Eric Alvenin exlibris kuin jännitysromaani
Exlibris oli ennen kaikkea kirjan omistusoikeuden osoittava merkki,
mutta se on myös elämäntarinoita, tragedioita ja kohtaloita
sisälleen kätkevä henkilöhistoriallinen dokumentti. Parhaimmillaan
exlibris on portti historian kiehtoviin maailmoihin, kuin sukellus
seikkailujen sumuisiin syövereihin.
Eric Alvenin exlibriksessä yhtyvät kaikki nämä elementit
lisättynä episodilla maamme itsenäisyyden aamunkoiton traagista
historiaa. Eric Alven, jonka aikakirjat tuntevat huomattavasti paremmin
Lennart Hohenthalina, piirsi nimensä Suomen poliittiseen historiaan
surmaamalla prokuraattori Eliel Soisalon-Soinisen sortokauden
myrskyisessä aallokossa.
Lennart Hohenthal syntyi vuonna 1877 Kuortaneen pappilassa. Hänen
isänsä Klas Emil Hohenthal (1846-1917) toimi pojan syntymän aikoihin
pitäjän vt. kirkkoherrana. Lennart oli aikalaisten kuvausten mukaan
kaikkea muuta kuin seikkailija luonteeltaan. Häntä pidettiin
rehellisenä, luotettavana ja toverillisena, esiintymisessään
hillittynä ja tasapainoisena. Mutta hehkuva isänmaanrakkaus ja
venäläisten sortotoimenpiteet pakotti hänet liittymään
aktivisteihin ja myöhemmin tekoon, joka sai toisaalta pahennusta
aikaan, mutta toisaalta myös valtaisaa kiitosta ja hyväksyntää.
Prokuraattori Eliel Soisalon-Soininen, lain korkein valvoja ja
kenraalikuvernöörin apulainen, tunnettiin venäläistämispyrkimyksien
kannattajana. Aatelissäätyyn (1904) tapahtunutta korotusta pidettiin
kansan keskuudessa innokkuuden ja nuoleskelun palkkiona, joka
luonnollisesti lisäsi kansalaisten vihaa ja suuttumusta häntä
kohtaan.
Miten kaikki tapahtui
Maanantaina helmikuun 6. päivänä 1905 klo 10.30 saapui ajurilla
prokuraattorin asunnon edustalle venäläiseen jalkaväenluutnantin
pukuun sonnustautunut nuori, komea ja ryhdikäs nuorukainen. Nousten
reestä hän käveli pääovesta sisään ja suoraan siihen kerrokseen,
jossa prokuraattorin huoneisto sijaitsi. Soitettuaan ovikelloa hän
tiedusteli venäjäksi palvelijalta, oliko prokuraattori kotona.
Saatuaan myönteisen vastauksen hän antoi palvelijalle käyntikortin,
johon oli ranskaksi painettu Alexandre de Gadd. Lieutenant de la garde
(Kaartinluutnantti) ja musteella kirjoitettu St. Petersburg.
Käyntikortin saatuaan prokuraattori käski päästää vieraan
vastaanottohuoneeseen, minne tämä menikin etsivän kohteliaasti
autettua turkin hänen yltään. Prokuraattorin astuessa huoneeseen
upseeri ampui pistoolilleen kahdeksan laukausta häntä kohti.
Prokuraattorin onnistui kuitenkin päästä omin voimin saliin. Siellä
hän kynnyksen yli astuttuaan kaatui vastaan rientäneen puolisonsa
syliin ja kuoli, ehtimättä lausua sanaakaan.
Svinhufvud puolustusasianajajana
Myös Hohenthal loukkaantui lievästi, kun etsivä ja prokuraattorin
17-vuotias poika Johan Leopold laukaukset kuultuaan riensivät paikalle
ja saivat haavoitettua ampujaa vasempaan pohkeeseen. Oltuaan muutaman
tunnin Kirurgisessa sairaalassa Hohenthal siirrettiin jo saman päivän
iltana venäläiseen sotilassairaalaan ja sieltä kahdentoista
vuorokauden kuluttua Helsingin lääninvankilaan. Runsas viisi kuukautta
myöhemmin, heinäkuun 18. päivänä Helsingin raastuvanoikeus tuomitsi
Lennart Hohenthalin elinkaudeksi kuritushuoneeseen. Mainittakoon, että
Hohenthalin puolustusasianajajana oli P. E. Svinhufvud, silloinen
Viipurin hovioikeuden asessori, myöhemmin tasavallan presidentti.
" - He toimivat rakkaudesta kansaansa kohtaan, he toimivat
vapauden innosta, sillä he tietävät, että he itse kulkevat
perikatoansa kohti - ", näihin sanoihin Svinhufvud päätti
puolustuspuheensa. Puhuessaan monikossa hän tarkoitti myös Eugen
Schaumannia, joka edellisenä vuonna oli surmannut kenraalikuvernööri
Nikolai Bobrikovin.
Pako vankilasta
Jo alkujaan oli laadittu suunnitelma Hohenthalin auttamiseksi pakoon
teon suorittamisen jälkeen, joka kuitenkin raukesi hänen tultua
pidätetyksi. Uusi suunnitelma vankilasta pakenemiseen annettiin
silloisille ylioppilaille Wolter Stenbäckille ja A. Klingenstedtille
sekä neiti Alexandra Zetterbergille. Jälkimmäinen omasta
aloitteestaan oli alkanut käydä vankilassa tapaamassa Hohenthalia,
vaikka ei häntä lainkaan tuntenut. Se oli alkuna tuttavuussuhteelle,
joka johti sittemmin avioliittoon.
Lokakuun 10. päivänä 1905 Hohenthalin onnistui ystävien hänelle
salakuljettamalla viilasahalla katkaista kalterit ja laskeutua köyttä
pitkin vankilan pihalle. Sieltä hänet kuljetettiin agronomi Nikolai
Kavaleffin vaunuilla Espoossa olevaan Mäkkylän kartanoon. Myöhemmin
Hohenthal ja Stenbäck piileskelivät parisen viikkoa Kirkkonummella,
kunnes monien seikkailujen jälkeen purjehtivat rajumyrskyssä
Ahvenanmaan yli Grislehamniin Ruotsiin. Tilanteen rauhoituttua Lennart
Hohenthal jatkoi matkaansa Englantiin ja asettui asumaan Lontooseen.
Uusi nimi, uusi elämä
Lontoossa Hohenthal muutti nimensä Eric Alveniksi elättäen
itsensä hierojana. Siellä hän teetätti itselleen exlibriksen joskus
1920-luvulla J. Fuller -nimisellä taiteilijalla. Pommerista peräisin
olevan Hohenthal-suvun kantaisä Suomessa oli ilmeisesti Ruotsin
sotilaana vuonna 1766 Suomen Ylistaroon, Näykkilän sotilasvirkataloon,
komennettu luutnantti, myöhemmin Pohjanmaan jalkaväkirykmentin
kapteeni Klas Jakob Bogislaus von Hohenthal. Hän otti käyttöönsä
äitinsä 1200-luvulta peräisin olevan skotlantilais-saksalaisen
aatelissuvun (von Werner, Varner) vaakunan, joka näkyy exlibriksen
vasemmassa yläkulmassa.
Vaakunan vaalilause Vincent-Qui-Patitur kuuluu suomeksi "ken kärsii
hän voittaa" tai "kärsimysten kautta voittoon". Toisen
maailmansodan aikana, luultavasti 1941 saksalaisten pommittaessa
Lontoota, rakennus jossa Alven asui, tuhoutui perustuksiaan myöten.
Samalla hän menetti koko maallisen omaisuutensa. Hän oli joitain
vuosia aikaisemmin lähettänyt Kristiinankaupungissa asuvalle
veljenpojalleen Torvald Torstensson Bogislaus Hohenthalille kaksi
exlibristään, joista toinen on nykyisin allekirjoittaneen kokoelmissa.
Eric Alvenin puoliso Alexandra Zetterberg kuoli 1923. Eric siirtyi
ajasta ikuisuuteen 1951. Hänen tuhkauurnansa tuotiin myöhemmin Suomeen
ja laskettiin Helsingin Hietaniemen hautausmaahan.
Lähteet: Eino I. Parmanen, Taistelujen kirja.
Haastattelu, toht. Torvald Hohenthal, Kristiinankaupunki.
Mäki, Aki
Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Miilu-lehdessä (Pohjanmaan
historiallisen seuran lehti) 1/2008, s. 22-23.
URN:NBN:fi-fe200908192044
|