LAPSUUSMUISTOJEN LARVALA

Valokuva maalauksesta, jossa Larvala pihapiireineen näkyy alkuperäisessä asussaan.

Keskellä Seinäjokea paloaseman vieressä kohoaa perinteikäs ja monia vaiheita kohdannut Larvalan talo. Upan kantatalosta jaettu Larvala oli varhaisemmassa vaiheessa osa Ala-Uppaa ja Yli-Upan eli Uppalan naapuri.

Pääkaupunkiseudulla eläkepäiviään viettävä Kaarina Könönen, s. 1922, on Larvalan tyttäriä. Hän muistelee lapsuuskotiaan ja sen 1920- ja 1930-lukujen elämää. Haastateltava lähipiireineen haluaa tässä yhteydessä tuoda esiin myös Larvalan kohtaloon liittyvät ikävät muistot.

Larvalan laajat tilukset

Larvalan ensimmäinen isäntä oli Jaakko Jaakonpoika Heikkilä, jonka puoliso Kreeta Mikontytär oli kotoisin Lapuan Nyrhilästä. Pariskunta tuli Larvalaan Nurmosta v. 1878. Heidän tyttärensä Susanna puolisonsa Hermanni Kustaanpojan kanssa olivat talon seuraavia omistajia. Susanna ja Hermanni tulivat Larvalaan Nurmosta Penttilän Rajala-nimisestä torpasta.

Tilan seuraava isäntä oli Juho Jaakko Hermanninpoika. Tämä Juho Larvala oli Kaarinan isä, Kaarinan äiti oli isän toinen puoliso Matilda Justiina Matintytär. Matilda eli Tilta oli kotoisin Ämmälänkylän Kevarinmäestä.

Larvalalla oli kotipalstan lisäksi useita maa- ja metsäpalstoja eri puolilla Seinäjokea mm. Ämmälässä. Erityisesti Hermanni ja Susanna laajensivat tilan maaomaisuutta ostamalla lisämaita. Näitä hankintoja olivat mm. Pajula, joka oli Ala-Marttilan taloa, Teppo ja Kukkola Nurmossa sekä osa Ketelän taloa Ilmajoella. Hermanni-isoisä sijoitti varojaan maaomaisuuteen, mutta muuten hän oli kuuluisa nuukuudestaan.

Juho Larvala osti veljesten kesken jaettuja maita Seinäjoen keskustan alueelta takaisin taloon. Larvalan tilukset ulottuivat mm. 1930-luvulla talon nykyisistä rajoista itään aina Pajuluomaan saakka ja hieman sen ylikin, jossain vaiheessa aina Nurmon rajaan saakka. Rautatietä varten maata oli pakkolunastettu Pajuluoman itäpuolelta.

Larvalan Juho-isäntä kuvassa, joka on otettu Jaakontorilla n. vuonna 1932. Seinäjoen tuolloisella torilla oli valokuvaajia, joilla oli käytössään erilaisia taustakulisseja.

Larvalan hyväntuulinen Matilda-emäntä istuskelemassa tuvan soutulavittassa.

Larvalan talon kohtalo

Larvalan isäntä oli takaamassa useita lainoja Seinäjoella. Hotelli Seurahuoneen velat koituivat ison tilan kohtaloksi 1930-luvulla. Kaarina Könönen muistelee, että muiden takaajien onnistuttua vetäytymään vastuistaan Seurahuoneen kaikki velat jäivät Juho Larvalan maksettaviksi.

Isäntä murehti perheensä kohtaloa sairasvuoteellaan. Silloisen kauppalanjohtajan kanssa oli keskusteltu asiasta niin, että jos kauppala saa lunastaa konkurssiin joutuneen tilan, perheelle jätetään Alavainioksi kutsuttu maa-alue. Sopimusta ei kirjoitettu paperille, koska siihen aikaan oli tapana luottaa toisen sanaan. Tilalle oli ilmaantunut muitakin ostajia mm. Alavudelta ja Etelä- Suomesta. Eräs ostajaehdokas oli luvannut huutaa hinnan niin korkeaksi, että perheellekin jää jotain. Emäntä oli kuitenkin estellyt muita huutajia nostamasta hintaa, jottei lunastaminen tulisi kauppalalle kalliiksi. Isännän sairasvuoteella oli luvattu, että perheelle jää talo ja maata.

Huutokaupan jälkeen postinkantaja Puska oli tuonut Larvalaan kirjeen, joka oli ollut postissa jo joitakin päiviä. Kirje sisälsi hypoteekkilainan, jota Larvalan emäntä oli hakenut Helsingistä takauksien selvittämiseksi. Laina oli myönnetty, mutta tieto tuli liian myöhään.

Larvalan isäntä ja emäntä lähdössä kruunuhäihin Yhteistalolle vuoden 1930 paikkeilla. Kyytimiehenä on Saarikosken Kalle. Isännällä on hopiapislaipiippu matkassa. Piipun osti sittemmin Lehtimäen kauppias.

Tyypillinen pohjalaistalo

Larvalan yksikerroksinen pohjalaistalo rakennettiin 1800-luvun lopulla, mahdollisesti jo vuoden 1880 paikkeilla. Kaksikerroksiseksi se korotettiin vasta tilan jouduttua kauppalan omistukseen 1940-luvun puolivälin jälkeen. Nykyisin kaupungin omistuksessa olevan talon asuintilat on jaettu usean asukkaan kodeiksi.

Larvalan päärakennus oli alueelle vanhastaan tyypillinen paritupa. Varsinaisen asuintuvan perällä oli kaksi peräkamaria ja porstuan perällä porstuakamari. Toista tupaa, erustupaa, kutsuttiin Kaarinan lapsuuden aikana peräkamariksi. Porstuasta menivät portaat vintille, jonka molemmissa päissä oli huone.

Alakerran kamarit ja sali lämpenivät pystymuureilla, samoin vinttikamarit. Porstuakamari oli hellahuone. Tuvan lämmönantaja oli takka. Talon ikkunat olivat perinteisiä 6-ruutuisia, takan viereinen pihanpuoleinen tuvan lasi oli isompi, 9-ruutuinen. Larvalan julkisivussa oli 9 ikkunaa ja jokaisen yläpuolella matala räystäslasi. Ikkunoita oli myös umpikuistissa.
Talon ulkoseinät olivat aluksi tavanomaiseen tapaan hirsipinnalla. Larvalan seinät rapattiin Kaarinan ollessa n. 5-vuotias. Rappaustyön jälkeen laitettiin peltikatto.

Tuvan sisustus oli tyypillinen eteläpohjalainen seinänvieruspenkkeineen, ylisänkyrateineen ja patapenkkeineen. Peräkamarien ovien välissä sijainnut astiakaappi palvelee yhä erään perinteikkään seinäjokelaistalon tuvan kaappina. Kaappikellon paikka oli peräseinällä penkin päällä. Leivinuunilla varustettu takka oli ovensuunurkassa ja ruokapöytä tuvan vastakkaisessa nurkassa. Keinutuoli, soutulavitta, oli keskellä lattiaa. Tuvan alla oli kuoppa perunoita ja porkkanoita varten. Toisen peräkamarin kuopassa säilytettiin hilloja.

Vesijohto saatiin Larvalaan Seinäjoen ensimmäisten joukossa vuoden 1930 paikkeilla vesitornin valmistuttua. Sitä ennen tuvassa oli vesipumppu.

Kamareista pienempi oli koko perheen makuuhuone. Sänkyjen lisäksi siellä oli klaffipiironki ja talon puhelin, jonka numero oli 74. Isompi kamari oli isän työhuone kirjoituspöytineen. Tärkeät talon paperit säilytettiin isän huoneessa klaffipiirongissa. Vieraiden varalta kamarissa oli laidasta vedettävä sänky.

Porstuakamarille ja erustuvalle tuli käyttöä, kun velipuoli Tauno palasi 1930-luvulla Amerikasta ja avioitui Hannulan tyttären kanssa. Huoneista tehtiin nuorelleparille keittiö ja sali. Kaarina ja muut sisarukset saivat vinttikamarit asuttavikseen tarpeeksi vartuttuaan.

Pihapiirin toimintoja

Larvalan pihapiirissä oli toistakymmentä rakennusta. Parikymmenpäisen lypsykarjan suojana oli kivinavetta, jonka pääty oli taloon päin. Navetan kohdalla on nyt Kirkkokatu. Navettaan tuli paineella vesi. Painetta tasasi soikea pallo, jonka ansiosta vesi juoksi sopivalla vauhdilla isosta altaasta lehmien eteen. Navetan ovi oli päädyssä, pitkällä sivulla oli sontaovi ja kolmas ovi meni suoraan takana olevaan latoon.

Ladon takana oli jääkellari, jossa jäitä säilytettiin syvällä maassa sahajauhoissa. Jääkellari oli lasten mieluisa leikkipaikka. Sieltä lapset tosin komennettiin aina pois sahajauhoja lämmittämästä.

Kivinavettaa vastapäätä oli puuliiveri. Sen vieressä oli ulkokuoppa, maakellari. Takapihalla oli pitkä rakennus, jossa oli liiveri pyhäkärryille, puutyöverstas ja työkalujen säilytysliiveri.

Tallissa oli yleensä kaksi hevosta kerrallaan. Kaarina muistaa Sutki- ja Murron-Hupi -nimiset juoksijat. Työhevosia olivat mm. ripeä Kaisa, valkoinen Kimi ja Salttu.


Sioille, lampaille ja kanoille oli omat tilansa. Samoin oli liiveri kärryille ja muille kulku- ja työvälineille. Maatalouskoneista mm. itseluovuttava niittokone tuli taloon Kaarinan lapsuuden aikana. Traktorin aika ei vielä ollut Larvalassa.

Tulisijoja sisältävät rakennukset kuten sauna, paja ja riihi rakennettiin yleisesti etäämmäksi muusta pihapiiristä. Larvalan savusauna ja paja sijaitsivat puuliiverin takana. Saunassa oli iso kiuas. Larvalan sauna oli muutenkin iso, se oli muidenkin kyläläisten käytössä. Kaarinan muistaman mukaan miehet menivät saunaan ensin ja naiset heidän jälkeensä. Talon riihi oli nykyisen ammattioppilaitoksen paikkeilla.

Larvalan pihapiirissä on yhä kaksi aittaa muistoina vanhoilta ajoilta. Toinen oli ruoka-aitta, johon reikäleivät vietiin säilytykseen niiden kuivahdettua hetken tuvassa paistamisen jälkeen. Aitassa säilytettiin myös lihoja vahvasti suolattuina. Kaarinan täti palvasi lihoja vieraillekin. Palvaaminen hoidettiin Herman Latvalan talossa Nurmon rajalla. Aitassa oli laareja, joissa säilytettiin jauhosäkkejä. Toinen aitta oli pelkästään jyvien säilytystä varten. Aitan hirsiset laarit olivat jyvävarkaiden varalta irti seinistä eli laareissa oli kaksinkertaiset seinät. Myös lattia oli hirsistä. Aittojen ovet pidettiin aina lukossa.

Aittojen väliin tehtiin autotalli, kun taloon tuli kauppias Lindgrenin auto erään takausjutun yhteydessä. Storkin Martti opetti Taunon ajamaan autoa. Lapsetkin pääsivät käymään autonkyydissä jopa Vaasassa saakka.

Larvalan väkeä tuvassa nurkkauksessa, josta pöytä on siirretty sivuun kuvausta varten. Vas. Kaarinan äiti, isä, Antti Munakasta, Vieno-palvelija, Maija-serkku, Jussi-veli, edessä vas. Kaarina ja Enni-sisar.

Kaarina ja Mirja-sisar uusissa koltuissaan tuvan patapenkin edustalla. Puskantiellä tuolloin liikettään pitäneet Hautakankaan sisarukset varasivat uutuuspakoista aina pukukankaat Larvalan tyttärille.

Larvalan väkeä

Juha ja Matilda Larvalalla oli kolme yhteistä lasta, Mirja, Enni ja Kaarina. Mirja kuoli 14-vuotiaana. Juholla oli lisäksi poika Tauno ja Matildalla poikansa Jussi.

Larvalassa oli perheenjäsenten lisäksi palvelusväkeä päivän askareita toimittamassa. Kaarinan muistaman mukaan piikoja oli yleensä kaksi ja renkiä yksi. Tilapäistä aputyövoimaa oli tarpeen mukaan. Mm. Saarikosken pojista Aaro teki talossa paljon töitä.

Larvalan puutyöverstaassa oli työskennellyt Moisio -niminen arkuntekijä, joka oli Kaarinan isän kaukainen sukulainen. Moisio oli värkännyt yleensä suvun ruumisarkut, mutta ei enää Kaarinan vanhempien kuolinaikaan.

Kaarinalle on jäänyt mieleen lapsuuden ajoilta erikoisena persoonana Munakasta kotoisin ollut Antti-niminen huutolainen. Anttia oli lyöty laudalla päähän, mistä syystä hän oli välillä hyvin sekava. Syksyisin Antti alkoi kierrellä kylältä toiselle itsekseen höpötellen. Hänen reittinsä kulki Ämmälään ja Kouraan ja takaisin Larvalaan. Antti oli hyvänluontoinen ja harmiton tapaus. Hän joutui takaisin kotitaloonsa omaistensa hoiviin elämänsä loppuajoiksi.

Lapsuus Larvalassa oli tavanomainen, se sisälsi niin leikkimistä kuin työntekoakin. Lasten puuhakkuudesta kertoo heidän osallistumisensa maatalousnäyttelyyn. Kun näyttely oli Larvalan pellolla, ryhtyi Enni myymään näyttelyvieraille limonaatia kotipihassaan ja Kaarina olkia ystävänsä Annun kanssa.

Lapset osallistuivat heinätöihin ja perunannostoon, kuten yleisenä tapana tuohon aikaan oli. Leikki oli kuitenkin se lasten päätyö. Lasten leikkitupa oli sijoitettu aittojen ja päärakennuksen välimaastoon. Saunan takana pellolla pelattiin neljäämaalia kesäiltaisin. Keskellä pihaa leikittiin kymmentätikkua ja puttaa. Musta Pekka kuului talvisiin tuvassa pelattaviin peleihin. Larvalassa oli aina tilaa lasten leikeille. Sinne olivat kylän lapsetkin tervetulleita Larvalan lasten seuraksi.

Tellervo Lahti
Seinäjoen Historiallinen Yhdistys ry
Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Etelä-Pohjanmaa -lehdessä, 2.11.2001, s. 6-7.

Lähteet:
Kaarina Könönen o.s. Larvala
Seinäjoen srk, rippikirjat, muuttokirjat
Seinäjoen kaupunki, karttaos. arkisto
Aulis J. Alanen: Seinäjoen historia I. Seinäjoki 1970
Vanhat kuvat K. Könösen albumista.

URN:NBN:fi-fe20041239