Porstuan etusivulle

HISTORIA

Leivuunlahden kulta-aarre muhii Soukallajoella     Aarteenetsinnästä kiinnostuneiden ei tarvitse välttämättä lähteä suorittamaan kaivauksia tai sukelluksia kotipitäjänsä ulkopuolelle. Ei ainakaan niiden, jotka uskovat vanhan kansan tarinoihin. Seinäjoen yläjuoksulla Soukanjoen ja Rengonkylän välimailla pitäisi nimittäin ikivanhan tarinan mukaan olla arvokas kulta-aarre. Syvällä joen pohjassa lepäävä aarre on odottanut löytäjäänsä viimeiset parisataa vuotta. Paikka, missä aarteen pitäisi tarinan mukaan olla, tunnetaan Leivuunlahtena. Tosin Leivuunlahti -nimeä ei kaupungin peruskartasta löydy eikä sen tarkkaa sijaintia muista enää vanhat paikkakuntalaisetkaan. Perimätieto kertoo kätköpaikan sijaitsevan Seinäjoessa, Soukanjoen ja Rengonkylän seutuvilla, ilmeisesti Isosaaren leirikeskuksen lähettyvillä. Näin ainakin edesmenneen pruukilaisen Lennart Martinin mukaan, joka muistaa paikkaa kutsutun myös Kolkanlahdeksi ja Korpikosken lammeksi. Leipuu täynnä kultarahoja Tarina Leivuunlahden aarteesta on peräisin 1800-luvun alusta, ehkä jo varhaisemmalta ajalta, jolloin muuan paikkakuntalainen oli nähnyt hopeisen ruuhen eli leipuumen nousevan keskeltä lahtea täynnä kultarahoja. Kuka kultarahat Ahdin valtakuntaan kätki ja miksi, sitä tarina ei kerro. Mutta se, joka osaa lukea loitsun jonka saattelemana kolikot lahteen upotettiin, on oleva aarteen omistaja. Toisen tarinan mukaan aarteen omistajaksi pääsee uhraamalla lahteen valkotukkaisen poikalapsen. Korpikoskessa, joka oli tiettävästi seutukunnan vanhimpia taloja, alkujaan torppa, eleli siihen aikaan isäntänä Tuomas-niminen mies. Tuomaalla oli ehdot täyttävä valkokutrinen poika, jonka hän olisi ollut valmis uhraamaan saadakseen hopeakylkisen leipuumen kultarahoineen omakseen. Tähän hänen vaimonsa ei luonnollisestikaan suostunut ja niin jäi Tuomaalta aarre saamatta.  Leivuunlahtea pelättiin Soukaltajoelta kulki ennen Rengonkylään tie, jota Savelan Hermannikin käytti matkatessaan friijoihin Rengonkylän Valkamaan. Leivuunlahden kohdalla Hermanniin tarttui näkymätön käsi, mies juuttui paikalleen ja pääsi irti vasta veisattuaan virren. Savelan veisaaminen oli kuulunut Valkamaan asti, jonne tapahtumapaikalta oli matkaa useita kilometrejä. Koska paikka jatkuvasti oli kulkijoiden kauhuna, teki Luhdan Juha tien ylemmäksi, että Leivuunlahti jäi syrjään. Leivuunlahtea kammoksuttiin kyläläisten keskuudessa vielä kauan sen jälkeen, kun varsinainen aavetarina oli unohtunut. Kukaan ei uskaltanut edes uida lahdessa, sillä vedessä uskottiin olevan "pyörivääsen", joka vetää uimarin mukanaan. Lehmä muuttui kiveksi Samainen Valkaman talo esiintyy eräässä toisessakin tarinassa, jonka päähenkilönä oli Linnan Kustaa, tai paremminkin hänen lehmänsä. Kustaan lehmä oli lähtenyt omille teilleen ja kahlannut joen yli Valkaman puolelle. Talon isäntä, jolla nähtävästi oli noidan taipumuksia, kirosi lehmän ja muutti sen kiveksi. Elikkoa etsittiin lähimetsistä päiväkausia koko kylän voimin, mutta tuloksetta. Onneksi paikkakunnalla asusti maakunnan kuulu noita Syrjäs-Jussi, jolta lehmänkantturan kohtaloa lähti tiedustelemaan Perä-Eljas niminen mies. Sillä välin etsijät olivat saapuneet Rengonkylän Saarenpäähän, jonne myös Perä-Eljas riensi viesteineen: lehmä tulee näkyviin täsmälleen kahden tunnin kuluttua. Ja niin myös tapahtui. Lehmä putkahti metsän pimennosta täsmälleen Syrjäs-Jussin ilmoittamana ajankohtana. Pitkään "kivenä" ollessaan luontokappale oli nälkiintynyt ja laihtunut sen verran, että se jouduttiin lopettamaan. Reki-muorikin kummitteli Soukkajokisia kohdanneet oudot tapahtumat eivät rajoittuneet suinkaan Leivuunlahteen ja Valkamaan, vaan kyläläisiä piti pelon vallassa myös Simunansillan lähettyvillä hortoillut kummitus. Perimätiedon mukaan kummittelija oli vuosikymmenet aiemmin kuollut Rekimäestä kotoisin ollut Reki-muori. Täysin vaaraton tämä joskus sata vuotta sitten kummitellut Reki-muori oli, vaikkakin aiheutti pelkoa tiellä liikkuvien keskuudessa. Monet eivät uskaltaneet kulkea tämän Koiralaaksoksi ristityn paikan ohitse edes päiväsaikaan. Liekö Soukanjoen noidat ja kummitukset Leivuulahden aarteineen tarua vai totta, on jokaisen itse pääteltävissä. Ainakaan viime aikoina ei uusia tarinoita tai havaintoja ole mainituista tapahtumista julkisuuteen putkahtanut. Ja niitä, joita Leivuunlahteen upotetut kultakolikot vielä kiinnostavat, voivat täysin vapaasti lähteä äyskäröimään Soukanjoen ja Rengonkylän välistä jokiuomaa kuivaksi. Aki Mäki Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Seinäjoen Joulu 2005-lehdessä, s. 14-15.    URN:NBN:fi-fe200901281140

© Porstua 2002 - Kaikki oikeudet pidätetään