Suupohjan miljoonarata eli vain puoli vuosisataa
Yksi Pohjanmaan rautatieliikenteen historian suurimmista hetkistä
sitten Vaasan ja Oulun ratojen valmistumisen koettiin marraskuussa 1912,
kun henkilöjunaliikenne Seinäjoelta Suupohjaan alkoi. Runsaat
viisikymmentä vuotta myöhemmin radanvarsikuntien riemu vaihtui
surujuhlaksi, kun liikenne päätettiin lopettaa kansalaisten
voimakkaasta vastustuksesta huolimatta. Viimeinen aikataulun mukainen
kiskoauto suunnisti kulkunsa Suupohjaan toukokuun 25. päivänä 1968.
Historialliselta matkalta ei puuttunut huvittavia eikä
mielenosoituksellisiakaan piirteitä.
Ennen kuin ensimmäinen rautahepo puuskutti hörähdellen Suupohjan
radalla, oli maakunnan miehiltä ja naisilta vaadittu paljon
ponnisteluja. Radan synnytystuskat olivat alun alkaen varsin kivuliaat.
Ratahanketta oli ehditty puuhata lähes neljännesvuosisata.
Ensimmäisen kerran suunnitelmat olivat esillä vuoden 1888
valtiopäivillä. Monien vaikeuksien ja vastuksien jälkeen rataa
päästiin rakentamaan vasta marraskuussa 1909.
Vaikean alun jälkeen rakennustyöt edistyivät ripeässä tahdissa.
Niinpä väliaikainen liikenne Seinäjoelta Teuvan Perälään voitiin
aloittaa kolme vuotta myöhemmin marraskuussa 1912. Virallisesti rata
avattiin liikenteelle seuraavan vuoden elokuun ensimmäisenä
päivänä. Vihkiäisiä sen enempää kuin muitakaan juhlallisuuksia ei
radan valmistuttua järjestetty. Todennäköisesti arvioitua
huomattavasti kalliimmaksi tullut hanke nieli juhlallisuuksiin varatut
markat. Niinpä höyryhepo joutui hirnahtelemaan neitsytmatkansa hieman
allapäin.
Autot veivät väen junista
Nokka pystyssä eivät seuraavatkaan junat Suupohjan kansaa
kuljettaneet. Liikennettä hoiti kauan eräänlainen sekajuna, jossa oli
sekä matkustaja- että tavaravaunuja. Aikataulutkin oli laadittu
huonoimmalla mahdollisella tavalla. Juna lähti Seinäjoelta
aamuhämärissä ja palasi takaisin Kristiinasta illan suussa.
Yhteyksiä muihin juniin ei ollut. Vasta vuonna 1930 liikenne alkoi
sujua niin, että siitä oli todellista hyötyä sekä käyttäjille
että VR:lle.
Henkilöautot lisääntyivät kuitenkin nopeasti, ja kun vielä
linja-auto liikenne kasvoi rajusti samalla reitillä,
matkustajamäärät junassa vähenivät jatkuvasti. Tilanne johti
siihen, että henkilöliikenne Suupohjan radalla päätettiin lopettaa
kannattamattomana.
Ratapölkyt kasvavat horsmaa
Tavaraliikennettä jatkettiin kuitenkin entiseen malliin. Tosin ei
enää Kristiinaan saakka, vaan Teuvan Perälään. Nykyisin radalla
liikennöidään Kaskisiin saakka. Tavaraliikenteen ja
kunnossapitomarkkojen vähäisyydestä johtuen miljoonia maksanut
rataosuus ajautui surkeaan tilaan. Ratapölkyt lahosivat ja peittyivät
paikoin miehenkorkuiseen horsmaan.
Vasta 1980-luvun loppuvuosina VR alkoi osoittaa kiinnostusta rataa
kohtaan, ja sen perusparannustöihin myönnettiin jonkin verran rahaa.
Nykyisin rata on kuitenkin liikennöitävässä kunnossa vain Kaskisiin
saakka. Siitä eteenpäin kiskot taitavat olla suurimmaksi osaksi
pakettiin käärittynä.
Viimeinen matka alkoi myöhässä
Henkilöliikenteen lakkauttaminen nostatti radanvarsikuntien
asukkaiden keskuudessa melkoisen vastalauseiden
myrskyn. Mikään ei kuitenkaan rautatieherrojen päitä kääntänyt.
Viimeinen henkilöjuna Seinäjoelta Suupohjaan starttasi toukokuun 25.
päivänä 1968 kello 16.20. Sinivalkoinen "lättähattu" sai
lähteä taittamaan viimeistä taivaltaan ilman sen kummempia juhlallisuuksia,
ilman kuulutusta ja kaiken kukkuraksi vielä kymmenen minuuttia
aikataulustaan myöhässä. Junan luotsasivat pääteasemalle Teuvan
Perälään veturinkuljettaja Paavo Lind ja konduktööri Olavi Niemi.
Historialliselle matkalle osallistui myös 70-vuotias asemamies Viljo
Hellevaara, joka nuorena, alle rippikouluikäisenä poikana oli ollut
rakentamassa rataa. Hän oli osallistunut myös neitsytmatkalle. Vanha
rautateiden veteraani tahtoi vielä kerran nähdä tutut maisemat ja
verestellä samalla vuosikymmenien takaisia muistojaan. Viljo Hellevaara
kuoli neljä vuotta myöhemmin vuonna 1972. Samana vuonna kuoli myös
Olavi Niemi.
Tutkimattomia ovat herrain tiet
Vaikka Seinäjoen päässä koetettiinkin parhaan mukaan lähettää
juna viimeiselle matkalle salaa ja huomaamatta, ei siinä kuitenkaan
onnistuttu. Asemille oli kertynyt runsaasti väkeä osoittamaan
mieltään. Siitä, että kansa varmasti tiesi millaisella matkalla
illan suussa lakeuden maisemia halkova kiskobussi oli, piti huolen
seinäjokelainen matkaposteljooni Väinö Knuuttila. Knuuttila oli
sitonut postivaunun kylkeen koruttoman havuseppeleen ja kirjaillut sen
sinivalkoisiin nauhoihin tekstin "Tutkimattomia ovat herrain
tiet". Junan pysähtyessä hän kävi vaihtamassa seppeleen aina
vaunun asemanpuoleiselle seinälle.
Junan palatessa takaisin Seinäjoelle nousi Teuvalta kyytiin niin paljon
kauhajokelaisia, että heitä oli postivaunukin tupaten täynnä.
Knuuttilan ja "isoon lusikan" pitäjien miesten tempaukset
eivät kuitenkaan tehneet vaikutusta päättäjiin. Henkilöliikenne
Suupohjan radalla oli päättynyt - lopullisesti.
Aki Mäki
Julkaistu myös Seinäjoen Joulu 2004 -lehdessä, s. 26-27.
URN:NBN:fi-fe200902101165
|