itse
ajettava asiansa oikeudessa. Tehtävä oli mahdoton, sen mies itsekin
tiesi.
Passitus vankimielisairaalaan
Oikeudenkäynnin aikana kuultiin todistajina viittä lääkäriä,
lukuisia pappeja ja muita henkilöitä, jotka olivat tunteneet tai
tutkineet Churbergin eivätkä milloinkaan olleet huomanneet hänessä minkäänlaisia
mielenvikaisuuden oireita. Forsmanin asianajajan toistettujen
vaatimusten johdosta Waldemar Churberg kuitenkin tuomittiin
määräämättömäksi ajaksi Lapinlahden mielisairaalaan.
Churbergia pidettiin sairaalassa 17 viikkoa, kunnes
lääkintöhallitus epämääräistä lausuntoa hyväksi käyttäen
julisti Churbergin vainohulluksi ja siten yhteiskunnalle vaaralliseksi.
Churbergia vastaan käyty oikeudenkäynti keskeytettiin, eikä hänelle
annettu mahdollisuutta esittää valitustaan prokuraattorille. Mies
siirrettiin Käkisalmelle parantumattomien rikosvankien mielisairaalaan.
Sairaalan lääkäri K.O. Helin oli alusta alkaen vakuuttunut siitä,
että hän oli saanut laitokseensa hoidettavaksi täysin terveen ja
normaalin ihmisen.
Maanpaossa Ruotsissa
Sekä yksin että yhdessä sairaalan lääkärin kanssa Churberg
pommitti lukemattomia kertoja maan viranomaisia lausunnoilla, jotka
todistivat hänen olevan normaali, tervejärkinen ihminen. Mielisairaalan
ovet pysyivät kuitenkin tiukasti kiinni. Ilmeisesti Forsmanin arvovalta
painoi vaa'assa edelleen: professori tahtoi Churbergin kärsivän
mahdollisimman raskaan tuomion.
Syksyllä 1894 Waldemar Churberg sai vihdoin luvan lähteä
mielisairaalasta vietettyään siellä lähes neljä vuotta. Ehtona oli
kuitenkin, että hän muuttaisi ulkomaille ja viipyisi siellä
vähintään kaksi vuotta. Kahteen vuoteen ei Churbergin maastakarkotus
supistunut: se venähti peräti kahdeksi vuosikymmeneksi.
Churberg vietti karkotusaikansa Ruotsissa. Sieltä käsin hän kävi
eri maiden parhaimpien hermotautispesialistien luona hankkimassa
mielentilastaan todistuksia, jotka olivatkin poikkeuksetta positiivisia.
Todistuksia kertyi kaikkiaan lähes parikymmentä, mutta yksikään
niistä ei johtanut prokuraattorin taholta minkäänlaisiin
toimenpiteisiin.
Kuin varjo entisestään
Raskas henkinen paine ja korkea ikä mursivat Churbergin tarmon ja
terveyden. Kun hän muutamia vuosia ennen kuolemaansa sai vihdoin luvan
palata synnyinmaahansa, hänestä oli enää vain varjo jäljellä.
Waldemar Churberg kuoli tammikuun 8. päivänä 1924 Helsingissä,
75-vuoden ikäisenä. Hieman ennen kuolemaansa Churberg testamenttasi
omat ja sisarensa Fanny Churbergin (1845-1892) arvokkaat taidekokoelmat
sekä muun omaisuutensa Suomen Taideyhdistykselle. Suomalaisen Kirjallisuuden
Seuralle Churberg lahjoitti huomattavan summan rahaa suomalaista
synonyymisanakirjaa varten.
Aki Mäki
Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Miilu-lehdessä (Pohjanmaan
historiallisen seuran lehti) 1/2009, s. 46-48.
URN:NBN:fi-fe200909112115
|