ERÄMAAHAN, JOSSA EI KUKAAN OLE ASUNUT
Olen tutustunut Peräseinäjoen 1600-luvun asutuksen vaiheisiin
niiden tietolähteiden avulla, jotka ovat olleet helpoimmin
käytettävissä, eli lukemalla Ilmajoen vanhimpia kirkonkirjoja, Suomen
asutuksen yleisluetteloa sekä pitäjänhistorioita. Asioitten tarkka
täsmentäminen vuosilukujen, sukulaisuuksien, tilikauppojen ym. osalta
vaatisi aikaa vieviä arkistotutkimuksia, joihin ei vielä ole ollut
mahdollisuuksia. Mutta kerron löydöistäni jo nyt siinä toivossa,
että joku "oikea historiantutkija" innostuisi asiasta ja
tekisi kokonaisen kirjan Peräseinäjoen asutuksen monista vaiheista.
Niinpä kehotankin kriittisiä lukijoitani katselemaan tätä niin kuin
syöttiä eikä niin kuin saalista.
Omat sukujuuret ovat luonnollisesti kiinnostaneet eniten, joten
aloitan Kärkelästä. Sen tuleva uudisraivaaja Markus Markuksenpoika
mainitaan v. 1664 Nummijärvellä vaimonsa kanssa, ja seuraavana vuonna
hän pyytää lupaa aloittaa Kalatie-nimisen uudisasutuksen
"erämaahan, jossa ei kukaan ole asunut". Sanonta tuntuu
oudolta sikäli, että Kärjen talon kerrotaan olleen olemassa jo v.
1608 (Etelä-Pohjanmaan Kotiseutuhistoria, s. 47). Markus poltti kaskea
innokkaasti, jopa niinkin, että "raivaustuli" poltti 1687
Maria Pertuntyttären saunan! Markus oli syntynyt noin 1620 ja kuoli
1707. Hänen vaimonsa Anna haudattiin kesällä 1695.
Kärkelän Markuksella oli aikuiseksi eläneitä lapsia ainakin
seuraavat, ikäjärjestys on epäselvä: Antti, Erkki, Yrjö, Valpuri,
Lauri ja Knuutti, josta tuli Kärkelän seuraava isäntä vuosiksi
1638-89. Mutta Knuutti aloitti sitten 1690 uudistilan, "läheisen
vanhan torpanpaikan, joka oli jäänyt kokonaan koivu- ja mäntymetsän
alle". Se sai nimekseen Knuuttila ja 12 verovapaata vuotta. Knuutti
joutui ahtaalle niin kuin monet muutkin raivaajat ja ilmoitti 2.3.1706,
ettei pystynyt veroa suorittamaan. Halla oli vienyt viljasadot ja
metsän pedot raadelleet karjaa. Knuutti haudattiin 1.8.1714. Hänen
ensimmäinen vaimonsa Maria Tuomaantytär oli kuollut jo keväällä
1703, jonka jälkeen Knuutti oli mennyt naimisiin Inkeri Yrjöntyttären
kanssa. Knuuttila merkitään autioksi 1724, jolloin isovihan jälkeiset
merkinnät taas jatkuvat. Autio merkitsi veronmaksukyvyttömyyttä,
joten "autiossakin" saatettiin silti asua.
Kärkelän isännyyden sai 1690 veli Erkki, jonka Brita-vaimo kuoli
kesällä 1697. Jo samana vuonna, neljäntenä joulupäivänä, Erkki
vihittiin Susanna Tapanintyttären kanssa. Erkki oli poissa isännän
paikalta 1708-09, jolloin Elias Kärki merkitään talosta vastaavaksi.
Kyseessä on ilmeisesti räätäli Elias Antinpoika, jonka vaimo Brita
Jaakontytär Keski-Loppi oli Ilmajoen Palonkylästä. Hän hallitsi
leskenä Kärkelää 1713. Elias Kärjen isännyyden aikana Erkki ja
Susanna asuivat itsellisinä Lehmälammen maalla ja heitä sanotaan
"rutiköyhiksi". Erkki Kärki merkitään isännäksi vielä
vv. 1710-12. Peräseinäjoen Kirjassa s. 26 mainittua Elias
Markuksenpoikaa en ole löytänyt.
Eräs Kärkelän historiaan liittyvä henkilö on myös Margareeta
Heikintytär, joka meni naimisiin 23.11.1717 Yrjö Mikaelinpojan kanssa.
Heidän poikansa Juho perusti Viitasaaren talon Kihniänkylään.
Tyttäristä Anna solmi avioliiton seinäjokisen Heikki Mäenpään
kanssa ja Mariasta tuli Mäntykosken emäntä Jalasjärven
Hirvijärvelle.
Isonvihan jälkeen 1724 Kärkelän isännäksi merkittiin Heikki ja
1726 leski Margareeta. Heidän mahdollista sukulaisuuttaan Margareeta
Heikintyttäreen en ole onnistunut vielä varmuudella selvittämään.
Yrjön kuoltua jo 1728 Margareeta meni avioon noin 1730 Mikael
Eliaanpojan kanssa, joka oli räätäli Eliaan poika ja kuoli
29-vuotiaana keväällä 1734. Hänet merkittiin Kärkelän isännäksi
vuosina 1730-34.
Kärkelän Laurin puoliso oli Liisa Heikintytär, joka oli syntynyt
noin 1668. He asuivat Ahon (eli Aholan) uudistilaa vuodesta 1700,
verolle se määrättiin 1708. Liisa kuoli elokuussa 1717 ja Laurin
lapsineen olen kadottanut isonvihan vuosien pimeyteen. Jos olen
tulkinnut oikein vanhan kirkonkirjan sekavat merkinnät, niin Lauri
kävi ripillä viimeksi juhannuksena 1720.
Autioituneen Aholan otti huostaansa 1724 Mikael Jaakonpoika Toppari,
joka "nuorena renkinä" 1704 oli aloittanut Koukunmaa-nimisen
paikan viljelemisen Antti Sipinpojan jälkeen ja antanut talolle
sukunimensä Topparin. Koukunmaa ei siis ollut Koukkari, sillä
Koukkarissa asuttiin jo tuolloin. Se oli aloitettu noin 1686 Valentin
Heikinpojan toimesta, hänen vaimonsa Anna Jaakontytär oli Rannan
talosta Ilmajoen Lahdenkylästä. Heidän poikansa Tuomas merkittiin
isännäksi 1702-10. Kun Tuomas haudataan 22.5.1737 Ilmajoella, on
hänen muistokirjoituksessaan haudattujen luettelossa mainittu mm. että
hän oli aikoinaan Koukkarin isäntä Peräseinäjoen kylässä, mutta
"päänheikkouden ja raskasmielisyyden takia" joutui
jättämään sen. Lopuksi todetaan, että "muutamia päiviä
sairastettuaan kutsui Herra hänet luokseen ja kaipaamaan jäivät leski
sekä pieniä lapsia". Tuomas Valentininpoika oli kuollessaan
59-vuotias.
Kärkelän Markuksen muista lapsista ovat tietoni kovin vähäiset ja
mahtuvat muutamalle riville. Yrjö vihittiin vuoden 1680 lopulla Anna
Tiituksentyttären kanssa, ja Valpurista tuli 1685Mikael Markuksenpojan
vaimo. Kärkelässä asui 1675 myös Antti Markuksenpoika vaimonsa
Valpuri Juhontyttären kanssa.
Myllärin isännäksi on 1674 merkitty Antti Parta (Partanen?). Hän
lienee se savolainen, josta 1712 kerrottiin, että "he ovat
savolaisten tavan mukaan harjoittaneet vain kaskiviljelystä, mutta
eivät paljoa välittäneet rakennusten kunnostamisesta, eivät
myöskään pelloista eikä niityistä". Talo oli jätetty aivan
autioksi noin 1709. Antin poika Simo, jonka vaimo oli vuodesta 1678
Maria Jaakontytär, oli ollut Myllärin omistajana vuoteen 1699 ja sen
jälkeen hänen poikansa Jaakko vuodet 1700-09. Ajan ankaruudesta kertoo
sekin, että toisena adventtisunnuntaina 1690 haudattiin kolme Simo
Myllärin lasta.
Jaakko Tuomaanpoika tuli 1712 uudisasukkaaksi tähän autioksi
jätettyyn asumukseen vaimonsa Helena Larsintyttären kanssa, ja he
huolehtivat myös Helenan vanhemmista, jotka aikoinaan olivat asuneet
Björköön saarella Merenkurkussa. Noin 1717 Jaakko ja Helena
siirtyivät perheineen Koukkarin isäntäväeksi, ja vuodesta 1734
heidän poikansa Isak jatkoi viljelyä.
Liikaluoma-niminen talo on merkitty asutuksen yleisluettelossa
Virtain Kurjenkylän Kurjen talon jälkeen, se on aloitettu noin 1699 ja
tulee verolle 1711 kuudesosamanttaalin suuruisena. Noihin aikoihin
siellä asustaa useita sisaruksia. Isäntänä ja uudisasukkaana
mainitaan Matti Heikinpoika ja vaimonsa Anna, joka kuolee 1714
keväällä 45-vuotiaana. Kirkonkirjassa on ensimmäiseksi merkitty
nimeksi Liikala. Myöhemmistä rippikirjoista käy ilmi, että tämä
Jaakko oli syntynyt 1690, joten hän ei voine olla edellisen omistajan
poika. Heillekin kyllä kastettiin Jaakko, mutta vasta 28.5.1705.
Tutkimuksia vaikeuttaa usein sekin seikka, että manttaaliluetteloissa
voitiin vävyä sanoa pojaksi, miniää tyttäreksi.
Monet ahkerat Peräseinäjoen muinaisten korpien raivaajat jäivät
vielä tämän selvittelyn ulkopuolelle, kuten Luoman uudisasukkaat
Heikki ja Kaarina, jotka myös lähtivät Isoonkyröön sekä Vuolteen
1675 aloittaneet Valentin Juhonpoika ja Liisa Tuomaantytär, ynnä monet
muut. Vanhin Peräseinäjoen taloista, Kihniä, on esitelty
monipuolisesti Peräseinäjoen Kirjassa sivuilla 22-26, joten jätin sen
tästä pois. Hauskana pikkuseikkana tulkoon kuitenkin kerrottua, että
Kihniän nimi kirjoitetaan vanhoissa manttaaliluetteloissa toisinaan
hyvin eteläpohjalaisesti: Kihino.
Marjatta Hieta
Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Peräseinäjoen Joulu -lehdessä
1991, s. 5.
URN:NBN:fi-fe20041115
|