SEINÄJOEN PAJULUOMAN PAPPILA

Valokuva: Raimo Hieta

Seinäjoen seurakunta oli saanut 10.2.1863 luvan itsenäistyä omaksi kappeliseurakunnaksi ja entistä ruutimakasiinia oli alettu muuttaa lääninarkkitehti C.A. Setterbergin piirustusten mukaan kirkoksi. Tässä kaikessa oli päällimmäisenä valvojana patruuna Gustaf August Wasastjerna, jota voidaan pitää myös koko ajatuksen isänä. Kirkko valmistui ja sen vihki arkkipiispa Edvard Bergenheim 31.7.1864. Samalla asetettiin seurakunnan ensimmäinen kappalainen Salomon Hirvinen virkaansa. Tilaisuudessa mukana olleena Ilmajoen rovasti Kaarlo Rudolf Forsman kirjoitti aikanaan sanomalehteen arvostelun kirkosta: "Se on kauneimpia maaseutukirkkoja, valoisa, tilava, sisältä kauniisti maalattu ja kaikin puolin tarkoituksen mukaisesti ja hyvin sisustettu."

Tämän jälkeen tuli seurakunnalle eteen hankkia kappalaiselle virka-asunto. Hän oli asustanut kartanon huoneissa sillä edellytyksellä, että oli muutaman tunnin viikossa opettanut kartanon koulussa. Mutta jo samana vuonna seurakunnalle tarjoutui tilaisuus ostaa puolet Pajuluoman 1/6 manttaalin verotilasta. Uudistilana se mainitaan vuonna 1767 ja sen isäntä oli Upan talon poika Isak Jaakonpoika Uppa. Hänen veljestään Petteristä tuli pappi ja hän otti sukunimekseen Wegelius. Pajuluoman tilan myyjänä oli kuitenkin neljännen polven pajuluomalainen Erkki Juhonpoika ja vaimonsa Liisa Mikontytär o.s. Hallila. Pappilasta muodostui 1/12 manttaalin eli n. 190 hehtaarin tila, jossa oli kaksikerroksinen uudehko päärakennus sekä puolet  entisen tilan talousrakennuksista. Kauppakirja allekirjoitettiin 11.1.1865 ja kauppahinnaksi muodostui 4800 mk, josta patruuna Wasastjerna antoi 28.11.1864 osasuorituksena 800 mk ja loput 4000 mk toukokuussa 1865. Näin hän lainasi seurakunnalle rahat rakennuksen ostoon ja pappilan remontointiin, jonka kustannukset nousivat suunnilleen samaan hintaluokkaan. Patruuna esitti tästä kaikesta laskun vasta tammikuussa 1870. Laskelman mukaan kustannukset pappilasta jakautuivat 546,72 markaksi veromanttaalilta. Siitä erotettiin 1866 lukkarin virka-asunnoksi n. 46 hehtaaria, johon myös oli rakennettu tarvittavat asuin- ja ulkohuoneet.

Pappilaa kunnostetaan

Ensimmäisessä remontissa toimi rakennusmestarina Herman Björkqvist, muita ammattimiehiä olivat muurari Lilja ja maalari Jernström sekä kartanon puusepät, joiden lisäksi oli vielä apumiehiä kylältä. Näitä apumiehiä on tarvittu melkoisen paljon, koskapa Wasastjerna suoritti 57 hevostyöpäivää ja 299 miestyöpäivää. Päärakennuksessa uusittiin ovia ja ikkunoita, muurattiin kaakeliuuneja, maalattiin ja tapetoitiin huoneita. Uudisrakennus oli ainakin uusi sauna. Mestari Björkqvist oli itse leikannut 82 ikkunaruutua remontin yhteydessä. Ulkorakennuksissa oli omat korjauksensa, koska 18.7.1870 seurakunnan jäseniä kokoontui pappilaan keskustelemaan kyökistä. Siinä oli kaksi vikaa: ensiksi sen muuri, joka ei vetänyt savua ulos ja toiseksi se, että kyökki oli liian pieni. Se oli siis korjattava. Kokous totesi kuitenkin: "Mutta koska läsnä olevain seassa ei löytynyt ketään, joka olisi muurarintyötä ymmärtänyt", päätettiin, että samalla viikolla kirkkoväärti Puska, sexman Kitinoja lautamies Ylinen tulisivat muurari Liljan kanssa katselemaan samaista muuria ja sopimaan sen korjaamisesta.

Seuraava suurempi remontti pappilassa oli 1878, jolloin taas maalattiin ja tapetoitiin huoneita sekä tehtiin laajennustöitä. Maalarina oli tällöin A. F. Wiik, lasimestarina Matti Lindqvist, muurarina Lilja ja mestarina edelleen Björkqvist. Ulkohuoneita rakennettiin: uusi kyökillä varustettu navetta, uusi perunakellari, joiden lisäksi riihen katto korjailtiin. Ensimmäisen kerran on maininta pappilan pytingin ulkomaalauksesta 11.4.1880 Ruotsin punamullalla, samalla maalattiin uusi navetta. Ikkunanpielet maalattiin öljymaalilla valkoisiksi. Tämän jälkeen pärjäiltiin joku vuosi ilman korjauksia, mutta kulutus oli melkoisen kovaa, koska jo 1885 pappilan huoneiden lattioita taas korjaillaan. Seuraavana vuonna yläkerran salin katto uusittiin ja rakennettiin yksi huone muurin kanssa. Uusi talli ja liiveri rakennettiin, vanhasta tallista ja liiveristä tehtiin heinälato. Päätettiin tehdä uusi riihi ja oikein keulalla varustettuna vanhan riihen eteen 1887, jolloin vanha riihi jäi olkiladoksi. On mielenkiintoista nähdä, että 1889 tuli sellainen uutuus rakentamiseen kuin "asfalttihuopa", jolla päätettiin kattaa pappilan ja lukkarilan pääradit. Parin vuoden päästä korjattiin pappilan sisäkatot, pienempiä korjauksia tehtiin saleissa ja kansliassa. Myös kanslian viereinen kamari tapiseerattiin. Maalarimestarina toimi Samuel Lehtinen. Väentupa ns. pideltiin uusilla hirsillä eli alimmaisia hirsiä uusittiin.

Seinäjoen seurakunta sai vuonna 1895 oikeuden muodostua omaksi kirkkoherrakunnaksi. Tämä toi muutoksia myös pappilan kunnostamiseen ja ruvettiin harkitsemaan kappalaisen virkatalon muuttamista niin, että se täyttäisi virkataloja koskevat säännökset. Näin ollen kirkkoraadin kokouksessa 15.5.1895 päätettiin pyytää kihlakunnanoikeutta määräämään tarkastaja, joka tulisi tarkastamaan pappilan ja määrittelisi tarvittavat muutokset, jotta pappila täyttäisi kirkkoherran virkataloasetuksen vaatimukset. Samalla vältyttäisiin turhilta kustannuksilta ja rettelöiltä. Muutostyöt aloitettiin pappilassa 1898, jolloin hankittiin Ojajärvenkylästä 200 kyynärää hyvää kivijalkaa vanhan kivijalan korjaamiseen ja uuden tekoon. Työhön palkattiin Helsingissä kiviopin hankkinut jalasjärveläinen Walentin Sillanpää, joka suoritti työn päiväpalkalla. Lisärakennuksen verannan teko vesikattoon asti annettiin torppari Juho Mäkelälle. Samalla tehtiin paljon muutakin, uusittiin ikkunoita ja ovia sekä tehtiin sisämaalausta. Työt valmistuivat vuonna 1899. Tällöin pappila sai nykypäiviin asti säilyneen lopullisen ulkomuotonsa. Pappilan tontilla oli seuraavat rakennukset: päärakennus, johon sisältyivät eteinen, kirkkoherran kamari ja kanslia, vieraskamarit, välikamari, makuukamarit, lastenkamarit, sali ruokasali ja keittiö. Renkituvan toisessa päässä sijaitsi leipomotupa ja vieraskamari. Lattian alla oli kellari ja maitokamari. Ulkorakennuksia olivat ruoka- ja jauhoaitat, talli jonka yhteydessä oli vaunuliiveri ja kalustohuone, navetta, puuvaja, vanhanavetta, perunakellari, sauna, jossa oli porstua ja kamari, luuvariihi ja olkikatto.

Tämän kaiken aikaansaanti on vaatinut sen ajan seinäjokisilta melkoista voimainponnistusta, kun muistetaan kuinka vaikeita vuosia tälle jaksolle on mahtunut. Oli monet kato- ja nälkävuodet sekä Östermyran konkurssi ja sen mukanaan tuomat muutokset.

Pappilan vanha tapetin malli v. 1878 ja sen takana rakennusmestari Björkqvistin sen ajan kirjanpitoa.

Elämää Pajuluoman Pappilassa

Ensimmäisenä kappalaisena pappilaan muutti poikamies Salomon Hirvinen marraskuussa 1864. Hän oli syntynyt Ylihärmässä. Hän avioitui Martta Karolina Fransmanin kanssa, joka oli syntynyt Espoossa ja tuli Seinäjoelle kesäkuussa 1865. Seuraavana vuonna pappilassa vietettiin ristiäisiä, kun heille syntyi tytär Ellen Aino Matilda. Toinen tytär Sivia Signed Amanda syntyi 1867. Hänestä tuli myöhemmin Korven tilan emäntä Ilmajoelle avioiduttuaan Paul Rudolf Roschierin kanssa. Salomon Hirvinen muutti perheineen Raumalle syyskuussa 1869.

Seuraavaksi kappalaiseksi tuli Ilmajoelta Wilhelm Lindstedt, joka oli syntynyt Nousiaisissa. Puoliso Hilma Nyholm oli Suodenniemeltä. Heidän poikansa Gustaf Adolf syntyi Ilmajoella ja Seinäjoella syntyivät tyttäret Hilma Elisabet ja Siiri Johanna. Kappalainen Lindstedt oli innokas kansallisen herätyksen eteenpäinviejä ja samalla erikoisesti kansakoulun puolestapuhuja. Seinäjoella hän tulikin tunnetuksi kansakoulun esitaistelijana ja perustajana, hän luopui osasta palkkaansakin kansakoulun perustamisen tukemiseksi. Täältä hän siirtyi Ouluun, jolloin perhettä seurasi palvelusväestä 19-vuotias seinäjokinen Sanna Takamäki. Pappilan palvelusväessä on havaittavissa samanlaista vaihtuvuutta kuin muissakin taloissa. Toisinaan piiat ja rengit ottivat vain vuoden pestin ja vaihtoivat taas taloa. Osa palvelusväestä taas pysyi pappilassa, vaikka pappi vaihtuikin, osa seurasi pappia toiselle puolelle Suomeakin.

Seurasi pappilan ns. papiton kausi eli kappalainen ei asunut siellä. Papin tehtäviä hoiti Nurmosta käsin Albert Tallroth oman virkansa ohessa kolmisen vuotta. Häntä kutsuttiin "Nurmoon piispaksi" lujaotteisuudestaan johtuen. Oman kappalaisen seurakunta sai 21.3.1878, jolloin Merikarvialta tuli Eugen Nyholm, aiemman kappalaisen Lindstedtin lanko. Puoliso Julia Amanda Snellman oli keskipohjalaista pappissukua Ullavalta syntyisin. Kesällä heille syntyi Kaarlo Johannes sekä myöhemmin Gustaf Eugen ja Niilo Mikael. Niilo kuoli jo neljän kuukauden ikäisenä. Nyholm muistetaan elävähenkisistä saarnoistaan, joita tultiin kuulemaan muistakin seurakunnista. Heränneet olivatkin käyttäneet hänestä lempinimeä "pruukin pappi". Samoin muistitiedon mukaan Nyholm oli pitänyt hyvän järjestyksen pappilassa. Lepopäivää oli kunnioitettu niin, ettei edes ruokaa saanut laittaa pappilassa sunnuntaisin, vaan kaikki oli tehtävä lauantaina valmiiksi. Nyholm toimi myöhemmin Punkalaitumen kirkkoherrana.

Seuraavaksi pappilaa asui vaasalaissyntyinen Hermann Ludvig Hellsberg vuodesta 1883, jolloin heidän esikoisensa Eero Henrik oli vajaan kuukauden ikäinen. Eero kuoli n. viisivuotiaana ja haudattiin äitinsä viereen Seinäjoelle. Hellsberg oli esittänyt toivomuksen, että hänetkin haudattaisiin tänne. Hän siirtyi Ylimarkkuun papiksi 1891 ja kuoli yllättäen samana vuonna. Hänet haudattiin vaimonsa ja poikansa viereen.

Tämän jälkeen seurasi, voisi sanoa, Forsmanien aika. Suku on ollut monessa polvessa pappeina Suomessa, mutta suvun kantaisä oli lähtöisin Ruotsista, kirkkoherra Nicolaus Petri Ångermanlannin Nordingråsta. Hän oli kuollut vuoden 1560 tienoilla. Ensin tuli Korsnäsistä Yrjö Gideon Forsman kappalaiseksi. Hän oli syntynyt Jurvassa, hänen isänsä oli Jurvan ensimmäinen kirkkoherra. Y. G. Forsman vihittiin papiksi vuonna 1882 ja samana vuonna avioliittoon isokyröläisen Maria Knaapin kanssa. He muuttivat jo 1894 Jalasjärvelle asettuen sinne kappalaiseksi. Seinäjoelle tuli hänen nuorempi veljensä Evert Kustaa Forsman. Hän oli ensin Merikarvian kirkkoherran apulainen ja tuli Nurmon ja Ylistaron kautta Seinäjoelle kappalaiseksi 1894. Avioliiton hän solmi samana vuonna Helmi Eveliina Petterssonin kanssa, joka oli syntyisin Ahvenanmaan Getasta. Pappilaan muutti asumaan myös Evert Forsmanin äiti, vanha rovastinna. Molemmat veljekset kuuluivat heränneisiin ja osallistuivat tiiviisti seuroihin niin Seinäjoella kuin lähitienoilla. Seinäjoki sai virallisesti oman kirkkoherransa, kun Evert Kustaa Forsman, myöhemmin Koskimies, astui virkaansa 1.5.1900.

Kirjoittaja: Raimo Hieta
Artikkeli on julkaistu myös Seinäjoen Joulu -lehdessä 1999, sivulla 22-24.

Lähteet:

Ala-Kulju, Reino: Seinäjoen kirja, 1963
Bergholm, Axel: Sukukirja I-II
Kares, Olavi: Heränneen kansan vaellus I-V
Seinäjoen seurakunnan arkisto
Vaasan maakunta-arkisto
Vaasan maanmittausarkisto

URN:NBN:fi-fe20041233