TALVISODAN SOTALAPSILLA HYVÄT MUISTOT RUOTSISTA

Suomen talvisodan sytyttyä ruotsalaisten keskuudessa heräsi voimakas halu auttaa sotaa käyvän naapurimaan asukkaita. Eräs avun muoto olivat lastensiirrot, joissa aloitteentekijä oli jo vuoden 1939 puolella perustettu Centrala Finlandshjälpen. Ruotsin hallitus myönsi ilmaiset junamatkat pakolaisille ja rahtivapaan kuljetuksen heidän matkatavaroilleen.

Talvi- ja jatkosodan aikana Suomesta vietiin lähes 80000 lasta pois sodan jaloista Ruotsiin tai Tanskaan ja talvisodan aikana joitakin myös Norjaan. Lapsia kuljetettiin kaikkialta Suomesta eri puolille Ruotsia. 15000 lasta jäi sille tielle pysyvästi. Seinäjoen seudulta pommitusvaaraa pakoon lähti useita lapsia.

Matkaan Seinäjoen pommituspäivänä

Saarelan posteljooniperhe asui Aseman kansakoulun lähistöllä. Perheen tyttäret Lea ja Eila saivat kuulla opettaja Matilda Upalta mahdollisuudesta mennä Ruotsiin sotaa pakoon. Vanhemmat suostuivat lasten lähtöön opettajan vakuutettua, että mitään vaaraa matkassa ei ole. Lea oli 12-vuotias ja oli jo oppikoulussa opiskellut hieman ruotsiakin. Eila-sisar oli kaksi vuotta nuorempi. Mukaan lähti myös naapurin tytär.

Nuorempi sisar oli lähtenyt jo edellisenä aamuna ja Lea pääsi matkaan 3.2.1940 eli juuri sinä päivänä, jolloin Seinäjokea pommitettiin. Viideltä aamulla matkattiin äidin kanssa junalla Tuovilaan. Äidin juna lähti saman tien takaisin Seinäjoelle ja Lea annettiin hoitotädin huostaan. Juuri kun äiti pääsi takaisin kotiin, tuli hälytys. Hän ehti käydä sieppaamassa velipojat hoitopaikasta ja kiiruhti kellariin suojaan. Aivan Seinäjoen aseman vieressä sijainnut kotitalo säästyi pommeilta, mutta mm. se juna, jolla äiti oli palannut Tuovilasta, sai osuman, ja vaunussa kuljetetut sidetarvikkeet lensivät pitkin Postin puita.

Lea ja muut lapset nousivat lentokoneeseen täysin tietämättöminä kotipaikkakunnan pommituksesta. Lentokone vei heidät Vaasasta Norrköpingiin.

Lea ja Eila Saarela sekä Anderssonin veljekset Carl-Örjan, Claes-Anders ja Staffan talvileikeissä v. 1940.

Koulumajoituksen jälkeen Ruotsin perheeseen

Lapset sijoitettiin Ruotsissa ensin koulun tiloihin. Seinäjokelaisia joukossa oli neljä. Lääkäri tarkasti lapset koululla. Ruokailun jälkeen he saivat lähteä kukin omaan edeltäpäin määrättyyn suuntaansa. Lean ja Eilan matka jatkui Västeråsiin, jossa kului joitakin päiviä.

Eräänä päivänä tuli vanha hieno herra autolla hakemaan sisaruksia. Hieno herra oli Carl Andersson. Hän vei tytöt kotiinsa Häggestan kartanoon, joka sijaitsee Köpingin lähellä olevassa Odensvin pitäjässä. Perille tuleminen jännitti tyttöjä. Jännitys häipyi pian, kun Lea sai näyttää suuresta karttakirjasta missä Seinäjoki sijaitsee. Tytöt kutsuivat perheen isää sedäksi, hän oli Farbror Carl eli Carl-setä. Perheen äiti oli tytöille täti, Tant Elin.

Häggestan kartano, vasemmalla olevaan väentupaan on tehty asunto vanhimmalle veljelle Carl-Örjanille.

Elämää Ruotsin perheessä

Sisarukset saivat asettua asumaan yhteiseen huoneeseen. Ensimmäisenä aamuna herättyään he kohtasivat perheen kolme nuorta miestä, jotka olivat odottamassa ruokasalissa suurten joulukaramellien kanssa. Näin alkoi tutustuminen Ruotsin perheeseen, kielivaikeudet tai ujous eivät siinä auttaneet.

Vanhimmat pojat Carl-Örjan ja Claes-Anders lähtivät aamuisin kouluun. Nuorin veli Staffan ei vielä ollut kouluiässä, vaan jäi kotiin tyttöjen seuraksi. Erityisesti Eila viihtyi ulkoleikeissä. Lea oli jo niin iso, että piti tärkeänä auttaa tätiä kotiaskareissa.

Ruotsissa vietetty talvi oli hyvin luminen. Kartanon isäntä ajoi lumet hevosvetoisella auralla. Lapset pääsivät auraushevosen kyytiin, mikä on jäänyt mieleen erikoisena kokemuksena.

Täti oli perinyt kartanon vanhemmiltaan. Hänen isänsä oli ollut merikapteeni. Kartano olikin täynnä ihmeellisiä ulkomailta tuotuja tavaroita, joista yhä muistuvat mieleen valtavat näkinkengät. Niiden huminaa lapset kuuntelivat ihmeissään.

Ruoka oli todella hyvää, joskin outojakin ruokia tuli eteen. Kartanon erikoismausteinen vihanneskeitto ei oikein maistunut suomalaistytöille, mutta syödyksi tuli sekin. Outo ruokalaji oli eräänlainen rouhepuuro, jota syötiin mieluusti hillon kanssa. Vihanneksia oli paljon pöydässä. Omasta puutarhasta olivat myös omenat ja päärynät, joita oli hillottu. Tytöt saivat ensituntuman kaviaariin, jota syötiin leivän päällä. Mieleen on jäänyt myös sunnuntaisin tarjottu täytekakku. Laskiaispullilla herkuteltiin kuuman maidon kera useana tiistaina.

Perheellä oli käytössä monia ihmeellisiä kodinkoneita, joita tytöt saivat opetella käyttämään. Talossa oli keskuslämmitys. Kylpemiseen käytettiin kylpyammetta, johon vesi lämmitettiin suuressa padassa. Saunaa talossa ei ollut lainkaan, mikä ihmetytti suomalaislapsia.

Poikien koulussa vietettiin usein Suomi-juhlia. Tytöt pääsivät niihin mukaan. Tädin käsityönopettaja-sisar opetti tytöt virkkaamaan Suomen lipun mallisia patalappuja, joita myytiin juhlissa suurella menestyksellä. Lapset saivat valtavat hedelmä- ja karamellimäärät mukaansa koulun myyjäisistä. Niitä syötiin viikkotolkulla perheen poikien kanssa.

Lea muistelee kuinka täti kävi aina iltaisin tyttöjen huoneessa ennen nukkumaanmenoa sanomassa "god natt, sov gott". Lea ihmetteli, että kuinka täti osaa sanoa "suukot", kunnes hänelle selvisi, että "sov gott" tarkoittaakin nuku hyvin. Tällaisia hauskoja kommelluksia sattui tämän tästä.


Kotiin junalla Tornion kautta

Sisarukset palasivat Ruotsista toukokuun alussa samana vuonna. Kotoa ei vielä paluuseen patistettu eikä tytöillä itselläänkään ollut hoppua. Nähtävästi lastensiirtojärjestö halusi palauttaa osan lapsista pois. Vapunpäivänä sisarukset vietiin Västeråsiin, josta pitkä ja vaikea matka jatkui junalla Tornion kautta Seinäjoelle. Lea oli saanut ruotsinkielen taitoonsa niin paljon lisää, että pystyi olemaan tulkkina pienemmille. Juna oli aivan täynnä, lapsia nukkui hattuhyllyilläkin. Sisarten matkantekoa helpotti perheen mukaan laittamat runsaat eväät ja lahjat.


Yhteydet Ruotsin perheeseen säilyneet

Lea Rehula ja Eila Koskela korostavat yhä, että heillä ei ole mitään kielteistä mainittavaa koko Ruotsin ajasta, he onnistuivat pääsemään todella hyvään perheeseen. Anderssoneilla oli ollut itävaltalaisia lapsia kodissaan jo I maailmansodan aikana, joten kokemusta ulkomaalaislapsista oli. Tiedossa on toki, että kaikki suomalaislapset eivät saaneet yhtä hyvää kohtelua. Monilla oli Ruotsissa oleskelun jälkeen vaikeuksia sopeutua jälleen koti-Suomen vähäisempiin oloihin. Pienet lapset olivat ehkä vuosienkin oleskelun jälkeen unohtaneet Suomen perheensä ja myös suomen kielen. Lea ja hänen sisarensa pääsivät samaan perheeseen, mikä auttoi paljon sopeutumisessa. He olivat jo niin vanhoja, että äidinkielen unohtamisesta ei ollut vaaraa.

Yhteydet Ruotsin perheeseen ja heidän sukulaisiinsa ovat säilyneet jo 60 vuoden ajan. Lea sai heiltä mm. kaikki ylioppilasvaatteensa vuonna 1946. Sisarukset ovat vierailleet Häggestan kartanossa usein, myös omien perheidensä kanssa.

Vuonna 1976 setä ja täti tulivat vihdoin vierailulle Suomeen. Viikon aikana kierreltiin eri puolilla maata. Mukana oli vanhin poika perheineen, kansakoulunopettaja Carl-Örjan. Erityisesti vieraisiin vaikuttivat sankarihaudat, joilla hiljennyttiin. Carl-setä oli tuolloin jo 94-vuotias ja haikean eroamisen hetkellä hän lupasi tulla Suomeen vielä 100-vuotiaanakin. Matka jäi kuitenkin hänen viimeisekseen, hän menehtyi saman vuoden syksyllä keuhkoputkentulehdukseen.

Lea Rehula perheineen vieraili Odensvissa vuonna 1983 tädin vielä eläessä. Matka muodostui yhtä ikimuistoiseksi kuin kaikki muukin Ruotsissa vietetty aika. Vieraita pidettiin Häggestassa kuin piispaa pappilassa. Vain punaista mattoa puuttui, kuten Lea yhä toteaa. Elin-täti kuoli vuonna 1986, ja hänen muistotilaisuuttaan vietettiin kartanon puutarhassakin, joka oli tädille hyvin rakas.

Ystävyys ja yhteydet Ruotsin veljien kanssa ovat säilyneet koko 60 vuoden ajan. Tavaksi on tullut puolin ja toisin kirjoittaa joulun aikoihin "vuosikertomuksia" tärkeimmistä tapahtumista.

Eila Koskela ja Anderssonin veljekset Häggestassa v. 1999.

70-vuotispäivillä Ruotsissa

Viime vuoden helmikuussa vanhin veljeksistä, Carl-Örjan, täytti 70 vuotta. Lea ja Eila olivat suunnitelleet yhdessä nuorempien veljien kanssa, että yllättävät syntymäpäiväsankarin menemällä juhliin. Carl-Örjan olikin päättänyt viettää syntymäpäivänsä poikansa luona Saksassa, joten yllätyksestä täytyi luopua.

Yhteinen juhla onnistui kuitenkin jo parin kuukauden kuluttua, kun Lea ja Eila kutsuttiin Odensviin viettämään Eilan 70-vuotispäiviä. Sisarukset lensivät Vaasasta Tukholmaan, jossa he vierailivat poikien Margit-serkun luona. Tukholmasta jatkettiin autolla Odensviin Eilan syntymäpäivänä 14.4. Häggestan kartanon lipputankoon oli nostettu sini-kelta-valkoinen viiri. Puutarhan kevätkukat koristivat huoneita. Tunnelma oli välitön ja lämmin. Eila Koskelan merkkipäivän ohella vietettiin myös vanhimman Ruotsin veljen syntymäpäiviä hieman jälkikäteen. Lahjan valinta Carl-Örjanille oli helppo. Se oli tietenkin Aalto-maljakko sinisin, valkoisin ja keltaisin kukkasin. Aalto-keskukseen oli tutustuttu Ruotsin perheen taannoisella Seinäjoen vierailulla. Aallon arkkitehtuuri kiinnosti perhettä, erityisesti Carl-Örjanin kahta poikaa, jotka ovat valinneet arkkitehdin ammatin.

Kiertely kartanossa ja sen pihapiirissä sai mielen haikeaksi. Ruotsin veljien ja heidän sukulaistensa tapaaminen oli jälleen mieliinpainuva tapahtuma. Matkan jälkeen päällimmäisenä ajatuksena on seuraavan tapaamisen odotus.

Tellervo Lahti
Seinäjoen Historiallinen Yhdistys Ry
Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Etelä-Pohjanmaa -lehdessä 22.3.2000 (n:o 35), s. 12-13.

URN:NBN:fi-fe20041235