Laulu- ja soittojuhlat kasvattivat yhteishenkeä
Törnävänsaaren historiallisessa kulttuurimaisemassa 1930-luvulla
järjestetyt suuret laulu- ja soittojuhlat kuuluivat ajan ehdottomasti
suosituimpiin kesätapahtumiin. Näissä vuotuisissa, lajissaan
ainutkertaisissa musiikin kavalkadeissa oli edustettuna paikkakunnan
kuorojen ja soittokuntien koko runsas kirjo.
Satavuotisten koivujen katveessa vietettyjen kulttuuritapahtumien ketjun
katkaisivat kuitenkin sotavuodet, eikä niitä ole sen jälkeen
onnistuttu herättämään uudelleen henkiin.
30-luvulla musiikki soi
Seinäjoella elettiin 1930-luvulla harvinaisen vilkasta ja
monipuolista musiikki- ja kuoroharrastuksen aikaa. Omat soittokuntansa
olivat niin rautatieläisillä, suojeluskunnalla,
työväenyhdistyksellä kuin Seinäjoen Urheilijoillakin. Vuonna 1936
joukkoon liittyi vielä Seinäjoen Orkesteri.
Aktiiviset lauluköörit oli niin veturimiehillä,
työväenyhdistyksellä, postilaisilla, seurakunnalla,
rukoushuoneyhdistyksellä, sekakuoroja puolestaan kansallismielisellä
Nuijalla, piirisairaalalla, suojeluskunnalla ja lotilla. Lisäksi
kouluissa oli omat kuorot ja orkesterit. Ja vaikuttihan paikkakunnalla
varsin voimallisesti myös harrastajapohjainen teatteritoiminta.
Kun tuo kuorojen ja soittokuntien runsas ja värikäs galleria kokosi
voimansa ja suunnisti yhteiseen juhlaansa luonnonkauniille Törnävälle,
siinä varmasti on ollut kuultavaa ja nähtävää ja tunnelma sen
mukainen.
Sykähdyttävä juhla
Ensimmäistä suurta musiikkikatselmusta vietettiin vuonna 1936
kauniina heinäkuisena sunnuntaina. Tilaisuus aloitettiin
jumalanpalveluksella ja laskemalla seppeleet Seinäjoen kuorolaulun
uranuurtajien Otto Könnin ja Juho Joupin haudoille.
Varsinaiselle juhlapaikalle olivat kokoontuneet kaikki silloiset kuorot
ja soittokunnat, joita johtivat Saku Jouppi, Niilo Heikkilä ja Hannes
Seppälä, aikansa keskeisiä musiikkimiehiä paikkakunnalla.
Juhlien taiteellinen taso ja monipuolinen ohjelmisto eivät varmasti
jättäneet ketään kylmäksi. Valkorunkoisten koivujen katveessa
kuultiin paitsi eteläpohjalaisia kansanlauluja, myös Sibeliusta,
Klemettiä, Kuulaa, Mozartia, jopa tulista csárdasta.
Sykähdyttävä ja herkkä juhla huipentui kuorojen, soittokuntien sekä
lähes puoleentoista tuhanteen nousseen yleisön yhteiseen loppunumeroon
Kalevan kansan lauluun.
Sotavuodet katkaisivat perinteen
Seinäjoen musiikkielämän ensimmäinen suurkatselmus muodostui
suurenmoiseksi kansanjuhlaksi. Se ilmensi 30-luvun isänmaallista
ilmapiiriä ja kasvatti seinäjokelaisten yhteishenkeä.
Innostuneen vastaanoton rohkaisema juhlia päätettiin järjestää
vuosittain, siitäkin huolimatta, että ne tuottivat järjestäjilleen
huomattavasti työtä ja uurastusta.
Seuraavan vuoden laulujuhlat noudattelivat ensimmäisten kavalkadien
kaavaa: juhlat aloitettiin jumalanpalveluksella ja seppeleenlaskulla,
jonka jälkeen kokoonnuttiin Törnävän puistoon.
Menestys oli jälleen valtava. Kaunis pyhäpäivä kokosi Törnävälle
kaikki musiikinharrastajat sekä ennätyksellisen yleisön. Mukana
kavalkadissa oli myös saman vuoden tammikuussa rautatieläisten talolla
ensikonserttinsa antanut, saksalaissyntyisen kapellimestari Hans Appelin
johtama Seinäjoen Orkesteri.
Laulu- ja soittojuhlat kokosivat seinäjokelaiset yhteen vielä kahtena
seuraavana vuonna, mutta syttynyt talvisota katkaisi suositun
kulttuuritapahtuman ketjun.
Viimeisille laulujuhlille osallistui myös yksi uusi kuoro: Vilho Viidan
kokoama ja johtama monikymmenpäinen sekakuoro. Nämäkin juhlat
huipentuivat kuorojen ja yleisön yhteisesti esittämään
Maamme-lauluun sekä rautatieläisten talolla järjestettyihin iltamiin.
Mistä elvyttäjä laulujuhlille?
Vuonna 1943 asetettu toimikunta yritti vielä kerran juhlien
järjestämistä, mutta turhaan. Sodan vuoksi niistä oli luovuttava.
Seuraavan kerran musiikki- ja kotiseutuhenkistä tilaisuutta vietettiin
vuonna 1948, jolloin isäntänä oli vastaperustettu Seinäjoki-Seura.
Tämäkin hyvin alkanut toiminta oli kuitenkin päättyvä 50-luvun
alussa, ja vasta kymmenluvun lopulla se elvytettiin uudelleen.
Mutta laulu- ja soittojuhlat alkuperäisessä muodossaan olivat
taaksejäänyttä elämää. Rauhan tultua ja elämänmenon
normalisoituessa juhlat olisivat saattaneet onnistuakin, jos vain joku
taho olisi ollut asiasta kiinnostunut.
Seinäjoella on nykyisinkin runsaasti kuoroja sekä erilaisia
musiikillisia kokoonpanoja Rautatieläisten soittokunnasta
Kaupunginorkesteriin. Kokonaan toinen asia on sitten se, kuka tai ketkä
noita 30-luvun maineikkaita laulujuhlaperinteitä ryhtyisi
elvyttämään. Ainakin se olisi harkitsemisen arvoinen asia.
Aki Mäki
Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Seinäjoen Joulu 2005-lehdessä, s.
12-13.
URN:NBN:fi-fe200901161076
|