Kun kunta ja suojeluskunta vaikenivat
Tammikuun 22 päivän aamulla 1920 saapui Kurikan asemalle entisen
Venäjän keisarin salonkivaunu eli Keisarin juna.
Junassa matkusti Suomen ensimmäinen presidentti K.J. Ståhberg, sen
aikainen leskimies, häntä seurasi Aino-tytär ja virkansa puolesta
ministeri Soininen. Seurue oli menossa ministeri Mikko Luopajärven
hautaustilaisuuteen Jalasjärven kirkkoon.
Mikko Luopajärvi oli hallituksen salkuton ministeri ja oli ollut maan
johtotehtävissä jo ennen itsenäisyyden tuloa. Ministerinä hän oli
erityisesti hoitanut Itä-Karjalan pakolaisten kysymyksiä. Niitä
lisäsi edellisenä kesänä suoritettu aseellinen ns. Aunuksen
retki.
Sotilaallisessa selkkauksessa oli mukana mm. Kurikan ja Jalasjärven
suojeluskuntalaisia taistelemassa Karjalan vapauden puolesta. Retki oli
päättynyt katastrofiin ja joukot olivat turhautuneina palanneet
koteihinsa. Luopajärvi oli osaltaan auttanut retkikuntaa ja toisaalta
järjestellyt Karjalan pakolaisten asioita voimassa olevien lakien ja
vointinsa mukaan.
Karjalan retkikunta syytti sotaretken huonosta menestymisestä
erikoisesti juuri tasavallan presidenttiä, joka ei ollut suostunut
tukemaan sotilaallisesti toimenpiteistä. "Stoolperi ei antanut
rahaa": Kertoi Jaakko Kiskolakin myöhemmin kolmikymmen luvulla.
Myös Tarton rauhanneuvottelujen myönnytyksistä arvosteltiin
presidenttiä.
Kun presidentin juna saapui aamulla Kurikan asemalle, ei perimätietojen
mukaan kurikkalaiset olleet suuremmin joukoin vastassa. Erikoisesti
Kurikan suojeluskunta, tuon ajan mahti, silloisen aluepäällikön
jääkärivänrikki Arvi Vihtori Heinonen johdolla oli poissa.
Presidentti ajoi Kurikan rautatieaseman kautta Jalasjärven kirkkoon,
poiketen muista hautajaisvieraita, jotka ajoivat Ilmajoen asemalta
surutaloon ja hautausaatossa kirkkoon.
Kurikan suojeluskunta ei siis ollut halukas liiemmin Plootuvuorelle,
kuten sanottiin, kunnioitusta jakamaan. Vain nimismies Toivo Werner
Järvilehto oli asemapäällikön lisäksi virkansa puolesta paikalla,
junan saapuessa Kurikkaan. Niinpä presidentin seurue nousi ilman
suurempia seremonioita Kurikan asematalon korkeita portaita toisen
luokan (vast. tuolloin nyk. I lk. ) odotushuoneeseen, jota viimeksi
lienee käyttäneet venäläiset santarmit, kun ei korkeamman luokan
matkustajia yleensä ollut. Täältä siirryttiin asemapäällikkö Emil
Aleksanteri Ruth`in tarjoamien kahvien jälkeen puutarhan puoleisten
ovien kautta ulkona odottaviin käiväränokkaisiin rekiin. Matkustajat
olivat varautuneet arvattavissa olevaan pikku pakkaseen ja sen takia
hankkiutuneet lämpimiin Suomen armeijan sotasaalisvarastosta matkaa
varten lainattuihin turkkeihin. Reet oli järjestänyt paikalle kievarinpitäjä
Jaakko Mäki-Reinikka, joka itse lähti kyytimieheksi. Matkalaisten juna
jäi asemalle odottamaan seurueen paluuta tulevana yönä.
Jalasjärven kirkkoon saavuttiin ennen klo kahta (ip) alkavaa siunaus-
ja puhetilaisuutta, jossa presidentti laski oman seppeleensä. Samoin
laskettiin Eduskunnan ja Valtioneuvoston, sekä monien järjestöjen ja
kuntien sekä puolueosastojen seppeleet. Karjalan retkikunnan seppeleen
laskivat Vihtori Kosola sekä majuri (tuleva kenraali) Paavo Talvela.
Rinta rinnan laskivat seppeleitä sekä presidenttiäänestyksessä
voittaneen K. J. Ståhlbergin että äänestyksessä hävinneen kenraali
Mannerheimin kannattajat.
Poissa olijoina huomioitiin Kurikan kunta ja Kurikan ja Jalasjärven
suojeluskunnat, jotka elivät vielä juoksuhautatunnelmissa muun Suomen
jo ollessa veljessodan jälkeen maata eheyttämässä.
-------
Keisarin
juna oli aikoinaan Venäjän keisari Aleksanterin käyttöön
Suomessa asetettu ja ainoa vallankumouksen kahinoissa säilynyt keisarin
nimikkojuna, joita oli alunperin Venäjän valtakunnan eri osissa
yhteensä kuusi kappaletta. Kun Suomen rataverkko saavutti keisarikunnan
pääkaupungin Pietarin vuonna 1870, oli havaittu tarpeelliseksi hankkia
Hänen Majesteetilleen Keisarille oma juna Suomeen suuntautuvia matkoja
varten.
Kurikassa ei tosin junasta ollut kuin salonkivaunu, jonka apuna oli
tavallinen matkustajavaunu ja lämmitysvaunu. (Lähde: Keisarin juna :
Romanovit Suomen rautateillä. Suomen Rautatiemuseo, 1998)
Paluumatkalla presidenttiä tervehdittiin mm. Tampereella ja
Hämeenlinnassa, joko armeijan tai suojeluskunnan kunniakomppanioin
päinvastoin kuin Kurikassa.
Into Järvinen
Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Kurikan Joulussa v. 2007.
URN:NBN:fi-fe200806261589
|