MAALAISTALON ELÄMÄÄ ITÄMÄESSÄ

1990-luvun alkupuolen valokuva Itämäen päärakennuksesta. Valok. Kosti Itämäen sisarenpoika Timo Koski

Kosti Itämäki muistelee lapsuutensa ja nuoruutensa elämänmenoa Heikkilänpään Itämäen talossa, jossa hänen kotinsa oli 1930-luvulta 1950-luvulle.

Kustaa Juhonpoika ja Maria Jaakontytär myivät Heikkilän verotalosta Itämäki-nimisen tilan Juho Kustaanpojalle ja Kaisa Serafia Kustaantyttärelle sekä puoliksi Kustaa Kustaanpojalle v. 1915. Myöhemmin toisen osuuden omistajiksi tulivat Jaakko ja Sanna Itämäki.

Lempi ja Kustaa Itämäki kuvattuina v. 1917. Kuva: Kosti Itämäen kok.

Juho Kustaanpojan pojanpoika Kosti Itämäki syntyi Itämäessä v. 1931. Kosti Itämäen tietämän mukaan Nurmosta taloon tullut esi-isä oli nimeltään Nauriskoski. Nimi muutettiin talon mukaan Itämäeksi.

Kosti Itämäki vasemmalla ja hänen kaverinsa Heimo Kekola oikealla kuvattuna Itämäen pihamaalla v. 1938. Taustalla näkyy v. 1844 rakennettu vilja-aitta ja pihapiiristä jo hävinnyt hirsinavetta. Kuva: Kosti Itämäen kok.

Kustaa Itämäki toi taloon miniäksi Nurmosta Keski-Jaskarin Lempi-tyttären. Heille syntyi kuusi lasta. Kustaa kuoli Kosti-pojan ollessa 7-vuotias. Jäätyään leskeksi äiti sai pitää kaksi lehmää ja kaksi lammasta talon karjan joukossa. Talon karjassa oli 7-8 lypsävää ja härkä, 4-6 lammasta, 3 hevosta ja kymmenkunta kanaa. Lisäksi isäntänä tunkiolla hääräsi tietenkin kukko. Perhe oli talon ruuassa, jota vastaan äiti osallistui moniin maataloustöihin. Taloa asuivat Kostin isoisä Juho Kustaanpoika ja isoäiti Serafiina eli Fiia, joka oli kotoisin Upasta.

Kosti Itämäki Ressu-koiransa kanssa v. 1944, vasemmalla naapurin Söpö-koira. Taustalla näkyy Itämäen pihapiirin rakennuksia, mm. lutti vuodelta 1769, oikealla naapurin nukkela, leikkitupa. Kuva: Kosti Itämäen kok.

Talvisodan reserviläisiä

Talvisodan alkaessa v. 1939 Itämäkeen tuli ns. reserviläisiä, jotka yöpyivät tuvassa. Kosti muistaa heidän nukkuneen kuin silakat suolassa tuvan lattialla pitkien olkien päällä. Kenttäkeittiö oli ulkona riihimarkilla. Ammuksia säilytettiin riihessa, mistä syystä sen edustalla oli jatkuva vartiointi. Reserviläisillä oli useita kymmeniä hevosia, jotka oli kerätty Seinäjoelta ja maakunnasta rintamalle vientiä varten. Mukana oli myös tuttu naapurin hevonen. Reserviläiset olivat majoittuneina Itämäkeen muutaman päivän ennen rintamalle lähtöään.

Paimenpoikana luhuralla

Lähestyessään kymmenen vuoden ikää Kosti joutui muiden lasten tavoin paimeneen. Itämäen lehmiä lähdettiin viemään 'luhuralle' aamupäivisin kymmenen maissa parina-kolmena päivänä viikossa. Muina päivinä karja vietiin talon lähistöllä olevaan hakaan, jossa se vietti myös sadepäivät.

Paimenpojan aika tuli joskus pitkäksi. Kellonajan sai selville Itikan kellosta, joka soi ruokatunnille klo 11 ja ruokatunnin päätteeksi klo 12. Muuna aikana oli turvauduttava mm. aurinkokelloon, jonka Kosti itse väsäsi. Se vain ei toiminut pilvisellä säällä. Kotiinlähdöstä ilmoitettiin varmuuden vuoksi 'vanutuksella'. Emmi-täti laittoi valkoisen pyyheliinan seipään päähän ja seipään lutin päätyyn. Siitä liina erottui hyvin luhdalle asti ja paimenpoika sai lähteä kotiin.

Meijeriajassa

Itämäen seinäkello oli aina tunnin edellä eli meijeriajassa, kuten sitä tavattiin sanoa. Meijeriaika vastasi nykyistä kesäaikaa. Isäntien taskunauriista näki valtion ajan.

Heinänteossa ja elonkorjuussa

Kosti oli jo pikkupoikana mukana heinäpellon töissä, mutta sai silloin haravoida vain syrjältä. Heinien polkeminen ladossa kuului myös lasten tehtäviin. Vähän isompana lapset pääsivät haravoimaan myös keskeltä peltoa ja periltä. Haravakonetta sai ajaa, kun oli niin iso, että jalat ulottuivat koneen polkumille. Heinänsiemenet leikattiin aina sirpillä.

Heinävainioita oli luhdalla ja talon lähellä. Heinät ajettiin latoon kovapyöräisillä kärryillä. Sota-aikana naapurissa Heikkilässä oli Maksima-niminen sotavanki, joka oli usein myös Itämäessä heinätöissä.

Heinänteon jälkeen oli vuorossa elonkorjuu. Hevosella vedettiin niittokoneen terää, jossa oli karhi. Sillä vilja saatiin jäämään kasalle. Sitten viljanvarret sidottiin. Kaurasta tehtiin lyhteitä, joita kokkooseen tuli yhdeksän ja hattu päälle. Ohra laitettiin yleensä seipäälle, koska se oli niin lyhyttä, että sitä ei voitu sitoa. Ruis leikattiin sirpillä. Siitä tehtiin ruisjalkoja. Rukiista saatiin pitkiä olkia mm. koltintäytteeksi ja latojen kattoihin.

Suuri helpotus oli, kun taloon saatiin itsesitova niittokone. Enää eivät pilliäiset tulleet käsiin.

Klupuriihellä

Riihtä lämmitettiin pari vuorokautta, jonka jälkeen se sai jäähtyä. Sitten kokeiltiin jyvän irtoamista. Kosti muistaa olleensa mukana klupuriihellä jo pienestä. Klupua hän käytti yhdessä tätinsä kanssa. Setä löi lyhteitä riihen seinään ja toiset klupusivat luuvassa kaksosta eli löivät kluvulla vuorotellen. Silloin jyvät putosivat lattiaan. Ne kerättiin siitä lapiolla ja pistettiin menemään tappurin läpi. Roskat menivät hauteitten mukana ja jyvät tulivat säkkiin.

Klihtausta ja loukutusta

Itämäessä kasvatettiin hiukan pellavaa. Valmista pellavaa liotettiin savikaivossa muutaman vuorokauden ajan. 'Pellavaaslion' painona oli isoja kiviä. Pellavat tuotiin hevosella savikaivolta kotiin kuivattamista varten. Pellavankäsittely tuli
tutuksi myös talon nuorelle väelle. Kostilla on kokemusta sekä loukuttamisesta että klihtaamisesta. Työ tehtiin ulkona kartanolla.

Syys- ja talvitöitä

Perunannosto oli tärkeä syksyn tapahtuma. Perunat nostettiin kökällä, johon osallistuivat oman talonväen lisäksi Heikkilän Oivan ja toiskan väet. Itämäestä oltiin sitten vastavuoroisesti kökässä naapureissa.

Perunajauhoja tehtiin liiverin edustalla perunajauhokoneella. Jauhoista erottuva mäski annettiin lehmille. Piti tarkoin vartioida, etteivät lehmät päässeet syömään sitä omin päin, koska silloin niiltä olisi maha haljennut.

Kostin ollessa likimain raavaan miehen kirjoissa hän sai tehtäväkseen talvisen sonnanajon pelloille. Kevättalvella mentiin rankametsään. Männikön rajassa sahattiin puut n. metrin paloiksi, jotka sitten halottiin ja laitettiin pinoon. Tupaan tuotiin puita, jotka oli sahattu kolmeen osaan ja halottu. Puiden hakkaaminen oli sedän ja Kostin yhteistä työtä. Puiden oksista hakattiin risut kasalle kuivumaan. Ne kuivuivat siinä kesän ja talvella ne vietiin loukkoon. Risuilla pidettiin 'lämpimääsvalakiaa' takassa. Isännät tulivat lämmittelemään ja toimittelemaan takan ääreen. Kosti kuunteli pikkupoikana usein heidän juttujaan.

Talvella haettiin jäitä Seinäjoesta Alajoelta. Ensin tehtiin kirveellä ja rautakangella jäähän reikä, josta saha eli lantteri mahtui läpi. Kirveellä tehtyä uraa myöten jäästä sahattiin halutun kokoinen pala. Yleensä nostettavat jääpalat olivat metri x 1/2 metrin kokoisia ja paksuudeltaan 15-20 cm. Jäät kuljetettiin kotiin, jossa niitä säilytettiin latojen välissä olevassa jääladossa. Jäät säilyivät sahajauhoilla peiteltyinä. Jäitä käytettiin mm. maidon jäähdyttämisessä.

Sikaa joulupöytään ja makkaroiksi

Sianporsas otettiin keväällä, kesällä tai syksyllä seuraavan vuoden joulupöytää varten. Siantappopäivä oli juhlallinen päivä. Naapurissa oli lahtauksen taitava isäntä, jolle annettiin palkkioksi sian sorkat, häntä ja lihaa. Veret laskettiin talteen, sisäelimet, sorkat ja häntä laitettiin kiehumaan saunanpataan. Isosta siasta riitti pöytään lihaa, sylttyä, makkaraa ja verileipää, vaikka olisi ollut pula-aikakin.

Kosti osallistui 'poijankossina' myös makkarantekoon: 'Takan viereen isoohin korveehin laitettiin lämmintä vettä ja suolaa, johon sekoitettiin rukiin olkia n. 10 cm:n pätkinä. Siansuolet laitettiin mukaan. Loppina poljettiin suolia paljain jaloin puoli tuntia kerrallaan. Se oli esipuhdistus. Täti ja mumma pesivät ne sitten lopullisesti.' Siansuoli täytettiin makkarasarven avulla veren ja jauhojen sekoituksella. Makkara paistettiin uunissa kuten verileipäkin. Makkarat tuli syötyä aika pian, lopuksi siitä laitettiin keittoa.

Kosti Itämäki lapsuudenkotinsa pihamaalla. Valok. Tellervo Lahti

Joulunaikaa

Joulun ruokia olivat Kostin lapsuudessa ohrapuuro, leivät ja pullat sianpääsyltyn ohella. Jouluun kuului myös joulukuusi. Kuusi ripustettiin takkihirteen, joka oli vajaan metrin etäisyydellä tuvan katosta. Kuusessa oli hapsukoristeisia karamelleja, joissa oli enkelin tai pukin kuva. Kostin ollessa aivan pieni joulupukin virkaa hoiti hänen isänsä. Lahjoiksi hän sai yleensä isän tekemiä puisia leluja.

Joulukirkkoon mentiin säiden mukaan. Kovalla pakkasella kaikki eivät mukaan päässeet. Itämäestä kirkkoon mentiin keltaiseksi maalatulla kirkkoreellä eli pyhälohonalla.

Tellervo Lahti
Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Seinäjoen Joulu -lehdessä 1997,
s. 38-41

URN:NBN:fi-fe20041232