Sisar Kaisa                                        

Seinäjoen ensimmäinen diakonissa

   Helsingin Diakonissalaitos perustettiin 1867 ja toimi vuokratiloissa, kunnes saatiin omat rakennukset. Ne vihittiin 12.5.1898, ja toiminta laitoksessa keskittyi pääasiallisesti sairaalaan, jossa sen ajan pätevimmät lääkärit työskentelivät ja samalla ohjasivat hoitotyötä. Mutta  koulutuksen kannalta tärkeitä olivat myös oma kirkko ja sisarkoti, koska diakonissojen työ ei ollut pelkästään sairaanhoitoa, vaan paljon laajempaa ja monipuolisempaa.     

   Oppilaana tässä laitoksessa aloitti 1.5.1899 kuortanelainen Kaisa Kierimäki, joka samana päivänä täytti 20 vuotta. Kotiseurakunnan kirkkoherra Wilhelm Johansson oli häntä lämpi-mästi suositellut, ja vanhemmat olivat antaneet alaikäiselle tyttärelleen luvan mennä ”mihinkä itte haluaa.” Oppilaiksi pyrkiville oli laadittu ohjeita, joissa määriteltiin ominaisuuksia, joita hakijoilla toivottiin olevan. Ne antavat kuvan siitä vaativasta työstä, mihin heitä koulutettiin. Ensinnäkin odotettiin, että ”jo sisäänastuvalla nuorella sisarella on Jumalan puoleen vilpittömästi kääntynyt mieli, joka rukousta viljellen tahtoo opetuslapsena kuuliaisuudella Jumalan sanalle yhä enemmän omistaa itselleen sen totuuksia, sekä kasvaa armossa ja Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa. Ilman tätä hän ei voi löytää iloa diakonissakutsumuksessa, ei kestää vaikeuksien kohdatessa,  eikä olla siunaukseksi tässä kutsumuksessa”. Samalla korostettiin, että diakonissan työtä oli pidettävä elämäntehtävänä eikä satunnaisena toimena.

                                                     Oppilaasta sisareksi

   Oppilasaika kesti noin vuoden, ja ”ne joiden huomataan voivan kehittyä, ja jotka kernaasti antautuvat diakonissakutsumuksen erilaisiin vaatimuksiin, sekä itse haluavat jäädä, otetaan sitten koesisariksi, ja voidaan heitä jo semmoisina lähettää itsenäiseen työhön, jos he huomataan siksi kypsyneiksi. Jos heidän kutsumuksensa nähdään todelliseksi, otetaan he diakonissoiksi, oltuaan koesisarina noin 2 - 3 vuotta. Silloin heidän nimittäin jo olisi pitänyt ennättää vakavasti koettaa itseään, tahtovatko diakoniakutsumukseen jäädä. Kuitenkin tulee täällä vapaaehtoisuuden ja rakkauden eteenkin päin sitoa.”

   Kaisa Kierimäki otettiin koesisareksi 2.3.1900. Hän sai elämänohjeeksi raamatunlauseen: ”Herra, osoita minulle tiesi, opeta minua kulkemaan polkujasi.” Ps.25:4. Hänet vihittiin diakonissaksi 30.9.1906 ja muistolauseeksi annettiin: ”Kuulkaa minua, tulkaa minun luokseni, kuulkaa, niin te saatte elää !” Jes.55:3.  

                                                     "Tulin aivan outona ..."

   Muutamat seinäjokelaiset naiset olivat aloittaneet ompeluseuratoiminnan 1900-luvun vaihteessa ja liittyivät sitten Vaasan Martta-yhdistykseen alaosastona. Heidän pyynnöstään lähetti Helsingin Diakonissalaitos seurakuntasisaren Seinäjoelle. Koesisar Kaisa saapui 14.11.1904 iltajunalla ja on kirjeessään myöhemmin sanonut: ”tulin aivan outona ja eikä muutenkaan suurilla toiveilla”.  Hän oli 25-vuotias ja joutui ottamaan laajan alueen vastattavakseen, joten ei häneltä rohkeutta ainakaan puuttunut. Tehtäväänsä hän sitoutui vilpittömästi Jumalaan luottaen ja hyvän koulutuksensa avulla. Toimikunta erosi 1906 Martta-yhdistyksestä ja perusti Seinäjoen diakoniayhdistyksen. 

   Sisar Kaisan työstä Seinäjoella saa  parhaiten kuvan hänen omien kirjeittensä valossa, joita hän lähetti Helsingin Diakonissalaitoksen johtajille vastauksina saamiinsa kirjeisiin ja muihin yhteydenottoihin. Sisaret saivat kirjoittaa avoimesti ongelmistaan, ajatuksistaan, toiveistaan ja kaikesta työhönsä liittyvästä.

                                                "Järjestys työssä on niin vaikia ..."

Pastori G. A. Palmrothille sisar Kaisa kirjoittaa 27.1.1906:”.. Varoitusta ja lohdutusta ihminen tarvitsee aina, vaan ehkä tänä aikana vielä enemmän kuin koskaan ennen. Se on niin hauskaa saada pastorin kirjeitä, sillä niistä saa virkistystä pitkäksi aikaa. Työtä on ollut tavallista enemmän näinä kuukausina. Tuo järjestys työssä on niin vaikia, toivoisin että se olisi parempaa jos paikkakunnalla asuisi lääkäri. Vaan onhan se mennyt, jotta ei ole ollut kovan suuria vaikeuksia.” Pastorin kirjeet näyttävät olleen kannustavia ja rohkaisevia, sillä sisar Kaisa vastaa 13.1.1911:”.. Saan täten kiittää pastoria niistä monista kiertokirjeistä, jotka monesti ovat luoneet virkistystä työn, synnin ja muitten murheiden uuvuttamalle mielelle. Toivon että Herra eteenkin päin siunaisi pastorin työt niin, että meillekin riittäisi vähän ajasta, sillä ainahan sitä tarvitsee varoitusta, neuvoa ja kehoitusta, jos mielii täällä kiusausten maassa oikian tien löytää ja valveilla pysyä ..”

   4.11.1911 sisar Kaisa kirjoittaa: ”.. Työ täällä menee hiljakseen. Sairaita ei ole paljon, joten tuo ajatus olla tyhjäntoimittajana tahtoo vallata mielen. Vaan saahan senkin asian valittaa Herralle, ja usein olen kokenut, että Hän ohjaa tien ja näyttää työn, kun vaan hiljaisuudessa asettaa asian Herran eteen.”

                                              "Työtä on aivan tarpeeksi ollut ..."

   Hanna Masalin, sisar Hanna, oli Kaisa Kierimäen opiskelutoveri ja he olivat läheisiä ystäviä. Vaikka sisar Hannasta tuli laitoksen johtavan diakonissan apulainen ja myöhemmin johtajatar, ei heidän ystävyyssuhteensa muuttunut, sen huomaa kirjeenvaihdosta.

   4.5.1909 sisar Kaisa kirjoittaa: ”Monet sydämelliset kiitokset kortistasi ja kirjeestä ! Se oli ihmeellisen hauskaa, että ehdit minua muistamaan, vaikka on niin paljon muuta nyt, kun sisar Aina on poissa. Työtä on aivan tarpeeksi ollut tänä talvena, paljon kulkutautia ja keuhkokuumetta nyt .. Niin se aika sitten menee, kun minäkin jo alku 30 vuotta vanha. Todella pian se on mennyt, vaikka on ollut ristiäkin ja vastuksia, mutta Herralle niistä kiitos. Tuleeko Ingels olemaan vielä sisarten kesäkotina ? Se olisi kovin hauskaa, sillä siellä on niin rauhallista ja kaunista ...”

   Sisar Kaisa asui ensin Koskimiesten luona pappilassa, mutta kun he 1912 siirtyivät Jurvaan, hän muutti asessori K. Törnuddin omistamaan Törnävän kartanoon. Sisar Kaisan luonteelle ominaista oli, että hän ystävystyi vaivattomasti ja monet ihmissuhteet pysyivät lujina ja läheisinä. Niinpä sitten kartanossa asuessa muodostui hänen ja asessorin sisaren Lini (Karolina) Törnuddin välille, voisiko sanoa, ”äiti - tytär” suhde. Siihen vaikutti osaltaan myös se, että Lini Törnudd kiinnostui diakoniatyöstä ja oli hyvin äidillinen ja huolehtivainen.

   Hänen täyttäessään 80 vuotta oli kartanossa suuret juhlat, joihin myös sisar Kaisa osallistui. Kun Lini Törnudd kuoli yllättäen 23.2.1924, kirjoitti sisar Kaisa ystävälleen: ”.. Niin, meiltä otettiin pois se vanha Täti aivan äkkiä, tyhjää on täällä kotona sen mitä täällä olen. Työtä on ollut paljon, että voi vaan puolittain tehdä, sillä ei ehdi kaikkia ollenkaan, eikä ainakaan hyvin.”

Lini Törnuddin 80-vuotisjuhlassa Törnävän kartanossa oli myös sisar Kaisa mukana. Hänellä oli vuokraisäntänsä sisareen lämmin suhde. 
(kuva: E-P:n maakuntamuseon kokoelmat)  

Vuonna 1924 sisar Kaisa hoiti 337 sairasta, kävi heidän luonaan 1132 kertaa ja valvoi sairaiden luona 73 yötä. Sairaalaan oli siirretty 9 potilasta. Tämän ohessa hän oli käynyt 25 perheessä katsomassa vanhuksia 101 kertaa vuoden aikana.

    16.11.1924 sisar Kaisa kirjoittaa sisar Hannalle: ”.. Täällähän olivat eilen illaksi hommanneet ”muka pienet” kahvikekkerit tuloni muistoksi, vaan ei ne niin pienet olleet todellisuudessa; paljon ihmisiä, puheita ja laulua sekä lahjoja. Sain suurenmoisen taulun ”Jeesus Getsemanessa,” aihe todella yksi ihanimmista, taistelijana ja esirukoilijana meidän kurjien puolesta. Sain kultakellon perineen, oikein kauniin, aivan, aivan liian suurta .. Sellaisen yllätyksen olivat hommanneet kaikessa salaisuudessa.”

    Kirjeessä 16.1.1928: ”.. Lähetän tämän vuosikertomuksen. Näihin vaatimattomiin puitteisiin mahtuu koko vuosi. Kun sitä käy läpi ja tarkistaa mennyttä aikaa, niin paljon sitä huomaa sellaista, jonka soisi toisin olevan ja päätöksiä tekee toiseen suuntaan, vaan kaikkeen on tämä: Herran armahda ja auta. Työ on muuten sujunut hyvin, sitä on kohtuullisesti, ei liikaa. Nyt kun meitä on kaksi, ei ole tarvinnut tuntea tuota työtaakan hirveää painoa, jota ennen ja monet vuodet sai kokea.”

    Kaisa Kierimäki hoiti seurakuntasisaren työtä yksinään aina vuoteen 1926, jonka alussa saatiin toinen diakonissa. Sisar Kaisa oli myös pyhäkoulun opettajana. Kaiken työnsä ohella hän jaksoi toimia kuntalaisten hyväksi kunnanvaltuustossa ja köyhäinhoitolautakunnan jäsenenä, ja 1927 hänet valittiin Seinäjoen ensimmäiseen kirkkovaltuustoon.

Sisar Kaisa sai 50-vuotisjuhlassaan vastaanottaa suuren määrän lahjoja ja kukkia. 
(kuvan omistaa Hilkka Topelius)    

Seinäjoelta sisar Kaisa siirtyi työhön Helsingin Diakonissalaitokselle. Kyrönmaa-lehti kertoi 29.7.1932:”.. Jäähyväisjuhlassa pitivät puheita taloustirehtööri Alfr. Raine, opettaja Hanna Astalo ja emännät Fiina Jouppila ja Maria Kuoppamäki. Puheissaan nämä muistuttivat siitä uhrautuvasta työstä, mitä diakonissa Kierimäki on suorittanut vaikeassa ja vastuullisessa tehtävässään. Suurilukuinen on se joukko, joka sairauden tuskia kärsiessään on hänen hellää hoitoaan osakseen saanut. Monen monet ovat ne kodit, joihin hän tuskain aikoina on lohtua vienyt. Useat aineellista puutetta kärsivät ovat hänen toimestaan apua saaneet. Siksi täällä on paljon sellaisia ihmisiä, jotka tuntevat vilpitöntä kiitollisuutta häntä kohtaan.”

   Sisar Kaisa siirtyi eläkkeelle 71-vuotiaana. Kesällä 1961 hän nukkui pois Alavuden sairaalassa ja haudattiin Kuortaneelle.

   Lopuksi katkelma sisar Kaisan eräästä kirjeestä: ”... Jos olisi siivet, niin kauas lentäisin lepoa etsimään. Tiedänhän kyllä, että ristin juurelta se ainoastaan on löydettävä...”

Kirjoittaja: Raimo Hieta
Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Lakeuden risti -lehdessä 4/2000

Lähteet:
Seinäjoen kirkonarkisto
Kansallisarkisto / Helsingin Diakonissalaitoksen arkisto, sisarkirjeet
Erkki Kansanaho, Sata vuotta kristillistä palvelutyötä. Porvoo 1967
Diakonissalaitoksesta Helsingissä-lehti  v.1897
Raimo Hieta, Uupumatta ja uutteruudella.  Vaasa 2000  

URN:NBN:fi-fe20041243