Mestaripainija Matti Saarikoski
Punaisen Olympian sinivalkoinen sankari

Nurmolainen painija kotimaisten ja kansainvälisten molskien huipulla on kautta aikojen ollut enemmän säätö kuin poikkeus. Nurmolainen painija on vääntänyt kultaa ja kunniaa, vyöryttänyt pitäjäänsä ja isänmaataan maailman kartalle epäilemättä enemmän kuin yhdenkään muun pitäjän painijat Suomessa.
Nurmolainen painija ja lajin maineikas edustaja oli myös edesmennyt Matti Saarikoski, maailman ensimmäisten työläisolympialaisten kevyensarjan voittaja ja viisinkertainen TUL:n mestari.
Nurmon Hemminginmäellä talollisen poikana vuonna 1897 syntyneen Matti Saarikosken lapsuus ja tie painimolskeille oli kaikkea muuta kuin ruusuinen.
Matti-Poika oli vasta kymmenen vuoden ikäinen isän lähtiessä Amerikkaan ja äidin jäädessä viiden poikansa ja kahden tyttärensä kanssa kotitilaa hoitamaan ja isän rahalähetyksiä odottelemaan.
Rahaa tai paketteja ei Hemminginmäelle koskaan kuulunut, sillä isä oli kohdannut matkansa pään väkivallan uhrina, ilmeisesti pian perille päästyään. Tarkkaa selvyyttä isän kohtalosta perhe ei saanut koskaan tietää.
Viisi vuotta myöhemmin Matti menetti äitinsä. Sukulaiset myivät talon vieraille ja sijoittivat orvot lapset tätiensä ja setiensä hoiviin. Matin, lapsikatraan kolmanneksi vanhimman, tie vei Lapualle.

Painiura alkoi lainatrikoissa

Matti joutui painikärpäsen puremaksi jo aivan lapsena, mutta varsinaisen debyyttinsä painimolskilla hän suoritti Lapualla, maineikkaan Ponnistuksen jäsenpaineissa. Matti oli tavannut tätinsä luona kyläilemässä käyneen Ponnistuksen puuhamiehen Aleksi Linnamaan, joka kuultuaan pojan painiharrastuksesta pyysi tätä mukaan samana iltana järjestettäviin painikilpailuihin.
Omien painivehkeiden vielä puuttuessa marssi Matti molskille lainakengissä ja -trikoissa ja sai vastaansa sarjassaan 67,5 kg seitsemän kokenutta niskanvääntäjää.
Jokainen vastustaja lensi tulokkaan riuskassa syleilyssä molskille kuin jauhosäkki, heikoin viidessätoista sekunnissa, vahvin parissa minuutissa.
Näin komeasti alkoi nurmolaisen orpopojan ura painimatolla ja vielä komeammaksi se oli muodostuva.

Viisinkertainen mestari

Matin elämässä ja orastavassa painiurassa tapahtui positiivinen ja kauaskantoinen käänne, kun hän lähti suorittamaan asepalvelustaan Helsinkiin, Suomenlinnaan.
Harjoitusvastustajia riitti niin kasarmilla, kuin vapaailtoina pääkaupungin lukuisilla painisaleilla.
Armeijan päätyttyä hän jäi pysyvästi Helsinkiin tehden sittemmin pitkän työrupeaman kaupungin puhtaanapitolaitoksella autonkuljettajana.
Helsingistä löytyi myös aviopuoliso, Karkusta kotoisin ollut, diakonissalaitoksella kätilönä elämäntyönsä tehnyt Katri Ahde.
Matin ensimmäiset arvokisat olivat vuonna 1924 Lahdessa painitut TUL:n mestaruuskilpailut. Niissä, kuten myöhemmissäkin koitoksissa, hän edusti kuulua Helsingin Jyryä.
Pohjalainen voimanpesä näytti vastustajilleen taivaan merkit samalla riuskalla käytöksellään kuin muutama vuosi aiemmin Lapualla ja kuittasi tekijämiesten suureksi hämmästykseksi mestaruuden heti ensi yrittämällä.
Hämmästelyn aihetta painiväelle riitti vielä neljänä seuraavanakin vuonna, kun vuosi toisensa jälkeen kevyensarjan mestariksi leivottiin sama mies.
Viisi perättäistä TUL:n mestaruutta on saavutus, johon Saarikosken lisäksi ei tiettävästi ole yltänyt yksikään muu painija.

Kisakaupunkiin vaunun lattialla maaten

Kansainvälisesti kantavimman kaikunsa Matti Saarikoski saavutti vuonna 1925 Frankfurt am Mainissa, maailman ensimmäisissä työläisolympialaisissa, voittamalla sarjansa mestaruuden.
Työläisolympialaiset olivat kansainvälisen Sosialistisen Urheiluinternationaalin vastine yleismaailmallisille olympialaisille, aikana jolloin syvät yhteiskunnalliset erimielisyydet työväestön ja oikeiston välillä vallitsivat.
Työläisolympialaisia ehdittiin järjestää kolme kertaa, ennen kuin sota katkaisi suurtapahtumien ketjun. Ensimmäiset pidettiin siis 1925 Frankfurtissa, toiset 1931 Wienissä ja kolmannet 1937 Antverpenissä. Ohjelmaan kuului luonnollisesti myös talviolympialaiset.
TUL:n joukkueen kisamatka alkoi Eteläsatamasta Ariadne-laivalla purjehtien ensin Tallinnan kautta Stettiniin. Sieltä matka jatkui junalla Berliiniin ja edelleen Frankfurt am Mainiin - neljännen luokan vaunuissa yön yli valvoen tai vaunujen likaisilla lattioilla pitkään unta yritellen.
Perillä Frankfurtissa suomalaisjoukkue majoitettiin erääseen tyttökouluun.

Salaperäinen ihme

Matti Saarikoski oli samassa sarjassa viidenneksi sijoittuneen vaasalaisen maalari Sakari Ilmarisen ohella ainoa pohjalainen koko Suomen 127 urheilijaa käsittäneestä joukkueesta.
Ensimmäisessä kansainvälisen työläisurheilun suurkatselmuksessa, jota myös punaisiksi olympialaisiksi on kutsuttu, Suomen kunniataulukko muodostui voitokkaimmaksi sitten isäntämaan Saksan.
Suomen joukkue saavutti yhteensä 107 kunniakirjaa: 42 ensimmäistä, 42 toista ja 23 kolmatta. Kerrottakoon, että Frankfurtissa, kuten muissakin myöhemmin järjestetyissä työläisolympialaisissa kunniakirjat vastasivat yleismaailmallisten olympialaisten mitaleja.
Suomen sinivalkoiset värit liehuivat siksi tiuhaan tahtiin, että jopa tunnettu saksalainen urheiluneuvos Wilhelm Dörr, joka jo siihen mennessä oli nähnyt monet yleismaailmalliset olympiakisat, äityi kirjoittamaan mm. näin: "…Suomalaiset korkeat saavutukset juoksuissa, hypyissä, heitoissa, painissa ja nyrkkeilyssä olivat sekä saksalaisten urheilijoiden että katsojien mielestä kuin salaperäinen ihme."

Ruotsalaiset suuttuivat

Matti Saarikoskelle, 20-luvun TUL:n painin maineikkaalle vääntäjälle kertyi Frankfurtin lisäksi lukuisia muitakin ulkomaisia edustusmatkoja.
Matti vieraili ainakin Riiassa, Leningradissa, Moskovassa, Rostovissa sekä Ruotsissa ja Norjassa useilla paikkakunnilla, joista kaikista hänellä oli aina tuomisinaan sarjavoitto.
Rostovissa 1927 Matti selätti vastustajansa moneen kertaan, mutta ottelua vain jatkettiin miehen suureksi ihmeeksi. Tiedusteltuaan jälkeenpäin syytä moiseen Matille kerrottiin ottelun olleen niin yleisöön menevän, ettei sitä hennottu keskeyttää ennen täyttä aikaa.
Ruotsissa hän oli kerran selättänyt muuan raskaansarjan miehen, mistä naapurit suuttuivat siinä määrin, etteivät lähteneet edes saattamaan vierastaan junalle.
Viimeisen kerran Matti oli molskilla 1933 Ruotsissa. Tuolloin jo 33-vuotiaan mestaripainijan kilpailumatkaa edelsi vain muutaman kuukauden harjoittelu, lähes neljän vuoden laakereilla lepäämisen jälkeen. Mutta voitto tuli kirjatuksi siltäkin reissulta.

Uskollinen aatteelleen

Valmentajana ja painituomarinakin toiminut Matti siirtyi aktiiviuransa lopetettuaan harrastamaan avantouintia kuuluen Talviuimarikerho Humaukseen. Mestaripainijan läheisiä harrastuksia olivat myös metsästys ja kalastus.
Matin kunniakas ja menestyksekäs painiura olisi epäilemättä ollut vieläkin maineikkaampi, mikäli hän olisi saanut osallistua yleismaailmallisiin olympialaisiin. Silloisten yhteiskuntapoliittisten erimielisyyksien ristiaallokossa siihen ei ollut ikävä kyllä mahdollisuuksia.
Vaikka Matilta hänen urheilupoliittisen asennoitumisensa vuoksi evättiinkin mahdollisuus osallistua vapaasti kilpailuihin maailman kaikkien valioiden kanssa, oli hän kuitenkin kiistatta oman aikansa mestari. Monet painitoverit eri puolilla maata erosivat TUL:sta päästäkseen "lihavampien lihapatojen äärelle", mutta Matti edusti uskollisesti sitä seuraa ja aatetta, jonka hän kerran oli omakseen valinnut.

Matin muisto säilyy

Matti oli uskollinen myös kotiseuturakkaudessaan, mistä esimerkkinä kerrottakoon, että kesällä 1942 hän osti itselleen takaisin synnyinkotinsa maat ja metsät.
Vuonna 1987 ajasta iäisyyteen siirtyneen Matin suuresta rakkaudesta kotiseutuun kertoo sekin, että hän halusi tulla haudatuksi synnyinpitäjänsä kirkkomaahan, äitinsä viereen. Samaan hautaan peiteltiin 1987 Matin puoliso.
Matin kotiseuturakkaudesta tietoisina ja hänen ansiokasta painiuraansa suuresti arvostaen halusi perikunta vaalia mestaripainijan muistoa ja lahjoittivat viime lokakuussa miehen arvokkaan ja mittavan palkintokokoelman Nurmon museolle.
Kokoelma, joka käsittää lukuisten lusikoiden ja mitalien lisäksi koko joukon erilaisia astioita, kelloja, valokuvia, patsaita ja tauluja, tullaan Nurmoo-Seuran toimesta asettamaan ensi kesänä asianmukaisesti esille kaikkien nurmolaisten ja painin ystävien katseltavaksi ja ihailtavaksi.

Mäki, Aki 

Artikkeli on julkaistu aikaisemmin lehdessä Nurmon Joulu 1992 -lehdessä, s.32-34.

URN:NBN:fi-fe200908212047