TORPANPOJASTA
"VILJAPORVARIKSI"
Entisajan Seinäjoen
kauppiaiden joukossa oli Mikko Laurila yksi merkittävimmistä. Hänen
elämäntaipaleensa kertoo myös siitä kovasta yrittämisen tahdosta,
jota oli tuon ajan kansalla. Hän syntyi 14.12.1862 Ilmajoen Kokkolankylässä,
jossa isänsä Mikko Laurila
ja äitinsä Susanna, o.s. Aho asuivat pientä Laurila-nimistä torppaa
Possolan talon maalla. Mikko-poika oppi jo nuorena hankkimaan elantonsa
toisten palveluksessa, ollen ensin paimenpoikana, sitten vähän
vartuttuaan renkinä sekä yleensä siellä missä apumiestä
tarvittiin. Aikoinaan samassa kylässä oli myllyn omistajana ja myllärinä
Hermanni Koskinen. Hänellä Mikko oli usein "hupina" ja
apupoikana. Myöhemmin Koskinen muutti Seinäjoelle kauppiaaksi, ja tässä
voi hyvinkin olla alkukipinä Mikon haaveisiin kauppiaan urasta. Hän
hankki pientä myytävää, jota kykeni repussansa kantamaan, kuten
neuloja, äimiä, lankaa ym. Tavara oli jokapäiväisessä elämisessä
hyvin tarpeellista. Näin ollen Mikko takasi itselleen oman
ostajakuntansa kulkemalla ovelta ovelle. Amerikkaan lähdöstä hän oli
myös haaveillut, koska otti viiden vuoden passin 18.3.1887, mutta
"pilettiä" hän ei hankkinut. Hän löysi vaimonsa Seinäjoelta,
Nygårdin talon torpasta Maria Kustaava Rautalammin, joka oli syntynyt
13.3.1870. Avioitumisen jälkeen Mikko muutti Seinäjoelle ja aloitti
kaupanpidon Uppalan maalla Ylisessä, aluksi niinsanottuna
"kamarikauppana" eli hänen ei tarvinnut maksaa vuotuista
kauppiasveroa, kun ei ollut vierasta työvoimaa.
Kaupanteko saa suuremmat mittasuhteet
Mikko Laurila anoi elinkeinolupaa kaupanpitoon omassa
Koski-nimisessä kartanossaan Uppalan talon maalla ja merkittiin
kaupparekisteriin 15.3.1901. Tällöin alkaa kaupanteko laajentua ja
mukaan tulee viljakauppa. Heti alusta lähtien oli hänelle tärkeää
myös heinänsiemenen välitys. Tämän voimme todeta 24.3.1903
Vaasa-lehden ilmoituksesta: "Mikko Laurila Seinäjoki, Myypi:
Hampurin-rukiita, ruisjauhoja, siemenkauroja ja syöttökauroja, heinänsiemeniä,
heiniä ja olkia ym. Toimentaa kaikenlaisia kauppa-asioita sekä tämänlaatuisia
asioita. Kaikki kohtuullisilla hinnoilla."
Hän osti huutokaupasta Itikanmäeltä Nygårdin päärakennuksen,
joka siirrettiin Valtionkadun varrelle, suunnilleen entisen Kirkkokadun,
nykyisen Keskuskadun kulmaan. Tähän rakentui Mikko Laurilan
kauppakartano ja kaiken toiminnan keskus. Kirkkokadun puoleinen pienempi
talo oli perheen asuntona. Liiketalon yläkerrassa oli komea sali, jossa
pitivät ruotsalaiset
konduktöörit ja kuljettajat juhliansa. Myöhemmin se oli Hotelli Seinäjoki.
Kauppias Laurilan säilynyt kauppakirjeenvaihto osoittaa
kaupanteon laajuuden. Hän välitti mm. Mc Cormick-merkkisiä koneita,
kuten niittokoneita, jousiäkeitä, apulannan hajoittajia ja heinänkääntäjiä.
Hänellä oli Ilmajoella makasiini, johon keskittyi paljon
viljelyskasvien välitystä, esim. v.1915 sinne oli ostettu maakunnasta
heinää 204797 kiloa, timotein siemeniä 3121, kauroja 71597, ruista
8976 ja ohraa 372 kiloa.
Hyvällä syyllä voidaan sanoa, että Mikko Laurila oli
uranuurtaja siemenviljakaupan alalla. Hän ymmärsi heti alusta alkaen
laadun tärkeyden valistaen asiakaskuntaansa, että vain hyvällä
siemenellä voitiin saada määrältään ja laadultaan kunnon sato.
Maassamme oli tuolloin siementarkastuslaitos vielä alkuvaiheessa, joten
Laurila lähetti siemeniä Tanskaan tarkastettavaksi. Hän hankki
parhaimpia siementen lajittelijoita ja teki monella tavalla perustavaa
työtä alan hyväksi.
Heinä pakattiin paaleihin, joiden paino oli keskimäärin 75
kiloa. Niitä mahtui 25-30 junanvaunuun.
Eikä heinän lähettäminen aina ollut kovin yksinkertaista, esimerkkinä
eräs 6237 kilon heinälähetys Valkjärvelle, arvoltaan 2931 markkaa,
josta aiheutui kuluja seuraavasti: rahtikulut Kainasto - Perkjärvi 581
mk, Perkjävi-Valkjärvi 179 mk, vaununvuokra 80 mk ja peitteiden vuokra
24 mk ja lisäksi toimitsijan junalippu Viipuri- Perkjärvi-Viipuri
19,50 mk sekä vielä toimitsijan kulut 18 mk, yhteensä 901,50 markkaa.
Puolukoiden ostolla ja myynnillä oli suuret mittasuhteet.
Kauppias Laurila toimitti ne aluksi suoraan Lybeckiin, josta vuonna 1922
saapui kysely, olisiko hänellä vielä myymättömiä puolukoita ja
miten paljon, ja hinnat tuli mieluiten ilmoittaa Saksan markoissa.
Kyselyn lähetti Puolojen myyntitoimisto Korpas & Tuomaala. Myöhemmin
puolukat enimmiten menivät Turkuun A.A. Bergelinille, parhaimmillaan
kolme junanvaunullista, joissa oli yhteensä 61 tynnyriä eli 23142
kiloa marjoja.
Vuonna 1929 ostettiin Albin Aholalta Oulusta 92 kuutiota
haapahalkoja ja toimitettiin ne Koskenkorvan tiilitehtaalle ja samana
vuonna 75 säkkiä perunaa J. Kaukoselle. Kauppias Laurila oli mukana
hiilitehtaassa Karttulassa, josta tällöin välitettiin ensimmäinen
koe-erä Laurilalle. Seuraavana keväänä toimitettiin Epilän
tilketehtaalle noin 9900 kiloa lumppuja ja Korppoon kalkkitehtaalta
ostettiin kalkkia. Kauppaa
tehtiin hyvin monenlaisilla tuotteilla, josta kertoo A.W. Ruson
24.7.1924 lähettämä kirje: "Täten saan kohteliaimmin tiedottaa,
että tulen tänä vuonna niinkuin edellisinä vuosina ostamaan
suomalaisia kuminoita päivän parhaimpiin hintoihin ja tahtonette siitä
syystä tarjota niitä heti kun saatte varastoon. Pakkaus mikäli
mahdollista 70 kg säkeissä. Tulen myös ostamaan alopecurus pratensis
(nurmipuntarpää) siemeniä vuoden 1924 satoa, joista pyydän tekemään
tarjouksen. Priima suomalaista lingottua hunajaa, tämän vuoden
koontia, ostan myös josta niinikään tahtonette tiedoittaa
hintanne."
Myöhemmin Mikko Laurila keskittyi puutavara-alalle ja jatkoi sitä
toimintaa aivan vanhuuspäiville saakka. Seinäjoen Säästöpankin
ensimmäiseen isännistöön hänet valittiin 1902. Hän toimi
Kansallis-Osake-Pankin Seinäjoen konttorin valvojana sen perustamisesta
eli vuodesta 1915 lähtien ja tästä toimesta hänelle myönnettiin
10.9.1940 kultainen ansiomerkki. Pankki toimi aluksi Laurilan talossa.
Kunnalliselämään hän ei osallistunut suuremmin, mutta
koululautakunnan toiminnassa hän oli innolla mukana. Pitipä yksi tyttäristä
Laurilassa yksityistä "oppikoulua" ennen kuin Seinäjoelle
saatiin yhteiskoulu.
Mikko Laurila kuoli 1.12.1952, lähes 90-vuotiaana. Tämän pitkän
liikemiesuran aikana tapahtui
valtaisa kehitys myös Seinäjoella.
Lähteet:
Vaasan
maakunta-arkisto: Seinäjoen Siemen- ja viljakaupan arkisto.
Seinäjoen seurakunnan arkisto: rippikirjat.
Aki Mäki, Kauppa kävi jotta pirellä piti.
Vaasa 1988.
Aulis J Alanen, Suomen maakaupan historia.
Jyväskylä 1957.
Sanomalehdet: Ilkka, Vaasa, Kyrönmaa ja Etelä-Pohjanmaa.
URN:NBN:fi-fe20041126