Mosselokaupunki ennen Velsaa
Muutin Mosselokaupungille kahteen kertaan, ensimmäisen kerran jo
1925 luvulla, kun isäni rakensi tehtaan asema-aluetta vastapäätä
olevalle tilavalle tontille. Kun tehdas valmistui muutettiin v.1928
vanhaan tehtaaseen Kurikankylään, jossa oli enemmän tilaa asua.
Sitten laajennettiin tehtaan lähellä olevaa mökkiä ja tultiin
uudelleen Mosselokaupungille. Niihin aikoihin isäni tehdas paloi
keväällä v.1929.
Mosselokaupungilla ei noina aikoina ollut paljonkaan asukkaita eikä
työpaikkojakaan. Jaakko Muurimäki valmisti kärrynpyöriä
Pölhölänmäen etelärinteessä, Jyllinkosken sähköllä oli suuri
tiilirakennus, jossa jauhettiin Jyllinkosken ylijäämäsähköllä
viljaa, sähkölaitoksen konttori oli myllyn eteläpuolella.
Yksittäisiä työpajoja oli Nummen satulapaja, Niemisen paja ja Aukusti
Järvisen puusepänverstas sekä vielä Granholman kivenhakkamo.
Jokipiin Urhon ja Väinö Pohjosen työpajat tulivat sitten myöhemmin.
Isäni puunjalostusverstas olikin sitten suurin työmaa, jossa oli
kymmenkunta työpaikkaa.
Asukkaat saivat töitä lähinnä Korpelan ja nykyisen hotellin paikalla
sijainneen Kurikan sahoilta ja Ajokalutehtaalta, joka oli Kusikivellä.
Frans Kärki taas oli meijerin koneenkäyttäjä, Harjamäki kantoi
postia kunnes sitten joutui pois virastaan, Tekoniemi osti karjaa,
Peltomäki valmisti limonadia talonsa pienessä pihamökissä, mutta
muutti pian meijerin lähelle toiselle puolelle jokea. Tuomisto
räätälöi ja myöhemmin Palmunen. Tuomisto muutti Koivistonkylään
ja hänen taloonsa muutti Jussi Muurimäki, Jaakon poika, perusti
saappaiden valmistusverstaan. Haapala oli mylläri valssimyllyssä.
Puhdetöinään tekivät lentokonetta ainakin Jokipiin Urho ja Tuomiston
Olavi. Valkaman veljekset taas yrittivät tehdä kuumailmapalloa. Itse
puolestani rakensin kideradion.
Taloja oli harvakseen kolmen neljän tien varrella. Jos aseman edestä
lähti suoraan metsää kohti, oli tien varrella ensin vasemmalla
entinen tossutehdas, jonka tilalle rakensi Yrjö Muurimäki
huonekaluverstaan. Johtaja Kalle Ollila osti huopatehtaan
mansarikattoisen asuinrakennuksen ja muutti myöhemmin siihen asumaan ja
vuokrasi piharakennuksen Väinö Pohjoselle. Samalla puolella oli
Gustafson vaimonsa Emmin kanssa, näiden kohdalla toisella puolen tietä
oli Emil Järvisen asunto ja väliaikainen verstasrakennus, joka oli
kopusteltu palaneen tehdasrakennuksen tilalle. Sitten olivatkin
vasemmalla Aution Rintatorppa ja sen toisella puolella Iisakki
Korpikosken pyöräkorjaamo, johon sitten vävy Hede teki kaupan.
Jatkettaessa Tossutien yli tuli vastaan Harjamäki, jonka tilalle
myöhemmin muutti Tekoniemi, toisella puolen tietä oli Juho Lahden
talo, johon sitten tuli myöhemmin puusepänliike. Vastaan tuli sitten
Kärki koneenkäytättäjä. Hän oli hyvän kaverin Osmon isä. Lahden
Aarokin rakensi tien päähän. Sittemmin tie, jolla ei varsinaisesti
ollut nimeä, sai arvonkorotuksen, kun johtaja Armas Saari rakensi tien
päähän omakotitalon ja katu ristittiin Tuomarintieksi. Tämä
tapahtui vasta myöhemmin sodan jälkeen.
Olihan niitä muitakin teitä. Oli tie, josta sitten tuli Museokatu,
mutta meinattiin aluksi nimetä Pölhöläntieksi, siitä ei asukkaat
tykänneet. Pölhöläntien varrella oli etelästä alkaen komea
Lukkarinpuustelli, sitten mäen päällä Saarperin Salamonin vanha
hirsitorppa, joka oli nykyistä museotaloa vastapäätä, sitten
punaiseksi maalattu Granholman Jussin tupa, joka oli Pentti Havuluodon
syntymäkoto. Oli edelleen Valkama, jossa oli pari poikaa Hugo ja Reino,
sitten Autio, kirjailijattaren isän Samelin kototila, sen viereen
syntyi sitten Lahden Jussin ja pojan verstas. Oli Niemen Jussin ja
Tuomiston poikien koto, myöhemmin oli siinä kauppakin, taustalle
jäivät Mustikkamäki ja Mäenpää. Peltomäki, Latvala ja
Pastorinpappila ja Kuivamäki olivat jatkossa. Viimeksi ennen
Reinikoiden maataloja oli Nummen verstas, jossa oli poikia lieneekö
seitsemän ja lisäksi tyttäriä, kuten minunkin kotona. Olihan niitä
asumuksia vielä Pappilantien eli nykyisen Suntiontien varrella, mutta
niistä toistella kertaa. Velsalle myöhemmin tuleva alue oli hyvää
heinämaata, jonka kulmassa Eliina ja Sameli Kivi pienessä mökissä
korjasivat vaatteita.
Melkein joka asukkaalla oli lehmä tai kaksi. Kun väkeä oli viljalti,
haettiin meijeristä sillan takaa kuorittua maitoa. Se ei tainnut kansaa
kovin lihottaa, mutta taisipa olla parempi terveyden lähde kuin
rasvainen täysmaito.
Into Järvinen
Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Kurikka-lehdessä 6.9.2008, s. 2.
URN:NBN:fi-fe200812012223
|