Kokkobölestä Klemetinsaareksi

Vuoden 1999 Euroopan rakennusperintöpäivän aiheena oli "Paikan nimi -paikan muisti" Päivän tarkoituksena oli korostaa nimiperinteen merkitystä asuinympäristön hahmottamisessa. Mutta - niin kuin muistikuvatkin muuntuvat, muuntuvat myöskin paikannimet.

Vaasalainen nimihistoria alkaa tietysti vuodesta 1606, jolloin Ruotsin kuningas Kaarle IX perusti kaupungin Itäpohjan merenkurkkuun. Perustamiskirjassa 2.10.1606 kaupungille annettiin nimeksi Mustasaari paikalla sijaitsevan pitäjän mukaisesti. Nimi tosin kirjoitettiin silloin Mvstasari tai Mustasarje sockun.

Nimen alkuperää on perusteltu mm. sillä, että "saari mereltä katsottuna näytti mustalta". Mutta niin näyttävät kaikki saaret, kun niitä riittävän kaukaa katsotaan. Yhtä hyvin nimi saattaa juontua metsäpalon mustuttamasta saaresta. Mustasaaren kunta ehkä perustettiin metsäpalon kaskeamalle saarelle, jossa maanviljelys oli helppo aloittaa. Luonto oli hoitanut kulotuksen. On myös esitetty, että nimi olisi muuntunut sanasta Mussar, joka esiintyy vanhoissa kartoissa. Huutoniemellä sijaitsee Mussorintie, joka on tämän vanhan nimen mukaan nimetty. Todennäköisintä kuitenkin on metsäpalo - onhan meillä Palosaarikin - sen nimisiä saaria on maassamme useita.

Nimi uusiksi

Kaupunki ehti käyttää Mustasaari-nimeä vain neljä vuotta, kun 30.1.1611 sen nimi muutettiin kuninkaan isävainajan Kustaa Vaasan mukaan Vaasaksi. Emäpitäjä Mustasaari piti yksikielisen nimensä vuoteen 1928, jolloin valtioneuvosto päätti sille myös ruotsinkielinen nimen Korsholm. Mustasaari on nykyisin suomenkielinen nimitys. Mustasaaren kunnanvaltuusto ja kirkkovaltuusto tosin tekivät ehdotuksen maan hallitukselle historiallisen Mustasaari- nimen poistamisesta kokonaan ja korvaamisesta Korsholm-nimellä. Ehdotus hylättiin 20.4.1922.
Monesti luullaan, että Korsholmanpuistikko olisi naapurikunnan nimikkokatu, mutta tosiasiassa nimi kunnioittaa Korsholman kruununtilaa, jonka ympärille kaupunkiasutus aikanaan muodostui.
Aivan samalla tavoin Vaasanpuistikko on sen vanhan kaupungin nimikkokatu, joka paloi 1852, ja jätettiin rauniokaupunkina "syvälle sisämaahan" asukkaiden muuttaessa uuteen Nikolainkaupunkiin kymmenen vuotta Vaasan palon jälkeen elokuun alussa 1862. Vaasan kaupunkioikeudet peruutettiin, jäljelle jäi vain nimikkokatu Nikolainkaupunkiin.

Vaasa on Armonluostarin mailla

Uusi Nikolainkaupunki rakennettiin Klemetinsaaresta maannousun myötä muodostuneelle niemelle, joka katolisella keskiajalla tunnettiin nimellä Kokkoböle. Saaren omisti Naantalin eli Armonlaakson nunnaluostari. Kokkobölen sanotaan tarkoittaneen turvasatamaa Hansakaupunkien kauppalaivoille. Klemetinsaareksi nimi muuttui saarelle rakennetun Klemetsögårdin talon myötä. Vaasan palon jälkeen rakennettu uusi kaupunki sijoitettiin niemelle, kun "muuttopuolue" voitti "vastustuspuolueen" ja sai keisari Nikolai 1 hyväksymään siirron 2.2.1854.

Sakari Topelius selitteli tekojaan

Lukiessaan Vaasan maistraatin kokoukselle ja kaupunginvanhimmille keisarin siirtopäätöksen uusi pormestari Withander ilmoitti jonkun porvarin saattaneen keisarin tietoon toivomuksen, että keisarin nimi lisättäisiin kaupungin vanhaan nimeen. Pormestari Withander ehdotti 5.4.1854 maistraatille, että kaupungin nimeksi anottaisiin Vasa-Nikolaistad. Porvaristo suostui ehdotukseen muristen, mutta koska sitä oli jo varoitettu nimenmuutoksen mahdollisuudesta kaupungin siirron yhteydessä, 13 jäsentä allekirjoitti anomuksen. Kirjelmää ei esitetty keisarille, koska kenraalikuvernööri ja ministerivaltiosihteerin pitivät kyseenalaisena sanontaa "kaupungin vanhan historiallisen nimen ohella". Pormestari kutsui koolle uuden kokouksen ja esitti sille uuden kirjekonseptin. Nyt anomuksen laatijana oli professori Sakari Topelius, ja nimiehdotuksena enää Nikolaistad (Nikolainkaupunki).

Uuden anomuksen allekirjoitti läsnä olleista vain neljä jäsentä, mutta myöhemmin nimiä tuli yksitoista lisää. Nikolai I kuoli 2.3.1855 ja uusi keisari Aleksanteri II hyväksyi anomuksen 27.4.1855. Kaupungin asemakaava vahvistettiin 1.8..1855.
Kun tieto uuden kaupungin nimestä levisi asukkaiden keskuuteen, nousi siitä vastalauseiden myrsky, Topeliusta ja porvaristoa kohtasi ankara arvosteluryöppy. Topelius koetti pelastautua väittämällä anomuskirjeensä tulleen väärennetyksi. Konseptikirjansa avulla hän todisti anomuksen koskeneen Palosaaren satamaa: sen nimeksi hän oli ehdottanut Nikolainsatama- nimeä. Rehellisesti ajatellen konsepti oli helppo kirjoittaa jälkeenpäin, keisarillisessa arkistossa oleva anomuskirje puhuu puolestaan.
Topelius menetteli itse asiassa aivan samoin kuin nykyiset poliitikot: tehtyään erehdyksen hän koetti pelastautua väittämällä että hänet on ymmärretty väärin. Niin voimakkaasti arvostelu vaikutti Topeliukseen, että hän kertoi sairastuneensa pahasta mielestä. Kun kaupungin porvarit metelin takia anoivat keisarilta Vasa- nimen palauttamista, keisari syytti porvareita huikentelevaisuudesta.

Klemetinsaaren nimistöstä

Ruotsinkielisissä kartoissa 1700- luvun puolivälissä saaren nimellä oli kaksi kirjoitusasua: Klemetsö landet tai Clemetzö by. Nimi johtuu saarella sijainneesta Klemetsögårdin talosta, jonka alueella sijaitsee nykyisin kaupunginsairaala ja vanhainkoti Tammikartano. Lähinnä Klemetsögårdia ollut Nikolainkaupungin katu sai nimen Klemetsögatan. Rautatien valmistuttua 1883 se katkaisi kadun, ja pohjoisosa sai vuonna 1945 uuden nimen Vöyrinkatu. Samalla Klemetsögatan suomennettiin muotoon Klemetinkatu. Nimiehdotuksen teki ylioppilas Aatos Säätelä, kirjailija ja säveltäjä Heikki Klemetin muistoksi. Nykyistä Vöyrinkaupunki- nimeä edelsi Onkilahden kaupunginosa, josta on jäljellä enää Onkilahden koulu. Myös nykyisin Palosaarella oleva Onkilahdenkatu oli aikanaan nykyisen Wärtsilän tehdasalueen paikalla. Wärtsilän tehdasalueen paikalla toimi Onkilahden konepaja ja Onkilahden höyrysaha, joka paloi traagisissa olosuhteissa 1919.

Klemetinsaarella oli 1700- luvulla tunnistettavissa paikanniminä Finnskatan tai Finnskata udden, nykyinen Kustaanlinna (Gustafsborg), Tackholmen eli nykyinen Hietalahti, Kopparören eli Kuparisaari. Pohjoisosan niemi, jolle Nikolainkaupungin ensimmäinen hautausmaa perustettiin vuonna 1864, kantoi 1700- luvulla Granholm udden- nimeä. Sitä on kutsuttu suomenkielellä myös Ulkuniemeksi (ulku = riuku, kalastajien verkkojen kuivatusteline). Kun Ulkuniemelle vihittiin vuonna 1864 hautausmaa, "Kuolleiden kaupunki", sai se ensimmäisen vainajan, kirjanpainaja F. W. Unggrenin kaksivuotiaan tyttären mukaan nimen Almanniemi (Almaudden). Nimi on jo unohtunut, mutta pitäisi ottaa uudelleen käyttöön.
Klemetinsaaren viljelysmailla oli sellaisia nimiä kuin Stoorhagen, Mathmor änge, Esters åker, Wäster åkern, Lill änge, Gambel gården, Metviken, Maren, Långviken ja Prästholms änge. Metsäalueilla oli nimiä: Metviksskogen, Lånviksskogen, Malliniers skogen.

Papinsaari ja Schefferinlahti

Vielä 1757 Klemetinsaarta ympäröi meri joka puolelta: etelässä oli Klemetinsaaren selkä tai Ristihaminan selkä, myöhemmin Eteläinen kaupunginselkä, nykyisin Sundominlahti. Etelässä saareen pistäytyivät Sandöviken (Hietalahti) Matmorviken (Emäntälahti). Sandviken (Hietalahti) on täytetty ja hävinnyt kokonaan, Emäntälahdesta on jäljellä lätäkkö, suurimmalta osaltaan sekin on täytetty. Emäntälahti ulottui vielä 1930- luvulla nykyisen raviradan keskelle. Klemetinsaaren eteläisin osa on Kuparisaari ja sen edustalla nyt jo mantereeseen kiinnikasvanut Ahvensaari.

Nykyisen Kaarlenkentän paikalla ollut viljelysaukea on tunnettu nimellä Prästholms Änge (Papinsaaren niitty). Olisiko Korkeamäen alkuperäinen nimi ollut Papinsaari? Mustikkaselkä oli ennen merenlahti, nyt sen paikalla on Rytilaakso. Kuparisaaren itäpuolella Mustikkaselän suu tunnettiin vielä 1930- luvulla Schefferinlahtena, mutta nykynimistössä sitä ei ole.

Eisfjärdenistä Onkilahdeksi

Pohjoisessa Klemetinsaarta rajaa Eisfjärden, (po. Eidsfjärden) nimi tarkoittanee Kannaksenselkää (nimellä voi olla yhteys myös nykyiseen Pukinjärveen, jonka vanha nimitys oli Infjärden). Eisfjärden on nykyisin Onkilahti. Eisfjärdenistä pistäytyi Pitkälahti (Långvik, kuivattu vuonna 1938) ohi Kotirannan erottaen myös kaupungin Mustasaaresta. Se yhtyi idässä Mustikkaselkään. Pitkälahden historiasta muistuttaa Pitkänlahdenkatu, josta vuonna 1945 erotettiin Asemakatu. Nykyisten Myllykadun ja Laivakadun risteyksessä sijaitsi jo ennen nyky-Vaasan rakentamista Långvikin talo, jonka perustuksia vieläkin on jäljellä.

Klemetinsaaren länsipuolella Brändöfjärdenissä on pieni saari, joka ennen tunnettiin nimillä Kogrund, Koören ja Höggrund. Nykyisin Hietasaarena se antoi nimen Hietasaarenkadulle. Eisfjärdenin suulla oli myös pieni saari, Eisfjärdsgrund, joka Palosaaren sillan länsipuolella sijainneena on täytöillä kasvanut kiinni Palosaareen.
Klemetinsaaren länsipuolella ovat myös pienet Räätälinsaari ja Halkokari. Räätälinsaari on venesataman aallonmurtajana kasvanut pituutta ja Halkokari (Ilmailun muistomerkki) on kiinni Vaskiluodon uudessa tiepenkereessä.

Klemetinsaaresta Klemetinniemi

Vuonna 1855, jolloin Klemetinsaari kartoitettiin ja asemakaava laadittiin, sekä Pitkälahti että Mustikkaselkä olivat jo kuroutuneet erilleen. Mustikkaselästä oli muodostunut kaislaa kasvava kosteikko ja sai nimen Rytilaakso. Pitkälahti ulottui enää nykyiselle Riskusillalle, ja Huutomäen alla sekä nykyisen Asevelikylän kohdalla oli enää pieniä lammikoita. Riskusillan nimi tuli siitä, kun keväisin ja syksyisin tulvaveden aikaan Pitkänlahden "hännän" yli johtavan sillan päihin poljettiin risuja. Riskusilta oli ennen Kotirantalaisten lyhin tie kaupunkiin, ja antoi myös nimen Riskusillankadulle. Myöhemmin Kotirannan asukkaat rakensivat talkoilla tien nykyisen Kaupunginkadun päästä Onkilahden kaupunginosaan ( nykyisin Vöyrinkaupungille). Nykyinen pyörätie noudattaa talkootien linjausta.
Eisfjärdenin pohjukassa Mustasaaren puolella oli pieni saari, Eisholmen. Maannousun myötä se kuroutui kiinni mantereeseen, jolloin siitä tuli Eisnäs. Saari ja niemi antoivat Vetokannakselle kaksi kadunnimeä: Karitie ja Eisnäsinkatu.

Eisfjärdenistä pistäytyi Klemetinsaareen Onkilahti, joka pengerrettiin irti Eisfjärdenistä 1913-15 vesijohtotyömaalta ajetulla louheella ja täytettiin jätteellä. Penger sai nimen Putusilta, jonka enää harvat muistavat. Nykyisellä Wärtsilän (Onkilahden konepajan, Onkilahden höyrysahan) alueella sijaitsi myös Onkilahdenkatu, mutta se poistettiin ja nimi annettiin Palosaaren puoleiselle kadulle. Eisfjärdenin nimi oli muuttunut myös Onkilahdeksi, koska alkuperäinen Onkilahti oli täytetty.

Missä ovat Pitkänlahdenlampi ja Lampikatu?

Klemetinsaaren pohjoisosassa sijaitsee pieni lampi, jonka vanha nimi oli
Pitkänlahdenlampi, koska siitä laski oja Pitkälahteen. Ennen toista maailmansotaa Tiklas Oy lahjoitti kaupungille rahaston lampea ympäröivän puiston kunnostamiseksi ja hoitamiseksi. Hanke toteutettiin vasta sodan jälkeen 1940- luvulla. Siitä lähtien puisto on kantanut Tiklaspuiston nimeä ja lampi on ollut Tiklaslampi.

Lampi antoi nimensä Järvikadulle, jonka ruotsinkielinen nimitys on Träskgatan. Jostain selittämättömästä syystä kadun suomenkielinen nimitys vahvistettiin nykyiseksi, vaikka epävirallinen nimi oli ollut jo vuosikymmeniä Lampikatu. Tiklaslammella on sellainenkin historia, että sieltä johdettiin vuosikymmeniä höyryveturien tarvitsema syöttövesi VR- konepajan alueelle. Vaasan vesijohtovesi oli pitkään liian "kovaa" syöttövedeksi.
Uuden hautausmaan portin etualalla oli aikanaan kaksi kaivoa, joita nimitettiin "lammikkokaivoiksi". Nykyisen Onkilahden koulun ja Tiklaksen tehtaan paikalla oli myös matala lampi, mutta nimeä sille ei vanhoista kartoista löydy. Nikolainkaupungin aikana paikka kutsuttiin Severin Källroosin pelloksi. Tiklaslampi juoksutti aikanaan vetensä Pitkäänlahteen. Kun tämä yhteys maannousun myötä katkesi, on puistoa rasittanut liiallinen märkyys. Onko Tiklaslammen pohjassa lähteitä?

Nimihistorian selvittäminen kattavasti on vaikeata siksi, että paikannimet muuttuvat ajan myötä ja niillä on monta kirjoitusasua. Joskus voidaan todeta, että nimi on ymmärretty ja/tai kirjoitettu väärin, ja siitä on kuitenkin tullut pysyvä nimi. Vanhoja ruotsinkielisiä nimiä ei myöskään voida tulkita yksiselitteisesti, koska nekin ovat monesti väännöksiä suomenkielestä. Siitä voimme olla tyytyväisiä, että vaasalaisen nimihistorian selvittämien on hyvässä vauhdissa. Tulokset näkee se, ken elää.

Lähteitä: Gunnar Ehnholm: Fiske och sälfångst intill storskiftet i Mustasaris västiiga byar. Helsingfors 1982, Mirjam Lehtikannon kirjoitukset Vaasa-lehdessä, Kaupunginhallituksen ja -valtuuston pöytäkirjat 1935-45, Nimitoimikuntien pöytäkirjat 1938-45, Suomalaisen kirjallisuuden seuran kielitoimiston lausunto 21.3.1945. Karttapohja Maanmittaushallituksen kokoelmasta. Syventäviä ja selventäviä keskusteluja Göta Westerin ja Juhani Yrjänäisen kanssa.